Uutiset

KaMa ja Mailajuniorit etsivät yhteistä junioripäällikköä – Olisitko se Sinä?


Kankaanpään Maila ry ja Kankaanpään Mailajuniorit ry hakevat molemmille seuroille yhteistä junioripäällikköä, jonka pääasiallisena työtehtävänä on molempien seurojen junioritoiminnan organisointi ja yhdenmukaistaminen sekä toiminnan ohjaaminen. Palkkaajana toimii Kankaanpään Maila.

Kankaanpään Maila (KaMa) on Kankaanpääläinen, vuonna 1958 perustettu pesäpalloseura. Vuodesta 2013 lähtien on KaMan lisäksi Kankaanpäässä toiminut tyttöpesäpalloon erikoistunut Mailajuniorit ry. Kaudella 2023 seuroissa yhteensä tulee pelaamaan 13 juniorijoukkuetta edustaen jokaista ikäluokkaa niin poika- kuin tyttöpesäpallon puolella. Juniorijoukkueiden lisäksi molemmilla seuroilla on olemassa edustusjoukkueet, jotka pelaavat Ykköspesissarjoja, sekä lasten harrasteryhmiä toimii kolme ympäri vuoden.

JUNIORIPÄÄLLIKÖN TOIMENKUVA:

  • ylläpitää, kehittää sekä yhtenäistää seurojen junioritoimintaa yhdessä muiden seuratoimijoiden kanssa
  • vastaa alle 6v harrastepesiksentoiminnasta (perhepesis, pesisliikkari, minipesis) suunnittelemalla harrastetoiminnan vuosittain, perustaa ryhmät ja on mukana rekrytoimassa vetäjiä sekä organisoi niiden toiminnan ja markkinoinnin
  • pesiskoulun markkinointi, suunnittelu ja organisointi sekä toimii pesiskoulurehtorina
  • suunnittelee ja organisoi päiväkoti- ja koulukäynnit sekä osallistuu toimintaan ohjaajana
  • tukee olemassa olevia joukkueita, ideoi ja toteuttaa uuspelaajahankintaa sekä on mukana rekrytoimassa vetäjiä
  • tutustuttaa ja perehdyttää seuratoimijat toimintaan seurojen toimintakäsikirjoihin perustuen sekä osallistuu joukkueiden toimintaan ja vanhempainpalavereihin
  • organisoi seurojen junioritapahtumia sekä vastaa niiden markkinoinnista
  • vastaa seurojen sisäisten urheilullisten mittareiden luonnista ja toteutuksesta yhdessä muiden seuratoimijoiden kanssa
  • kehittää sekä vastaa seurojen sisäisestä viestinnästä yhdessä seurojen viestintäryhmien kanssa
  • toimii junioriasioissa yhteyshenkilönä muihin lähialueen seuroihin, päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin sekä osallistuu alueellisiin tapaamisiin sekä liiton suosittelemiin tapahtumiin
  • toimii Kankaanpäässä Sport Akatemian yhteyshenkilönä ja ohjaajana
  • on tärkeä tekijä erilaisissa isommissa hankkeissa, kuten pesäpalloleireissä

Työhön etsitään liikunnasta ja joukkueurheilusta tietämystä omaavaa henkilöä, jolla on osaamista lasten ja nuorten kanssa toimimisesta sekä valmentamisesta. Henkilöltä edellytetään oikeaa asennetta seura- ja vapaaehtoistoimintaan sekä valmiutta ilta- ja viikonlopputöihin etenkin kesäaikaan pelikauden ollessa käynnissä.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen jani.mantyla@honkatrading.com. Hakemusten käsittely aloitetaan heti niiden saavuttua.
Hakuaika päättyy 16.12.2022 ja työ alkaa 1.1.2023.

Lisätietoja rekrytoinnista antavat:

Jani Mäntylä, puheenjohtaja, Kankaanpään Maila ry, p. 050 379 9998, jani.mantyla@honkatrading.com

Tanja Palmroth, juniorijaoston puheenjohtaja, Kankaanpään Maila ry, p. 040 826 2939, pesis.palmroth@gmail.com