Uutiset

Kamattarille tiukka voitto Mansen Räpsästä

Kankaanpään Mailan naisten Superpesisjoukkue pelasi lauantaina Hämeenkyrössä kauden ensimmäisen ulkoharjoitusottelun Mansen Räpsää vastaan kauniin keväisessä säässä. Vaiherikkaan ottelun päätyttyä taululla komeili lukemat 1-2 (2-4, 9-0, 0-3).

Ensimmäisen jakson KaMan naiset voittivat hyvin ulkopelisuoritusten johdosta, vaikka yksi juoksu harhaheitolla pääsikin tulemaan. Mutta varsinkin kotiutustilanteissa kankaanpääläisten ulkokenttä piti tiukasti. Sisäpelissä näkyi hieman pitkä pelaamattomuus ja ensimmäisen ulkoilmapelin tuomat haasteet.

Toisella jaksolla nähtiin selvästi sisuuntunut kotijoukkue, joka takoi juoksuja tasaista tahtia ja nähtiin niiden joukossa kaksi kunnariakin, joista toinen aiheutti pitkähkön keskustelun pelinjohtaja Mikko Järvenpään ja kakkostuomarin välillä. Tilanne tuomittiin kuitenkin osuneeksi ulkopelaajan räpylään ja tästä Mansen Räpsälle neljä juoksua.

Supervuoroparissa Kamattaret näytti selkärankaansa ja teki hienosti aloittavalla vuorolla kolme juoksua, joissa mukana oli myös Laura Jokisen kunnari. Mansen Räpsän jäädessä omassa sisävuorossaan nollille, voitti Kankaanpään Maila ottelun.

Back-to-back – sarja jatkuu jo tänään TH-Kumi-Areenalla, tule kannustamaan KaMa voittoon klo 14 alkaen!