Uutiset
Kerola ja Hakala Ykköspesiksen parhaat
Pesäpalloliiton kauden 2024 päätöstapahtuma ja palkintogaala järjestettiin lauantaina 26.10. Helsingissä Crowne Plaza Hesperiassa. Ykköspesiksen mestaruuden voittanut Kankaanpään Maila sai edustajilleen myös henkilökohtaisia palkintoja. Lisäksi Kankaanpään Mailan kasvatteja palkittiin myös gaalassa erinomaisista kausistaan.
Ykköspesiksen vuoden lukkarina palkittiin erinomaisen kauden pelannut kolmannen polven KaMalainen Johannes Kerola. Nuori Kerola pelasi vasta ensimmäisen Ykköspesis-kautensa, mutta oli heti debyyttikaudellaan Ykköspesiksen eliittiä monissa ulkopeli- ja lukkaritilastoissa. Kerola jatkaa KaMassa myös kaudella 2025, kun Superpesis-joukkue Hyvinkään Tahkon sopimuspelaajan kanssa on solmittu menneen kauden tapaan kaksoisedustussopimus.
Toista kauttaan KaMan ykköspelinjohtajana toiminut Atte Hakala valittiin toisena kaunna peräkkäin Ykköspesiksen vuoden pelinjohtajaksi. Jos oli toissa kauden valinta hopeajoukkueen pelinjohtajana harvinainen, niin samoin on palkitseminen kahdesti peräkkäin. Ykköspesiksen eliittipelinjohtajaksi itsensä sementoinut Hakala lähtee kokeilemaan seuraavaksi ansaitusti siipiään Superpesiksessä hänen tehtyä sopimuksen Imatran Pallo-Veikkojen kanssa.
Palkintogaalassa palkittiin myös kaksi Porin Pesäkarhuja edustavaa KaMa-kasvattia. Naisten Superpesiksen parhaimmistoon lukeutuva Tiia Peltonen palkittiin kauden kultakypäräpelaajana saatuaan eniten ykköspalkintoja sarjan kaikista pelaajista koko kauden aikana. Pesäkarhut-Akatemian tyttöjen Suomen mestaruuteen luotsannut Lauri Uurasjärvi palkittiin ansaitusti puolestaan ensi kertaa urallaan tyttöjen Superpesiksen vuoden pelinjohtajana.
Palkintogaalan kaikki palkitut löydät halutessasi Pesäpalloliiton sivuilta tästä linkistä.