Olen itse saanut olla mukana muutamaan otteeseen vastaavilla reissuilla eri joukkueiden kanssa ja aina ne ovat olleet hienoja reissuja, joista joukkue on saanut energiaa pitkälle syksyyn asti. Tämäkään kerta ei tuonut poikkeusta. Voin vannoa, että leirillä syntyneet hauskat tarinat ja jutut elävät vielä pitkään.

Joukkueen yhteishengen ja yhtenäisyyden kasvattamisen lisäksi meillä oli tärkeänä tavoitteena myös pelin kehittäminen. Tiistai ja sunnuntai olivat matkustuspäiviä. Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina harjoittelimme kahdesti päivässä 2,5-tunnin mattovuorolla, eli päivässä harjoitusta tuli aina vähintään viisi tuntia. Kenttä sopi yllättävän hyvin pesäpallon harjoitteluun, vaikka hieman jouduimmekin omia rajoja piirtelemään. Treenit huipentuivat lauantaiaamun peliharjoitukseen. Lauantai-iltapäivällä taisteltiin pienissä ryhmissä toisiamme vastaan KaMa-gamesien merkeissä. Gamesit sisälsivät erilaista kestävyyttä, voimaa, tarkkuutta, havainnointikykyä ja erityisesti yhteistyötä vaativia rasteja, joissa jokaisesta puristettiin viimeiset etelä-italialaiset rypälemehut irti. Näissä karkeloissa voittajaryhmäksi selviytyi Team Jussi, Valtteri ja Elias.

Itse en ollut ennen käynyt Etelä-Italiassa. Maisemat kentän ympäristössä olivat päätä huumaavan komeita ja kauniita. Olisittepa nähneet Utusen Teemun hymyn, kun tulimme kentälle ensimmäistä kertaa. Aikataulu leirillä oli sen verran tiukka, että vapaa-aikaa nauttia maisemista oli aika vähän mutta bussimatkat täyttivät varmasti janoisemmankin maisemanmetsästäjän tarpeet. Mutkaiset vuoristotiet ja rotkot saivat jopa Kleemolan Valtterin haukkomaan henkeään takapenkillä, kun bussikuski soitteli torvea ennen mutkia ja painoi lisää kaasua.

Kun Italiasta puhutaan, ei voi olla puhumatta ruoasta. Saimme maistella joka päivä varmasti niin paikallista ruokaa kuin vain voi olla. Joka päivä pöytään tuotiin lounaalla -  noh, mitäpä muutakaan kuin pastaa. Tottakai kun Etelä-Italiassa ollaan! Oli simpukkapastaa ja sitten oli erimuotoisia muita pastoja. Myös päivällisellä saimme pastaa ja toisen annoksen muuta perinteistä etelä-italialaista ruokaa. Palvelu oli paikalliseen tapaan ravintolassa nopeaa ja aina kun jotain pyysi, niin yleensä toiveeseen tartuttiin heti ja asia hoidettiin kuntoon. Parmesaania tuli aina kun vain pyysi. Lauantai-iltana vierailimme molempien joukkueiden vahvuudella paikallisella maatilalla, jossa kaikki tehdään itse aina oliiviöljystä lähtien. Sieltä sai kuulemma Italian parasta ruokaa. Täytyy kuitenkin näin suomalaisena sanoa, että kyllä hymyilytti kotimaassa kaupan lihatiskillä, sillä Italiassa ravinto tulee hyvin pitkälti vain hiilihydraateista - jos viikon havaintojen perusteella voi näin karkean yleistyksen tehdä.