Uutiset

Kari Kellokoski siirtyy KaMaan!

Halsuan Toivon kasvatti ja kolme viime kautta Alajärven Ankkureissa superpesistä pelannut Kari Kellokoski siirtyy KaMaan 1+1 vuotisella sopimuksella. Alajärven lisäksi hän on pelannut superpesiksessä Vimpelin Vedossa sekä ykköspesistä Ylivieskassa.

Ulkona Kellokosken pelipaikka on ollut etukentällä ja sisällä taasen vaihtaja/kotiuttaja. 

KaMan tämän kauden superpesisjoukkueen kokoamista hoitaneen Jura Snåren mukaan neuvotteluja käytiin vielä muutaman pelaajan kanssa: 

Löysimme Karin kanssa helposti yhteisymmärryksen ja hän sopii juuri siihen rooliin, mihin me joukkueeseen miestä tarvitsimmekin, vetää Snåre yhteen Kellokosken hankinnan taustoja

Syyt Kari Kellokoskella Pohjois-Satakuntaan siirtymiselle olivat selkeät. 

Ennen kaikkea seuran suuri halu saada minut painoi vaakakupin Kankaanpään suuntaan. Halusin lisäksi omalle uralleni vaihtelua ja KaMassa on nuori sekä erittäin potentiaalinen joukkue, joka tuntuu myös hienolta mahdollisuudelta. Olen pelannut tähän asti koko urani Pohjanmaalla, joten maisemanvaihdoskin teki tässä kohtaa hyvää. 

Iältään 26-vuotias Kellokoski haluaa KaMassa ottaa ison roolin ja kuulua joukkueen kantaviin voimiin.

Ensi kauden joukkueemme vaikuttaa hyvältä kokonaisuudelta. Sisäpelissä riittää kuitenkin eritoten rukkaamista, jotta saadaan viime kausien juoksumääriä paremmaksi, vetää mies vielä yhteen ajatuksiaan tulevasta joukkueestaan.

Kellokosken kasvattajaseura Halsuan Toivo tunnetaan kautta maan vahvasta juniorityöstään, sillä voittivathan seuran B-pojat tällä kaudella ikäluokkansa suomenmestaruuden.  Lisäksi Halsuan kasvateista muun muassa Mikko Kanala ja Ruuskan veljekset Perttu ja Arttu olivat miesten superpesiksen valloittaneen Vimpelin Vedon mestarijoukkueen avainpelaajia. 

- Halsualla on tarjolla hyvää valmennusta junioreille. Lisäksi siellä on harjoitteluolosuhteet kunnossa eli esimerkiksi talvella sisähalliin pääsi tekemään lyöntiharjoituksia helposti. Ja onhan se niinkin, että pienellä paikkakunnalla ei ole pahemmin muita harrastusvaihtoehtoja, joten sitä kautta hakeudutaan pesäpallon pariin. 

Tällä hetkellä pankissa työskentelevä Kellokoski muuttaa Kankaanpäähän ennen sarjakauden alkua. Vapaa-ajalla mies harrastaa ”kaikenlaista urheilua”

KaMan kauden 2018 joukkue kokoontuu ensimmäisen kerran tulevan viikonlopun aikana. 

JH