Uutiset
Manse PP tasoitti otteluvoitot
Ottelun ensimmäisellä jaksolla juoksuja taottiin vuorotahtia – sillä erotuksella, että Manse PP aloitti juoksujen teon ja myös päätti sen. Jakson kuumimmat pelaajat mailanvarressa olivat isäntien Tommi Malinen ja vieraiden Ville-Veikko Olli, jotka molemmat paukuttivat kaksi juoksua mieheen. Ollin suoritukset olivat näyttäviä välilyöntejä. Jakson ratkaisu lähti kuitenkin tamperalaisten jokerin Malisen mailasta. Neljännen tasoittavalla viimeisenä lyöjänä kahden palon tilanteessa miehen lyönti painui syvälle pussin pohjalle ja Joonas Eirola toi isännät 4-3 jaksovoittoon.
Toisella jaksolla KaMa tuli kovalla sykkeellä, vaikka ensimmäisessä ulkovuorossa jouduttiinkin ottamaan Mika Ihanamäki pois yhdeksiköstä loukkaantumisen vuoksi. Tilalle ulkokentälle tuli Petteri Kortelainen. Ensimmäisessä ulkovuorossa pidettiin nollat ja omalla tasoittavalla laitettiin sitten ranttaliksi. Ensin Lauri Kaartokallio kumautti pystärillä pallon kakkosjatkeelta maisemaan ja kiersi kunnarin tyhjään kenttään. Sitten Jukka Lankinen puhkoi tamperelaisten ulkokenttää kotiuttamalla tuplajuoksun tuoneen Kaartokallion sekä Roope Reinikan. Jussi Kivelä vielä kaunisteli jaksolukemat välilyönnillä kotiuttamalla Jukka Lankisen. Tämän jälkeen ei enää jakson aikana juoksuja nähty. KaMan ulkopeli piti isännät hyvin kurissa ja toisaalta mailan varressa ei enää löytynyt riittävää laatua ja huolellisuutta, jotta lisäjuoksuja oltaisiin saatu.
Niinpä edessä olikin supervuoro, jossa KaMa aloitti sisällä. Heti vuoron alkuun kakkosena pelannut Henri Pulkkinen vaihteli Lauri Kaartokallion ykköseltä kolmoselle. Lupaavasti käynnistynyt vuoro kuitenkin kuivahti käsiin. Ensin oli hankaluuksia saada pesiä täyteen Laten takana ja sitten lopulta kotiutuksissakaan ei isäntien ulkokenttää päästyhaastamaan kunnolla.
Manse PP sitä vastoin ratkaisi homman heti jakson alussa. Toisena lyömässä olleen etenijäjokeri Riku Kauppisen lyönti painui kakkosrajasta maisemaan ja mies kiersi kunnarin tyhjään kenttään. Näin Kaupin runsas tuhatpäinen yleisö sai aloittaa joukkueen kanssa voiton juhlat.
Manse PP:n ehdoton ykkönen oli siis tehoilla 9/10 kentälle mennyt ja ottelun kunnarillaan ratkaissut Riku Kauppinen. Kakkospalkinnon nappasi vahvassa vireessä mailan varressa ollut ja kaksi juoksua lyönyt Jarkko Paloniemi.
KaMan ykköspalkinnon nappasi myös isäntien ykkösen tavoin yhdeksän kärkilyöntiä kerännyt ja kunnarin lyönyt Lauri Kaartokallio. Kakkospalkinto meni kaksijuoksua lyöneelle ja hyvin lukkaroineelle Ville-Veikko Ollille.
Tänään kolme juoksua lyöneen ja kahdeksan kärkilyöntiä keränneen Jukka Lankisen mukaan ottelu oli kaiken kaikkiaan tiukka ja kaksijakoinen
- Tampere hallitsi ensimmäistä jaksoa ja me toista. Turhat takapalot söi meidän sisäpeliä koko ottelun ajan ja 1-3 tilanteen purkaminen oli hankalaa. Superissa oli paikat ratkaista, mutta ei niissä onnistuttu ja kaveri teki sitten tarvittavan juoksun omalla tasoittavallaan.
Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran lauantaina Pohjanlinnassa kello 17.00 alkavassa ottelussa. Lankisen mukaan voittokantaan palataan ilman poppakonsteja:
Lauantaiksi ei mikään ei muutu asetelmissa eli homma on edelleen meistä itsestämme kiinni. Jokainen hoitaa oman ruutunsa ja luotetaan omaan systeemiin niin voitto tulee!
Jarkko Huhtala