Uutiset
Raportti: Murskajaiset ja taisteluvoitto – KaMalle tärkeät kolme pistettä
Kankaanpään Mailan Ykköspesis-kausi jatkui tiistaina kotiottelulla Siilinjärven Pesistä vastaan. KaMa nappasi ottelusta jo kuudennen peräkkäisen voittonsa ja nousi sarjassa kolmannelle sijalle. Kotiyleisö pääsi todistamaan avausjaksolla ylivoimaisia murskajaisia ja toisella jaksolla KaMan huikeaa nousua ottelun voittoon. Loppuluvuiksi kirjattiin varsin mielenkiintoiset 2-0 (16-1, 5-4) lukemat.
Ensimmäinen jakso alkoi tunnustellen, mutta lopulta KaMa rakensi kahden palon ajolähdön, josta Joona Anttila vei isännät 1-0 johtoon puhkaistuaan kolmosluukun. Avausvuoroparin tasoittavalla SiiPelle rakentui paloton ajolähtö, josta Mikko Lukkari tasoitti ottelun, kun kolmospussarin polttoheitto karkasi ohi kotipesästä. Toisessa vuorossa KaMalle rakentui jälleen ajolähtö kahdella palolla, ja tällä kertaa Anttila puhkaisi kakkosluukun juoksun arvoisesti.
Tämän jälkeen alkoi KaMan näytös. Tasoittavalla SiiPe jätettiin kolmostilanteitta, kun taas KaMa rakensi kolmannessa vuorossa ajolähdön yhdellä palolla. Anttila onnistui jälleen, tällä kertaa kakkoskumuralla. Seuraavaksi Kaapo Kalmarin viimeinen lyönti kolmoskulmaan yllätti kopparin kentän tyhjäyksen arvoisesti, ja KaMa johti äkisti 7-1. Jatkotilanteista onnistuivat vielä Jesse Rantamäki kolmospussarillaan sekä Joe Vartiamäki ja Roope Koskelainen välilyönneillään.
Uudella lyöntikierroksella Juhani Ojalan keskikumura muutti lukemat 11-1:een. Tasoittavalla KaMa torjui SiiPen palottoman ajolähdön ja jatkoi myllytystään viimeisessä vuoroparissa. Ensi tahdit iski jälleen Anttila keskikumuralla, jonka jälkeen KaMan mylly jatkoi kolme lyöntikierrosta, kun Santeri Heinimäki ja Rantamäki onnistuivat kolmospussareillaan sekä Vartiamäki laittoi kakkoskumuran väliin. Kun mukaan lisätään vielä Koskelaisen taidokas kotiutusnäppi oli taululla tylyt 16-1 lukemat, jotka jäivät myös jakson loppuluvuiksi.
KaMan lukkariasiat ovat kunnossa, vaikka Tiitu Uusitalo oli tänään sivussa. Miska Mäkiviita oli vahva lautasella keräten sisälläkin kaksi tuotua ja 10 kärkilyöntiä ollen yksi joukkueen monista onnistujista. Kuva: Juha Levonen
Toisen jakson alkajaisiksi KaMa torjui SiiPen kahden palon ajolähdön. Tasoittavalla KaMalle rakentui kahden palon takatilanne Joona Anttilalle, joka viimeisenä lyöjänä viimeisellä lyönnillään laittoi tappikumuran varmasti väliin. Toisen vuoron aloittavalla KaMa torjui jälleen ulkona SiiPen kahden palon ajolähdön ja rakenteli itse puolestaan tasoittavalla palottoman ajolähdön. Ainoaksi onnistujaksi jäi kuitenkin tulikuuma Anttila keskikumurallaan, ja kolmanteen vuoropariin edettiin 2-0 lukemissa.
Siinä SiiPelle rakentui paloton ajolähtö, josta Miika Hangasmaa rikkoi vieraiden toisen jakson kuparisen laittamalla viimeisellään pallon väliin. Seuraavana lyönyt Mikko Lukkari puolestaan puhkaisi viimeisellään kakkosrajan, ja äkisti vierailijat olivatkin 2-3 johdossa. SiiPen johtoa lisäsi vielä Peetu Makkonen, jonka pussari poltteli etukentällä juoksun arvoisesti. Tasoittavalla KaMa sai lopulta ajotilanteen kahdella palolla, mutta 2-4 lukemista jatkettiin viimeiseen vuoropariin.
KaMa joutui aloittavalla puolustuskannalle, mutta onnistui pitämään SiiPen nollilla yhden palon ajolähdöstä huolimatta. Tasoittavalla alkoi raivokas takaa-ajo ja palottomasta ajolähdöstä nousutalkoot aloitti ottelun kuningas Joona Anttila kaventamalla 3-4:ään keskipussista. Kaapo Kalmarin viimeinen lyönti nousi jo kopiksi, mutta räpellys linjassa tasoittikin ottelun. KaMa lähti hakemaan voittojuoksua, ja avaimet lyötiin ykköskolmostilanteella viimeisen lyöjän Juhani Ojalan käsiin. Kun ensimmäisen lyönnin keskikumuralla ei tultu, kiskaisi Juhani toisella kakkoskumuran väliin varmistaen KaMalle kolme pistettä jännitysnäytelmän päätteeksi.
– Toisella jaksolla ehkä näytti jo 2-4 tilanteessa, että meillä olisi lopahtanut homma, mutta kyllä meilläkin siinä paikkamme oli. Kaverikin osaa pesäpalloa pelata ja hyödynsi paikkansa, ja me emme vain saaneet juoksuja tuon enempää, niin noin se homma äkkiä kääntyy. Aika hienoa se oli, että pystyimme nousemaan, vaikka kaverille siinä yksi räpylävirhe tulikin. Onhan se kivaa, kun aurinko paistaa kotikentällä ja jätkät lyö tuolla lailla. Mukava viuhkankin kanssa heilua, kun ei väliä mitä laittaa, niin aina jätkät onnistuu – tänään varsinkin ensimmäisellä jaksolla, myhäili KaMan pelinjohtaja Mikko Vainionpää tyytyväisenä.
Huhhei mikä esitys! Kolmesta pisteestä palkintona on reilun viikon mittainen kesäloma, ja KaMan kausi jatkuu ensi viikolla back-to-back peleillä paikallisvastustaja Koskenkorvan Urheilijoita vastaan. Keskiviikon vieras- ja perjantain kotiottelussa jaetaan kuusi pistettä, mikä on juuri sama määrä, jonka KoU on KaMan edellä sarjataulukon toisella sijalla. Isoja pelejä siis edessä, tule kannustamaan KaMa voittoihin niin kotona kuin vieraissa – Tervetuloa!
Ottelun lehdistötilaisuus (Joukkueiden ykköspalkitut Mikko Lukkari ja Joona Anttila sekä pelinjohtajat Otto Hoffren ja Mikko Vainionpää)
Ottelun kuvakooste (Copyright Juha Levonen)
Voittopumppu (feat. Mikko Vainionpää & kuusi voittoa)
-MK