Uutiset
KaMan Ykköspesis-miehistö valmis kauteen 2025
Kankaanpään Maila julkisti tulevan kauden Ykköspesis-joukkueensa lauantaina Move Areenalla järjestetyssä julkistustilaisuudessa. Paikalla oli erittäin upea määrä kiinnostuneita pesäpallon ystäviä. Lähteneiden pelaajien tilalle KaMa julkisti neljä uutta sopimusta, kun joukkueeseen liittyvät kaksi monipuolisuusihmettä Superpesiksestä sekä kaksi lupaavaa omaa kasvattia.
KaMalla oli jo voimassaolevat sopimukset Eetu Heiniluoman, Onni Kasken, Lari Peltosen sekä Arttu Vilanderin kanssa. Aiemmin syksyllä KaMa julkisti myös pelinjohto-osastonsa, kun Mikko Vainionpää siirtyy KaMaan Superpesis-joukkue Seinäjoen JymyJusseista ensi kauden kattavalla sopimuksella, ja kankaanpääläisyleisölle tuttu Turo Lauttamus jatkaa melamiehenä jatkosopimuksensa myötä.
KaMa-laiva seilaa jatkossakin tutun kapteenin alaisuudessa, kun Teemu Utunen laittoi nimensä jatkosopimukseen. "Utun" lisäksi KaMa-kasvateista jatkavat hänen ikätoverinsa, kun upean kauden 4+54 lyödyllään pelannut Joona Anttila sekä Ykköspesiksen eliittiin etenijänä noussut Joonas Peltomäki allekirjoittivat sopimukset. Myös ensimmäiset Ykköspesis-pelinsä pelannut Niko Vesanko sekä sisä- ja ulkopelissä monikäyttöisyydellaan ihastuttanut Joe Vartiamäki jatkavat.
79 juoksua kauden aikana lyönyt Sami Mikkolanaho osoitti arvonsa erityisesti pudotuspeleissä, kun kahdeksaan otteluun lyötyjä kertyi hurjat 28 kappaletta. "Mikkiksen" lisäksi KaMassa jatkavat hyvillä prosenteilla vaihtotilannetta purkanut Jesse Rantamäki sekä valtavan kehitysloikan menneenä kesänä ottanut ja yhdeksikköön murtautunut Santeri Heinimäki. Hyvinkään Tahkon kanssa on myös sovittu lukkari Johannes Kerolan ensi kauden kaksoisedustussopimuksesta.
Uusina pelaajina KaMan mukaan liittyvät erittäin nopeat ja monipuoliset lupaukset Superpesiksestä, kun Miska Mäkiviita (vas.) ja Kaapo Kalmari (oik.) pukevat kaudella 2025 päälleen oranssia siirryttyään Gorilla Towniin.
Seinäjoen JymyJussien Superpesis-joukkueesta siirtyvä 20-vuotias Miska Mäkiviita tuo KaMaan mukanaan sisäpeliin erittäin nopeat jalat sekä vaihtolyöntivoimaa. Ulkopelissä hän on todellinen monipuolisuusihme, sillä vaikka juniorivuodet kuluivat pääsääntöisesti lukkarin tontilla, on hän miesten sarjoihin siirryttyään pystynyt muuntautumaan käyväksi vaihtoehdoksi käytännössä lähes jokaiselle ulkopelipaikalle jopa Superpesis-tasollakin.
Erityinen vahvuus hänellä ulkopelissä on loistava pelinlukutaito erilaisissa polttajan rooleissa. KaMan finaalivastus Koskenkorvan Urheilijoissa hän kävi menneellä kaudella pelaamassa myös lukkarin tontilla Ykköspesiksessä. Superpesiksessä tutuimmaksi kävi kolmospolttajan tontti. Sisällä ykkös- ja kakkoskärjen etenijänä pelannut Mäkiviita kirjasi 24 otteluun 12 tuotua ja 68 kärkilyöntiä. Läpimurtokaudellaan 2023 hän keräsi 3+3 lyötyä, 18 tuotua ja 75 kärkilyöntiä pääsarjatasolla.
Kaapo Kalmari on kankaanpääläisyleisölle tuttu jo kauden 2023 Ykköspesis-finaaleista hänen pelattuaan KaMan voittaneen ja Superpesikseen nousseen Haminan Palloilijoiden polttolinjassa suuressa roolissa. Mennyt kausi 23-vuotiaalla sujui suurimmilta osin kovassa Hyvinkään Tahkon Superpesis-joukkueessa jokerina tai erilaisissa polttolinjan rooleissa. Myös Kalmari tuo ulkopeliin paljon vaihtoehtoja hänen juniorivuosiensa mentyä pääosin etumiehenä, vaikka aikuissarjoissa hänet tunnetaan erittäin monipuolisena polttolinjan pelaajana.
Sisäpelissäkin Kalmarin vahvuus on monipuolisuudessa. Vaarallinen vasuri on mailan varressa todella taitava vaihtolyöjä, mutta omaa myös hyvän tekniikkansa ansiosta kovan läpilyöntiuhan. Edellisellä Ykköspesis-visiitillään hän kirjasikin 30 ottelussa pienehkössä roolissa kovat tehot 2+20 lyötyä, 19 tuotua ja 101 kärkilyöntiä kovalla 62,7% onnistumisprosentilla. Mieheltä löytyy silti myös etenemistaitoja, sillä esimerkiksi kaudella 2019 hän voitti Suomensarjan etelälohkon etenijäkuninkuuden peräti kahdeksan tuodun erolla seuraavaan.
Molemmat uudet kasvot tuovat KaMaan erittäin tärkeitä nykypesäpallon vaatimia ominaisuuksia. Monikäyttöisinä pesäpalloilijoina he tarjoavat pelinjohdolle paljon mahdollisuuksia rakentaa KaMan ulkopeliä entistä tiiviimmäksi ja sisäpelikoneistoa entistäkin vaarallisemmaksi. Molemmat tuovat joukkueeseen myös paljon lisää nopeutta, joka on pesäpallon nykysuuntauksen mukaisesti koko ajan entistä korostuneemmassa asemassa niin sisä- kuin ulkopelissäkin.
Uusina niminä KaMan junioriputkesta edustusjoukkueeseen nousevat taitavat vaihtolyöjät sekä omat kasvatit Joonas Nurminen ja Tiitu Uusitalo. Molempien sopimukset ovat kaksivuotisia. 19-vuotias Nurminen pelasi erittäin vahvan kauden UPV:n Suomensarjajoukkueessa sekä KaMan ja UPV:n poikien Superpesis -joukkueessa. 38 otteluun syntyi vaihtajalle komeat 3+29 lyötyä, 58 tuotua sekä 170 kärkilyöntiä komealla yli 62:n onnistumisprosentilla.
Menneellä kaudella vielä C-poikaikäinen Uusitalo debytoi KaMan Ykköspesis-joukkueessa jo viime hallikaudella muutamassa harjoitusottelussa. Erityisesti tulevaisuuden lukkarilupauksena pesäpallopiireissä ihastuttanut Uusitalo oli vaarallinen myös mailan varressa, kun omassa C-ikäluokassa onnistumisprosentti oli hurja 81. Myös miesten Suomensarjassa 16-vuotiaalle kertyi oikein mukavat 0+14 lyötyä, 2 tuotua ja 48 kärkilyöntiä 16 ottelussa UPV:n kakkoskärjessä.
Edustuksen taustatiimissä on myös mukavasti jatkuvuutta. Markus Kuusijoensuu jatkaa fyysisen valmennuksen apuna ja fysioterapeuttina. Juuso Rajakallio jatkaa joukkueenjohtajana sekä Verneri Rajakallio mediavastaavana ja huollon apuna. Ainoa muutos tapahtuu huollossa, kun pitkään mukana ollut Pasi Virtanen jää taustalle ja Jukka Kivimäki tulee huoltajan paikalle. KaMa kiittää Pasia pitkästä KaMa-urasta ja toivottaa kaikkea hyvää sekä Pasille että Jukalle tulevissa koitoksissa!
KaMan kauden Ykköspesis-joukkueen kokoonpanon ja ajankohtaisen sopimustilanteen löydät kotisivujemme Miehet-osioista.