Uutiset

Tyly KaMa nollasi Simon ja nappasi kolme pistettä

 

Kankaanpään Mailan Ykköspesis-kausi jatkui sunnuntaina kotiottelulla Simon Kiriä vastaan. KaMa oli pohjoisille vieraille todella tyly isäntä ja otti kauden toisen täyden kolmen pisteen voittonsa vakuuttavien otteiden jälkeen numeroin 2-0 (5-0, 4-0). Vain yhden ottelun hävinnyt KaMa nousi sarjataulukossa nyt sijalle neljä, sillä on pelannut Ykköspesiksestä vähiten otteluita ja huomattavasti vähemmän kuin muut kärkiseurat.

KaMa otti johdon heti avausvuorossa Sami Mikkolanahon tappikumuran tippuessa viimeisenä lyöjänä varmasti väliin. Viimeisellään hän puhkoi vielä takakenttää ja oli lähellä kiertää kunnarin. Toisessa vuorossa Mikkolanahon kumura tippui taasen varmasti kakkospuolelle. Kakkoskärki rakensi uuden ajolähdön, josta Joona Anttila puhkoi kakkossaumaa. Uudella lyöntikierroksella Joonas Peltomäki sai puolestaan tuoda 4-0 juoksun harhaheitolla kolmospesältä.

KaMa nollasi vieraiden yhden palon ajolähdön avausvuorossa ja toisti temppunsa toisessa palottomasta ajolähdöstä. Kolmannessa vuorossa KaMa rakensi ajolähdön "kolmoskärjestään", ja tällä kertaa Anttila puhkoi kolmossaumaa juoksun arvoisesti. Tasoittavalla KaMan ulkopeli kesti nyt kahden palon ajolähdön. Ajolähtöjä syntyi viimeisessäkin vuorossa molemmille, mutta jakso päätettiin lukemiin 5-0 Johannes Kerolan hämysyötön jälkeiseen pillin vislaukseen.

Toisen jakson alkajaisiksi Simo oli lähellä rikkoa kuparisensa, mutta etenijä arpoi harhaheiton jälkeen siinä määrin, että kotiin oli tuloksena niukka palo. Avausvuoron jälkeen edettiin KaMan toisen tasoittavalle ilman kolmostilanteita. Sami Mikkolanaho rakenteli itselleen takatilanteen, josta hän sivalsi täydellisen iskun takaa keskeltä läpi. Tälläkin kertaa Simon pelasti sama valotolppa kuin jo ensimmäisellä jaksolla Joe Vartiamäen vaihtotilanteen läpilyönnistä.

Mikkolanahon sivallus oli lopulta yhden juoksun arvoinen kuin myös Johannes Kerolan kumura, joka aiheutti vaikeuksia SiKin kakkoskopparille. Kolmannessa vuoroparissa KaMa ei antanut Simolle sisällä mahdollisuuksia. Omalla tasoittavalla lukemat taululla vaihtuivat puolestaan 4-0:aan Arttu Vilanderin kahdella kakkosrajanäpykotiutuksella. Ottelu paketoitiin tyylikkäästi Simon palottomassa ajolähdössä, kun lukkari Kerola haki Pekka Hepokankaan kotiutusnäpin kopiksi ja pallo kierrätettiin koti- ja ykköspesän kautta kolmospesälle ennen etenijöitä.

KaMa siirtyy juhannustauolle ensi tiistain Kannus-vieraspelin jälkeen. Juhannuksen jälkeen kausi jatkuu jälleen kahdella kotiottelulla, kun Kankaanpää Areenalle saapuvat tiistaina Jyväskylän Kiri ja perjantaina Kouvolan Pallonlyöjät. Ennakkoliput näihinkin otteluihin saat Tiketistä. Lähes voitosta voittoon edennyt KaMa tarvitsee tuolloinkin kotiyleisönsä tukea - Tervetuloa siis sankoin joukoin kannustamaan KaMa voittoon!

Ottelun kokoonpanot, tilastot & palkitut

Ottelun lehdistötilaisuus (Joukkueiden ykköspalkitut Aatu Vuorinen ja Joonas Peltomäki sekä pelinjohtajat Petteri Timonen ja Atte Hakala)

Ottelun kuvakooste (copyright Juha Levonen)

448509441 18349840387107200 2440609024753425881 n