Uutiset

Raportti: Kaman naiset Halli-SM-lopputurnaukseen!

Kankaanpään Mailan naisten superpesisjoukkue pelasi lauantaina kaksi kovaa ja tasaista ottelua paikasta ensi viikonloppuna Kuopiossa pelattavaan Halli-SM-lopputurnaukseen. Alkuturnaus oli menestyksekäs, sillä KaMattaret voitti päivän molemmat ottelunsa ja eteni näin lopputurnaukseen.

Päivä alkoi ottelulla emäntäjoukkue Rauman Lukkoa vastaan. Kankaanpään kapteeni Ella Kaasinen voitti hutunkeiton ja valitsi joukkuelleen ulkovuoron. Lukko aloittikin vahvasti heti ensimmäisessä sisävuorossaan, kun kokenut Enni Kylä-Kause löi kotipesän turvaan Sini Stranderin. Tähän kuitenkin päättyivät raumalaisten juhlat, sillä enempää juoksuja he eivät ottelussa enää saanet aikaiseksi.

Myös Lukko pelasi hyvää ulkopeliä, eikä kankaapääläisten onnistunut rakentaa ainuttakaan kolmostilannetta ensimmäiseen vuoropariin. Toisen vuoroparin aloittavalla Lukolta ehti käydä lyömässä vain neljä pelaajaa, kun KaMattarien ulkokenttä poltti raumalaisten etenijät kerta toisensa jälkeen kakkospesälle. Toisessa sisävuorossaan KaMan naisetkin pääsivät paremmin sisäpelin juonesta kiinni ja pääsivät yrittämään kotiutustakin kertaalleen, mutta Annika Koivuniemen yritys kotiuttaa siskoaan Sannaa karkasi kopiksi. Kolmannessa vuorossa olikin sitten tiukat paikat, kun KaMan viimeisenä lyöjänä tuli vuoroon jälleen Annika Koivuniemi. Yksinäisenä kentällä kotiutusta odotti Laura Jokinen. Viimeisellä lyönnillä sitten Laura ehti kotipesään ennen palloa hienosti syöksyen, näin siis ensimmäinen jakso tasattiin lukemissa 1-1.

Toisen jakson KaMattaret aloittivat vahvasti yrittäen kotiutusta peräti kolmesti. Näistä yksi tuotti tulosta, kun jakson ainoan juoksun toi Elisa Salonen Sanna Koivuniemen lyödessä. Jo totutun tiukka ulkopeli piti raumalaiset edelleen aisoissa, eikä Lukko päässyt aloittamaan kiriään kunnolla oikeastaan missään vaiheessa. Viimeisessä sisävuorossaan Lukko sai kuitenkin etenijän kolmospesälle asti. Tämä ei kuitenkaan tuottanut tulosta, kun Tiina Andreansenin lyönnillä Venla Rapila paloi kotipesään. Tämän jälkeen Andreansenin kopinnostosta seurasi palo ja KaMattarien voitonjuhlat olivat valmiina alkamaan.

Tiukasta ja pitävästä ulkopelistä kertoo myös se, että koko ottelussa Lukko sai aikaan vain neljä kolmostilannetta, kun KaMan vastaava luku oli viisi.

Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui viime kauden hallitseva mestari Lapuan Virkiä. Ottelun panos oli selvä, voitolla KaMan naiset etenevät Kuopion lopputurnaukseen, muussa tapauksessa kaikki olisi kiinni päivän päättävästä Lapua – Rauma ottelusta.

Huimassa hutunkeittovireessä oleva Ella Kaasinen voitti jälleen Lapuan virkasiskonsa Saija-Maria Saaren ja kankaapääläiset aloittivat jälleen ulkovuorossa. Lapuan kärki toimi hienosti ja rakensi tilannetta hyvin. KaMan ulkokenttä kesti hienosti lapualaisten kotiutusyritykset, polttaen kolme kertaa kotipesään yrittäneen etenijän. Myös KaMattaret pääsi yrittämään kotiutusta omassa sisävuorossaan kertaalleen, Johanna Käkösen kuitenkin palaessa aivan kalkkiviivoille.

Toisessa vuoroparissa lapualaisten vaihtopelikin saatiin jo kuriin, eivätkä he päässeet yrittämään kotiutusta kertaakaan. KaMan sisäpeli puolestaan tuotti tulosta toisessa vuorossa. Ensin Niina Jokinen kirmasi kotipesään Elisa Salosen lyönnillä ja Annika Koivuniemen puhkaistessa kakkospuolen kotiin saivat hölkötellä Anu Kiviharju ja Jenni Kemppainen. Tämän jälkeen ei hyvästä yrityksestä huolimatta enempää juoksuja saatu aikaiseksi.

Kolmannen aloittavalla alkoi lapualaisten kiri. Eveliina Topparin ja Emma Kiviniemen lyönneillä kotipesään juoksivat Riina Kerola ja Maaret Ahonen. Tästä sisuuntunut KaMattaret kuitenkin pelasi hienosti loppuvuoron, eikä lisäjuoksuja syntynyt. Näin siis jaksovoitto KaMalle 3-2.

Toisen jakson alkuun KaMa sai heti etenijän kolmoselle asti, mutta juoksua ei tilanteesta seurannut. Myös lapualaiset pääsivät yrittämään kotitusta kahdesti, kuitenkin siinä onnistumatta. Toisessa vuorossa KaMattarien sisäpeli tuotti jälleen kotiutustilanteen, mutta juoksua ei nähty. Lapuan yritykset tyrehtyivät kankaanpääläisten tiukkaan ulkopeliin, eikä tilastoihin jäänyt ainuttakaan kolmostilannetta toisessa vuoroparissa. Kun vielä kolmaskin vuoropari pelattiin juoksuitta, oli selvää että Kankaanpään Mailan naisten superpesisjoukkue jatkaisi Kuopion Halli-SM-lopputurnaukseen maaliskuun seitsemäs ja kahdeksas päivä.

Kankaanpään turnauksen parhaan pelaajana palkittu Laura Jokinen oli tyytyväinen ja iloinen.
- Joukkueen ulkopeli oli todella hyvää ja se piti tiukoissa tilanteissa. Sisäpelissä ei oltu ihan parhaimmillamme, onneksi tänään tuo riitti, toteaa iloinen Jokinen.
- Ensi viikonloppuna lähdemme Kuopioon haastamaan Poria, Jyväskylää ja Viininjärveä. Taitaa tuo haastaja sanana sopia meille, päättää Laura Jokinen.