Uutiset

Raportti: Sotkamon rutiini liikaa siipirikkoiselle KaMalle

 

 Sotkamon Jymy – Kankaanpään Maila 2-0 (4-0, 13-2)

Kankaanpään Mailan miesten Superpesis-joukkue matkasi torstaina vieraaksi Sotkamon Hiukkaan. Sarjassa kolmantena majailevan SoJyn rutiini oli tällä kertaa siipirikkoiselle KaMalle liikaa.

Ottelusta oli ennakoitavissa KaMalle hankalaa, kun ottelusta puuttui alaraajavamman vuoksi kotiuttajajokeri Jukka Lankinen. Pelipäivää edeltävänä iltana sairastui Valtteri Kleemola, ja vielä pelipäivänä riveistä putosi Arttu Vilander. Tämä tarjosi KaMan junioreille hienon mahdollisuuden. Joonas Peltomäki pääsi pelaamaan uransa toisen Superpesis-ottelun, ja hienoa kautta junioreissa pelaava Aleksi Pajuniemi pääsi debytoimaan miesten Superpesiksessä.

 - Kaikki sen näki, mitä se peli oli. Ei ollut helppoa. Lähtökohdat otteluun olivat hieman hankalat, kun parin vuorokauden aikana siinä joutui jäämään kolme pelaajaa reissusta pois. Se näkyi vähän, mutta ei kuitenkaan näin paljoa, kertoi pelinjohtaja Mika Peltonen lehdistötilaisuudessa.

 - Sitten siinä oli myös muita vaikeuksia, jotka tietysti vastustajan pelinjohtaja ja lyöntimiehet käyttivät hyväksensä raakasti. Se näkyi sitten tulostaululla, hän jatkoi.

KaMa aloitti ottelun vahvasti, kun Sotkamo nollattiin ensimmäisen aloittavalla, ja tasoittavalla päästiin yrittämään kotiutusta kahdesti kuitenkin ilman onnistumisia. Tämän jälkeen pelin suunta kääntyi, kun loppujakson kotiutusyritykset menivät isännille peräti 10-1. Voiton Sotkamo repäisi toisen aloittavalla, jossa onnistui kotiuttamisessa kolmesti.

 - Se tiedettiin, että sisäpeli tulee olemaan hankalaa, ja että peräkkäiset onnistumiset ovat aika tärkeitä tällaista joukkuetta vastaan. Siinä ei tänään onnistuttu. Kokonaisuus jäi vajaaksi. Ei voi mitään, sitten tulos on tällainen, totesi KaMan molemmat juoksut tuonut ja ykköspalkinnon pokannut kapteeni Jouni Itävalo.

Toinenkin jakso alkoi KaMalta hyvin, mutta ensimmäisen aloittavalla kolmesta kotiutusyrityksestä tuloksena oli kolme paloa. Sotkamo puolestaan tasoittavallaan onnistui molemmissa yrityksissään. Sami Joukainen rikkoi toisen aloittavalla KaMan kuparisen. Se jäi kuitenkin laihaksi lohduksi Sotkamon onnistuessa tasoittavallaan jälleen kahdesti.

- Todella vaikea ulkopeli. Vaihtotilanteissa ja 0-tilanteessa ei olla oikein saatu kiinni miehiä. Pitää kyllä kunnia antaa kaverille, sillä kun he takasen saivat, niin alkoi olemaan aika laadukasta kotiutustyöskentelyä; hakkasivat ottamattomia palloja väliin. Hyvin löivät, kun kolmoselle pääsivät, jakoi Itävalo vielä tunnustusta vastustajan tehokkaalle kotiutustyöskentelylle.

Joukainen ja Itävalo tehtailivat kolmannen aloittavalla vielä toisenkin kavennusjuoksun. Kolmannen tasoittavalla peli kuitenkin repesi Sotkamon lyötyä peräti yhdeksän juoksua kunnarin iskeneen Markus Tuikan johdolla.

 - Se kuitenkin on, että vaikka kuinka pallot menee ja tulee, niin silti täytyisi ryhti säilyä ja sellainen hyvä peli-ilme, ja pitäisi tapella loppuun asti. Vaikka tämä onkin inhimillistä, niin se tässä vähän harmittaa, kommentoi Peltonen lopun notkahdusta.

 - Toivotaan, että saadaan tuosta loukkaantuneita hieman terveeksi. Sunnuntaina sitten seuraava matsi, ja yritetään taas peliä parantaa, hän päätti.

KaMan kausi jatkuu sunnuntaina Vatajankosken Energiakentällä sarjanousija Imatran Pallo-Veikkoja vastaan. Ottelu alkaa kello 17, ja tuolloin jaossa on taas huipputärkeitä pisteitä tasaisessa kamppailussa viimeisistä pudotuspelipaikoista. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!


Ottelun tilastot ja pöytäkirja

Lehdistötilaisuus


-MK