Uutiset

KaMa palaa juhannustauolta – Pelinjohtaja Peltonen: "Alkukausi oli sellainen 7+"

 

Kankaanpään Maila ehti pelata ennen juhannustaukoa reilun puolet runkosarjasta. 14 ottelussa kerätyt 13 pistettä oikeuttavat tasaisessa sarjassa kymmenenteen tilaan. Taistelussa pudotuspelipaikoista joukkueella onkin kaikki nyt omissa käsissään. Kausi jatkuukin tältä osin tärkeällä vierasottelulla tiistaina Alajärven Ankkureita vastaan.

 - Maanantaina ja tiistaina meillä oli parit treenit sekä palaveri. Torstaina oli kevyt aamutreeni, josta siirryimme juhannuksen viettoon. Sunnuntaina palasimme taas sorvin ääreen. Pääsimme vetämään vähän punttia ja voimaharjoituksia. Oli kyllä hyvä tauko peleistä ja pääsimme taas vähän kehittämäänkin omaa pelaamistamme, kertoili pelinjohtaja Mika Peltonen KaMan otteluttomasta juhannusviikosta.

KaMan osalta runkosarjasta on nyt pelattu hieman reilu puolet. 14 ottelusta haaviin tarttui 13 pistettä, mikä oikeuttaa tasaisessa sarjassa kymmenenteen tilaan. Sijat seitsemästä kymmeneen ovatkin tasapisteissä, ja kun katsantoa laajennetaan aina 14:nteen joukkueeseen asti, mahtuu peräti kahdeksan joukkuetta vaivaisen kolmen pisteen sisään.

 - Kun katsotaan siitä aivan ensimmäisestä sarjamatsista alkaen, niin meidän esityksemme kulkivat pitkään sellaisessa loivassa noususuhdanteessa. Pari viimeistä peliä ennen taukoa toivat tuohon pelilliseen kuvaan pienen notkahduksen, joten sikäli tauko tuli todella hyvään paikkaan, kuvaili Peltonen KaMan alkukauden peliesityksiä.

 - Saatiin tauon aikana mietittyä pelaamisestamme uudestaan sellaisia pikkuasioita, joita lähdetään nyt parantamaan. Pisteiden valossa alkukausi oli sellainen 7+, eli hyvää keskitasoa, mutta paljon parannettavaakin jäi, hän jatkoi.

Pelli1

Peltonen Ruudun haastattelussa 25.5. Alajärven Ankkureita vastaan pelatussa kotiottelussa, joka päättyi KaMan voittoon kotiutuslyöntikilpailun jälkeen. Joukkueet kohtaavat jälleen huomenna tiistaina Alajärvellä. Kuva: Martti Tikka


 - Alkukaudella meiltä lipsui käsistä jaksoja ja pisteitä, kun menetimme johtoasemamme jakson lopussa, tai emme saaneet tasoittavalla tehtyä sitä tarvittavaa voitto- tai tasoitusjuoksua. Siihen on tultava nyt muutos, naulasi viuhkamies.

KaMa onkin kerännyt eniten voittoja kahdeksan joukkueen jälkiryhmästä, mutta löytyy taulukosta kuitenkin vasta kymmenenneltä tilalta, kun 12:ntena majailevan sarjanousija Imatran Pallo-Veikkojen tapaan kolmen pisteen voitto vielä joukkueelta uupuu. Mikäli tuo Peltosen kaipailema terävyys jaksojen loppu- ja ratkaisuhetkille löytyy sarjan loppupuoliskolle, pitäisi KaMan pystyä täyttämään tavoitteensa hienosti.

 - Tavoite on edelleen runkosarjassa seitsemän joukkoon ja sitä kautta ylempään loppusarjaan sekä pudotuspeleihin. Se vaatii vielä semmoisen parikymmentä pinnaa, ehkä hieman vähemmänkin riittää, laskeskeli Peltonen niin sanottua runkosarjamatematiikkaa.

 - Loppukauden on oltava pisteiden valossa parempi kuin kevätkauden. Uskon, että meillä on siihen kuitenkin oikein hyvät mahdollisuudet, kun pelejä on mennyt niin paljon ristiin. Omat päävastustajat pitää silti pystyä hoitamaan.

Kaksinkertaista runkosarjaa on KaMalla jäljellä vielä 12 ottelua. Tämän jälkeen seitsemän parasta joukkuetta jatkavat ylempään loppusarjaan kamppailemaan pudotuspelien kotieduista. Seitsemän viimeistä joukkuetta puolestaan aloittavat yksinkertaisessa alemmassa jatkosarjassa taistelun viimeisestä pudotuspelipaikasta sekä suoran putoamisen ja karsintaotteluiden välttämisestä.

 - Sisäpelillisiä pieniä asioita on vielä parannettava sekä joukkueena täytyy tehdä juoksuja enemmän. Ratkaisupaikoissa meidän pitää vielä yksinkertaistaa peliämme sekä selkeyttää toimimista tiukoissa paikoissa. Se vaatii paneutumista pelaamiseen, jotta saamme noissa tilanteissa esiin sitä parasta osaamistamme, luetteli Peltonen alkukauden jälkeisiä parantamisen kohteita, jotta paikka ylempään jatkosarjaan aukeaisi.

 - Sisäpeli vaatii monipuolistamista ja ehkä pelinjohdoltakin kaivataan vielä rohkeampaa suorittamista tiukoissa paikoissa, avasi "Pelli" myös omia itselleen loppukaudeksi asettamiaan vaatimuksia ja tavoitteita.

Pelli2

Ville-Veikko Olli lyö ja Henri Pulkkinen tuo KaMan 2-0 -johtoon voitokkaan Sotkamo-ottelun avausjaksolla. Näitä tuuletuksia nähdään toivottavasti paljon myös tulevaisuudessa. Kuva: Martti Tikka


KaMa pystyy pudotuspelimetsästyksessään nojaamaan vahvuuksiinsa. Peltosella onkin alkukauden vahvuuksista ja onnistumisista selvä näkemys, jota myös tilastot tukevat KaMan päästettyä runkosarjassa kuudenneksi vähiten juoksuja tähän mennessä.

 - Ehdottomasti ulkopeli nousee esiin sellaisena alkukauden vahvuutena. Siihen pystyimme nojaamaan erityisesti kotona, ja se kesti hyvin paria pientä repsahdusta lukuunottamatta.

Suurimmat parantamisen kohteet löytyvätkin sisäpelistä, kuten pelinjohtaja toi jo esiin. KaMan kärki on kuitenkin toiminut varsin mallikkaasti, ja tilannetta on tullut useimmissa otteluissa vertailukelpoinen määrä vastustajaan nähden. Silti KaMa on tehnyt tähän mennessä vähiten juoksuja Superpesiksessä.

 - Meidän pitää saada muitakin pelaajia lyötyjen tilastoihin kuin Joukainen. Juoksuntekoa voisi yrittää jo ennenkin ajolähtöä. Lisäksi vaihtotilannepelaamista voisi yrittää muuttaa vaarallisemmaksi, luetteli Peltonen lääkkeitä tehtyjen juoksujen lisäämiseksi.

 - Meillä tietenkin on oma nippu ja oma pelityyli, ja meidän pitää pelata sitä meidän omaa peliämme, eikä esimerkiksi sellaista, jota Vimpeli pelaa. Joukkue luo tähän määrätyt raamit, joiden sisällä toimitaan ja joihin luotetaan, lisäsi "Pelli".

KaMalla onkin nyt 12 ottelua aikaa tehtailla juoksuja riittävästi, jotta voittoja ja pisteitä irtoaisi seitsemän joukkoon oikeuttava määrä. Tämän jälkeen niitä on pystyttävä tekemään myös kuuden ottelun jatkosarjassa.

 - Sisäpelin monipuolistaminen on avainasemassa ja kotiutustaktiikoita pitää miettiä yhä tarkemmin. Loppupeleissä kuitenkin juoksujen tekeminen vaatii yksinkertaisesti onnistuneita suorituksia niissä tilanteissa.

Tiukassa ja tasaisessa sarjatilanteessa kaikki ottelut ja voitot ovat kultaakin tärkeämmässä asemassa. KaMa palaakin tositoimiin tiistaina huipputärkeässä vierasottelussa Ville Väliahon lukkaroiman Alajärven Ankkureiden kanssa. Ankkurit löytyy sarjataulukosta sijalta 13 kaksi pistettä KaMaa perässä, joten ottelun ja pisteiden tärkeyttä ei voi riittävästi painottaa.

 - Alajärvi on vieraskentällä kova haaste. Pelasimme heitä vastaan jo kotona tiukan matsin. Ankkurit on kovalyöntinen porukka, joten ulkopelissä pitää olla tarkkana.

Ankkurit on vajonnut jo kuuden ottelun tappioputkeen. KaMan tavoitteena tuo on pitkittää seitsemänteen peräkkäiseen otteluun. Se onnistuu kuitenkin vain keskittymällä omaan tekemiseen. Alkukauden heikkouksien parantaminen on aloitettava heti huomisesta lähtien.

 - Oman sisäpelin pyörittämistä pitää alkaa parantamaan heti huomisesta alkuvihellyksestä alkaen. Se on se loppukauden pelillinen tavoite. Odottavaisin ja luottavaisin mielin jatketaan kohti huomista, päätti Peltonen.

KaMan kausi jatkuu siis tiistaina vierasottelulla Alajärven Ankkureita vastaan. Huipputärkeiden otteluiden putki saa jatkoa tämän jälkeen heti torstaina, kun kello 18 alkavassa Vatajankosken Energiakentällä pelattavassa kotiottelussa vastaan asettuu tällä hetkellä tasapisteissä seitsemäntenä majaileva Kempeleen Kiri. Tervetuloa kannustamaan KaMa makeaan voittoon sekä kiinni huipputärkeisiin pisteisiin!


-MK