Uutiset

Sotkamo odotetun vahva Porin Superlauantaissa

Porin Superlauantain miesten ottelu käynnistyi juhlaseremonioin kun Sotkamon lukkarilegenda Toni Kohonen saavutti pelattujen otteluiden määrässä (607) toisen legendan eli Pasi Pirisen. Sotkamo esiintyikin ottelussa Kohosen merkkipaalua kunnioittaen ja haki vahvalla esityksellä Porista voiton jaksoin 0-2 (0-2 ja 0-11). Yhteistyössä Pesäkarhujen kanssa järjestetty Porin Superlauantai tapahtuma oli kaiken kaikkiaan onnistunut kokonaisuus, joka keräsi yleisöäkin ihan mukavasti sääolosuhteisiin nähden. Ottelussa paikalla oli runsaat 1300 satakuntalaista pesäpalloilun ystävää, joka on KaMan tämän kesän paras yleisömäärä kotiotteluissa.

Ensimmäinen jakso oli ottelun parasta antia isäntäjoukkue KaMalta ja nimenomaan ulkopelin osalta. Sisäpeli ei sitä vastoin jakson aikana lähtenyt käyntiin ollenkaan. Kentällemeno oli vaikeaa ja jos kentälle päästiinkin, niin seinä nousi vastaan viimeistään 2-3 välillä.  Sotkamo pelasi yksinkertaisesti niin varmaa ja liikkuvaa ulkopeliä, että onnistuneiden vaihtojen aikaansaaminen oli todella vaikeaa. 

KaMaltakin nähtiin jakson aikana tukuittain hyviä suorituksia ulkona ja Sotkamo nimenomaan pakotettiin tekemään vaihtonsa hyvillä lyönneillä.  Niitähän vieraat sitten tekivätkin kahden juoksun arvoisesti. Ensin juhlakalu Toni Kohonen iski ensimmäisen tasoittavalla kotiin peräti seitsemän juoksua ottelussa tuoneen Niko Korhosen. Kohonen iski tilanteessa pallon väliin vastustamattomasti. Jakson toinen juoksu tuli Immo Rautiaisen mailasta. Mies sijoitti haastolyönnin linjaan sen verran taitavasti, että KaMan ulkokenttä ei saanut siitä kunnon heittoa takaisin kotipesään ja Niko Korhonen toi lukemat 0-2. 

Toisella jaksolla KaMa pysyi vielä ihan hyvin pelissä mukana kolmannen aloittavalle asti. Toki Sotkamo siirtyi ennen sitä 0-3 johtoon Jani Komulaisen, Toni Kohosen ja Kosti Rautiaisen lyömillä juoksuilla, mutta kolmannessa vuorossa kainuulaiset sitten ratkaisivat homman lopullisesti. Vieraat nimittäin takoivat vuoron aikana yhteensä kuusi juoksua ja kaikki tulivat vielä yksittäisillä lyönneillä. Osa oli ottamattomia, mutta osa tuli myös KaMan ulkopelivirheiden vuoksi. Tämän jälken loput  vuorot ottelussa olivat kosmetiikkaa. KaMan osalta ottelun hienoin sisäpelisuoritus nähtiin kun kolmannen tasoittavalla Teemu Utunen puhkaisi kentän 1-tilanteessa kolmospuolelta ja sai järjesteltyä takatilanteen.  Juoksua ei kuitenkaan tästäkään tilanteesta lopulta saatu aikaiseksi.  Niko Korhonen kruunasi mahtavan iltansa neljännen aloittavalla iskemällä kunnarin ja tuomalla vielä tuplajuoksun. Jakso päättyi siis Sotkamon voittoon lukemin 0-11.

Sotkamo oli siis niin vahva kuin ennakkoon osattiin odottaakin. Ja on selvää, että kun niin vahvalla materiaalilla varustettu joukkue pelaa potentiaalinsa mukaisesti on jälki sellaista kun Porissa tänään nähtiin. KaMalla oli tänään suuria vaikeuksia sisäpelissä, mistä kertoo koko ottelussa aikaansaatu kolme kolmostilannetta. Täytyy myös todeta, että mikäli Sotkamo pelaa ulkona niin kuin se tänään pelasi, on tilanteiden rakentelu mille joukkueelle tahansa heitä vastaan vaikeaa. 

KaMalta palkittiin ykkösellä jälleen kerran hyvin ulkona pelannut Jussi Kivelä. Kakkospalkinnon nappasi ottelussa isäntien parhaimman sisäpelisuorituksen tehnyt Teemu Utunen.  Muuten Ville-Veikko Olli väläytteli ajoittain lautasen ääressä.

Vieraiden ykköspalkittu oli neljä lyönyt ja kaksi tuonut Jani Komulainen. Kakkospalkinnon nappasi huimat seitsemän juoksua tuonut ja kunnarin lyönyt Niko Korhonen. Toni Kohonen löi kolme juoksua ja oli lautasen ääressä juuri niin vahva kuin mies yleensä onkin. 

Vieraiden pelinjohtaja Mikko Korhonen kehui ottelua tapahtumana ja oli luonnollisesti tyytyväinen joukkueensa suorituksiin:

- Sääli vaan, että vettä satoi. Potentiaalia oli vielä isompaan yleisömäärään ja hienompaan tapahtumaan. 

Kotijoukkueen pelinjohtaja Jukka Karttunen oli luonnollisesti vastakkaisissa tunnelmissa ottelun jälkeen: 

- Tapahtuma oli hieno, mutta sää ja kotijoukkue tänään huonoja.  Ensimmäisen jakson ulkopeliin olen tyytyväinen, mutta sitten toisella jaksolla tapahtui se nuoren joukkueen perusjuttu eli kun nitkahtaa niin nitkahtaa kunnolla.Täytyy myös todeta, että vastustajalla on kova kärki ja siinä on haastetta kenelle tahansa joukkueelle. 

Kotijoukkueen ykköspalkittu Jussi Kivelä oli samoilla linjoilla pelinjohtajansa kanssa:

- Kolmella kolmostilanteella harvoin voitetaan ottelua. Liian usein meille käy niin, että 3-4 juoksun takaa ajo asemassa ei uskota enää omaan tekemiseen.  Siihen täytyy saada parannusta. 

KaMan taival Superpesiksessä jatkuu ensiviikon torstaina vierasottelulla Vimpeliä vastaan. 

Jarkko Huhtala