Uutiset

KaMa kaatoi Koplan Kouvolan juoksukarkeloissa


Ykköspesiksen kauden 2024 ennakkosuosikki Kankaanpään Maila matkasi tiistaina Kouvolaan sarjakärki Pallonlyöjien vieraaksi. Ottelu oli varmasti yleisöönmenevä, sillä juoksuja mätettiin vuorotahtiin runsaasti. Lopulta KaMa onnistui kampeamaan itsensä voittoon jälleen kotiutuslyöntikilpailun jälkeen luvuin 1-2 (6-5, 5-7, 1-3).

KaMan kokoonpanossa oli monta muutosta. Sami Mikkolanaho oli pelikiellossa Puijon Pesis -ottelussa tulleen toisen keltaisen kortin vuoksi. Vaivoista kärsinyt Joe Vartiamäki taasen palasi kokoonpanoon jokeripaidassa. Häntä kolmeksi otteluksi tuuraamaan tullut Manse PP:n Tino Heikkilä pelasi toisen ottelunsa KaMa-paidassa. Lisäksi toissa kaudella neljä Superpesis-ottelua pelannut KaMa-kasvatti Niko Vesanko pelasi uransa ensimmäisen Ykköspesis-ottelun debytoiden yhdeksikössä kakkoskopparin tontilla.

Juoksurikas ottelu alkoi molempien joukkueiden nollavuoroilla, ja juoksuhanat aukesivat KaMan toisen aloittavalla, kun Joona Anttila iski viimeisellään pallon väliin. Polttoheitto kotiin karkasi sen verran, että Teemu Utusen lisäksi myös Aapeli Suvisalmi toi juoksun ja Arttu Vilander paloi aivan senttien päähän kotipesästä. Tasoittavalla KPL vastasi Jani Hoteilan kakkossauman puhkaisulla sekä Akseli Pitkäsen kahden juoksun arvoisella takakentän puhkaisulla aivan kolmoskulmasta. Sama mies toi vielä 4-2 juoksun KaMan harhaheitolla.

KaMa ei tästä kummastunut, vaan kakkoskärjestä rakentui jälleen ajolähtö. Niko Vesanko iski uransa ensimmäisen juoksun miesten Ykköspesiksessä komealla keskikumuralla, ja jakson tasoitti Santeri Heinimäki laittaen puolipystärinsä merkistä väliin. Tasoittavalla KPL iski jälleen kahden palon ajolähdöistä, kun Hoteilan kolmossaumaisku poltteli linjassa ja Tommi Angerviston painava tappikumura painui vastustamattomasti väliin. Jakso kirjattiin isännille lopulta 6-5, kun viimeisen aloittavalla KaMan ainoaksi onnistujaksi jäi Anttila tappikumurallaan.

KPL rakenteli toisen jakson alkajaisiksi palottoman ajolähdön, josta ainoaksi onnistujaksi jäi Hoteila kovalla kolmossaumaiskullaan. KaMa tasoitti Vilanderin kovalla keskisaumaiskulla ykköskolmosen karvaustilanteessa ja siirtyi johtoon Anttilan kauniilla kakkosjatkekumuralla ajolähdössä. Toisessa vuorossa oli KPL:n vuoro tasoittaa, kun Isto Kauppinen puhkaisi tarkalla lyönnillä kakkosluukun vaihtotilanteessa. Jatkolähentelyt kotipesään KaMa torjui kuitenkin varmasti.

Tasoittavalla Aapeli Suvisalmen rajaleikkuri takatilanteessa yllätti niin tuomarit kuin Koplan ulkokentänkin. Laittoman vihellyksen jälkeisten tuomarineuvottelujen jälkeen KaMalle annettiin yksi juoksu ja uusi takatilanne. Rakentuneeseen ajolähtöön asteli Joona Anttila, jonka maila oli tulikuuma. Ensin kakkossauman puhkaisulla juoksu ja kolmostilanne sekä viimeisellä lyönnillä kolmossauman puhkaisu, jolla KaMa jo 2-5 johtoon. Paine jatkui vielä tämänkin jälkeen, mutta KPL onnistui tekemään kolme paloa kotipesään.

Kolmannessa vuorossa KaMa nollasi KPL:n lähentelyt ja meni menojaan tasoittavalla. Anttilan painepallo kakkospussiin vei KaMan 2-6 johtoon, ja samaa koloa hyödynsi Jesse Rantamäki hieman kovemmalla iskulla, jolla kotiin kiisi jo neljännen kerran kakkospalkittu Suvisalmi. KPL rakensi viimeisessä sisävuorossaan palottoman ajolähdön, josta Ykköspesiksen lyöjätilaston kärkeen siirtynyt Hoteila puhkaisi ensin keskisauman ja sitten kakkossauman. Ville Pesun yllätysotto kakkospussista kavensi puolestaan jo 5-7:ään.

KPL rakensi hurmoksessa vielä palottoman ajolähdön, mutta KaMan ulkopeli teki ryhtiliikkeen napsien tarvittavat palot ja vieden ottelun kotiutuslyöntikilpailuun. Siellä alkutahdit löi Joe Vartiamäki merkkaamattomalla tappikumuralla ja lisää pökköä pesään laittoi samasta kolosta jo seitsemännen kerran ottelussa onnistunut ykköspalkittu Anttila. Kun KaMan kolmas tuli Rantamäen mailasta eikä KPL tasoittavalla saanut juoksuja kolmella ensimmäisellä parilla sai KaMa torjua jälleen vain läpilyöntejä ja juhlia lopulta kahta pistettä 1-3 kotarivoitolla.

Kahdeksan ottelua, seitsemän voittoa! KaMa löytyy tällä saldolla sarjataulukosta jo neljänneltä sijalta, vaikka on pelannut vähemmän otteluita kuin muut kärkijoukkueet. Seuraava ottelu on luvassa ensi sunnuntaina kotiareenalla, kun Kankaanpää Areena saa vieraita pohjoisesta Simon Kirin muodossa. Tervetuloa kannustamaan KaMaa jatkamaan voittokulkuaan! Ennakkoliput tähänkin otteluun myy Tiketti.

Ottelun kokoonpanot, tilastot & palkitut

Siki24 (kopio)