Uutiset

Kankaanpää Areenalla kärkikamppailu paikallisotteluvivahteella

 

Kankaanpään Mailan kausi jatkuu perjantaina kotiottelulla sarjakärki Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. KaMan viime kauden paikallisvastustaja Loimaan Palloilijoiden pudottua Suomensarjaan osoitettiin Kopla myös KaMan paikallisvastustajaksi, eli joukkueet kohtaavat kuluvalla kaudella toisensa yhteensä neljä kertaa. Joukkueiden toinen kohtaaminen vislataan käyntiin Kankaanpää Areenalla kello 18.

Joukkueet kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran reilut pari viikkoa sitten. Huippujännittävä kamppailu kääntyi lopulta KaMalle kotiutuslyöntikilpailun jälkeen lukemin 1-2 (6-5, 5-7, 1-3). KaMan sankariksi ottelussa nousi Joona Anttila, joka kantoi suurempaa kotiutusvastuuta Sami Mikkolanahon kärsiessä pelikieltoa. Anttila epäonnistui vain kotiutuksessa vain kertaalleen ja onnistui seitsemästi kotiutuskilpailu mukaan lukien.

Kopla johtaa Ykköspesistä kolmen pisteen erolla toisena olevaan Kankaanpään Mailaan. KaMa on kuitenkin pelannut peräti kolme ottelua kouvolalaisia vähemmän, ja johtaakin sarjaa, mikäli laskentakaava muutetaan pisteet per ottelu muotoon. KPL on voittanut kahdeksasti ja hävinnyt kuudesti kaudella, mutta paksua pistesaalista selittävät peräti seitsemän kolmen pisteen voittoa. Vain kerran koko kaudella hävinneellä KaMalla vastaavia potteja on kolme.

Eero Pitkäsen johtama Kopla on pelannut kuluvalla kaudella erinomaista ulkopeliä, mutta sitäkin enemmän heidän sijoitustaan selittää timanttinen sisäpeli. KPL on tehnyt huomattavan paljon enemmän kolmostilanteita ja juoksuja kuin tilastoissa toisena oleva Jyväskylän Kiri tai kolmansilta sijoilta löytyvät KaMa ja Puijon Pesis. Ulkopelitilastoista KaMa ja KPL löytyvät kärjestä erossa muista haastajista.

Tilastojen kärkipäästä Koplalta löytyy Jani Hoteila, joka johtaa Ykköspesiksen lyöjätilastoa tehoin 1+35. Tuotujen tilastossa toista sijaa jakaa Miki Likander 21 juoksulla ollen vain yhden kotipesäpyrähdyksen päässä tilastokärjestä. Kärkilyöntitilastossa parhaiten sijoittuu Aapo Kinnunen viidennellä sijalla. Jos katsotaan puolestaan kärkilyöntiprosentteja yli puolet kauden otteluista pelanneiden kesken, on Kinnunen tuon tilaston kärjessä.

Kopla pääsee kuluvallakin kaudella nauttimaan Superpesiksessä pelaavan emoseuran pelaajamassasta, mikä selittää joukkueen vahvuutta. Toisaalta tämä tuo myös haasteita, kun pelaajat otteluiden välillä vaihtuvat tiuhaan. Ykköspesistä KPL:n paidassa onkin pelannut tällä kaudella jo peräti 22 eri nimeä. Ulkopelin pitävyydestä huolehtii kuitenkin Koplan Superpesis-joukkueen viime kauden runkosarjassa kolmanneksi lukkaroinut Aleksi Vainio.

KaMalaisia ei tilastojen kärkipaikoilta löydy samaan malliin kuin kouvolalaisia. Osin tämä selittyy KaMan muita huomattavan paljon vähemmillä pelimäärillä, mutta osansa on myös KaMan joukkueen tasapainoisuudessa. Siinä missä Ykköspesis-joukkueilla laatu riittää yleensä yhteen hyvään kärkeen, jolla peliä myllytetään, on KaMa peluuttanut läpi kauden peliä hyvin koko miehistöllään sekä tasaisesti molemmilla kärjillään.

Kun laatua riittää pelaamaan koko miehistöllä eivät yksittäiset huonot päivät pelaajilla puurouta joukkueen peliä, kuten ne pahimmillaan voisivat. Tämä on satanut KaMan laariin myös tiukoissa otteluissa, joissa ratkaisijoita on löytynyt myös niin kutsuttujen kärkimiesten takaa. Ainoastaan yhdessä ottelussa KaMa ei ole kuluvalla kaudella löytänyt avaimia voittoon, vaikka peliotteet erityisesti alkukaudella olivat vielä varsin ailahtelevia.

KaMa pääsee viikon toiseen kärkiotteluunsa nyt viiden ottelun voittoputkessa. Yhtä pitkä oli myös kauden avannut putki, joten mahdollisuudet on perjantain peli-illassa pitkittää putki kauden pisimmäksi. Täydet mahdollisuudet tähän KaMalla myös on, vaikka haaste lieneekin kovin, jota tällä kaudella on tarjolla. Koplan mielenkiintoinen joukkue on hyvin nuori, mutta silti siellä on useita pelaajia, jotka pärjäisivät aivan hyvin jo Superpesis-tasollakin.

Perjantai-illaksi Kankaanpäähän on luvattu erinomaista säätä, ja pelipäiväkin on varmasti paljon mielekkäämpi kuin jokin muu arki-ilta. Kankaanpää Areenalle toivotaankin suurta määrää innokkaita KaMa-faneja. Tiistain 748-päinen yleisö piti hyvin mekkalaa, ja KaMan otteet kasvattavat myös varmasti mielenkiintoa kannattajien keskuudessa. Perjantaina voitaisiinkin laittaa taululle jälleen kauden ennätyslukemat yleisömäärän suhteen.

Kärkikamppailu, lämmin perjantai-ilta ja kuuma Kankaanpää Areena... Mikäs olisikaan sitä parempaa! Nappaa siis kaverit sekä sukulaiset mukaan, ja tule kannustamaan KaMa jälleen voittoon ja kohti sarjakärkeä! Ja sinne itse asiassa KaMa myös nousee, mikäli KPL kaatuu puhtaasti 2-0. Ennakkoliput otteluun myy jälleen Tiketti, jossa maksaminen onnistuu myös kulttuurieduilla. Otteluisäntänä toimii Honkajoki Works Oy.

Lämpimästi tervetuloa kuumaan kärkikamppailuun Kankaanpää Areenalle!

Kopla


Koplagorilla