Uutiset

Joensuun Maila vastaan TV-ottelussa

 

Kaimaseura Joensuun Maila saapuu vierailulle Pohjanlinnan pesäpallostadionille. Ainoa vierailija JoMa ei kuitenkaan ole, sillä otteluun saapuu myös tukku Nelonen Median kameroita ja henkilökuntaa, sillä ottelu on Nelonen Pro –kanavan sekä Ruutu-palvelun livelähetys. Ottelu pyörähtää käyntiin kello 18.

Sarjatilanne: Kotijoukkue Kankaanpään Maila löytyy 8 pelatun ottelun jälkeen sarjataulukosta sijalta 11 kuudella pisteellään. Vierailija Joensuun Maila on pelannut ottelun vähemmän ja majailee 13:lla keräämällä pisteellään neljännellä sijalla.

Viimeisimmät 3 peliä: KaMa: 1 voitto, 2 tappiota, 2 pistettä. JoMa: 1 voitto, 2 tappiota, 4 pistettä.

Viime kaudella: Joensuu voitti molemmat ottelut; Kankaanpäässä lukemin 0-2 ja kotonaan kotiutuslyöntikilpailun jälkeen 2-1.

Ennakkoasetelmat: Joukkueiden lähtökohdat kauteen olivat lähes päinvastaiset. Nuori Kankaanpään Maila lähti kauteen haastamaan kokeneempiaan ja taistelemaan pudotuspelipaikasta. Joensuun Mailan kokenut joukkue taasen rankattiin Sotkamon Jymyn pahimmaksi haastajaksi taistelussa Suomen mestaruudesta. JoMan saavuttama keväinen hallimestaruus ei ainakaan laskenut näitä odotuksia ennen kauden alkua.

Kotijoukkue Mailalle sattui pitkästä aikaa synkempi ottelu Kouvolan Pallonlyöjien vieraana. Joukkueiden välisestä tasoerosta ei juuri jäänyt epäselvyyttä. Tätä ennen kuitenkin KaMa haastoi kotonaan tiukasti Pattijoen Urheilijoita Raahesta sekä otti kauden avauskotivoittonsa Alajärven Ankkurien kustannuksella. Nuori joukkue on jälleen osoittanut ottaneensa askeleita eteenpäin viime kaudesta, mutta pienet huolimattomuusvirheet sekä tasaisuuden puute otteissa ovat maksaneet pisteitä sieltä täältä. Joukkueen potentiaali on kuitenkin kiistaton ja tason vakioituessa tulee joukkue keräämään kauden aikana vielä paljon pisteitä.

Vierailija Mailan alkukausi ei ole ollut sellaista riemukulkua kuin hallikausi antoi olettaa. Viime kaudesta ohentunutta rinkiä ovat kiusanneet ikävät loukkaantumiset, ja edellisestä ottelusta sivussa olivat Lauri Kivinen, kankaanpääläisyleisölle tuttu Jonne Kemppainen sekä jokeripaidassa esiintynyt lukkari Mika Väisänen. Nämä loukkaantumiset ovat näkyneet erityisesti sisäpelissä JymyJussit-ottelua lukuunottamatta. Monista nuorista keltanokista huolimatta valmentajavelho Janne Vuorinen on saanut loihdittua JoMan ulkopelistä täyttä timanttia, josta osoituksena vaikkapa viimeisen Sotkamo-ottelun kaksi päästettyä juoksua yhdeksässä vuoroparissa ja kotiutuslyöntikilpailussa.

Kokoonpanot: Kankaanpään Maila lähtenee otteluun tuttuakin tutummalla kokoonpanolla. Edellisessä ottelussa Kouvolaa vastaan erityisesti ykköskärki toimi mainiosti. Kotiutusosastolta sekä ulkopeliltä olisikin tähän otteluun tilauksessa hieman terävyyttä. Kakkoskärjestä esiin täytyy nostaa hienoilla tehoilla edellisissä otteluissa esiintynyt Roope Reinikka. Tästä linkistä pääset KaMan viimeisimmän ottelun kokonpanoihin ja tilastoihin.

Kuten todettua, Joensuun Mailaa kiusaavat tällä hetkellä loukkaantumiset. Kopparit Lauri Kivinen ja Jonne Kemppainen ovat olleet kokoonpanosta kokonaan ulkona ja lukkari Mika Väisänenkin esiintyi edellisessä ottelussa jokeripaidassa. Nuorista pelaajista Tommi Päivinen on tullut jo hallikaudella kuitenkin hyvin ryhmitykseen mukaan, kopparitilannetta helpottaa kokenut Ville Ikonen sekä mainiosti 3-kopparin tontilla esiintynyt Teemu Juntunen. Samu-Kalle Varosenkaan otteissa ei ollut juuri moitittavaa viimeisimmässä Sotkamo-ottelussa, jonka kokoonpanoihin ja tilastoihin pääset tästä linkistä.

Taisteluparit: Kotiutusosastot. Molemmilla joukkueilla on vahvat ykköskärjet, jotka edellisissäkin otteluissa onnistuivat luomaan hyvin tilannetta. Joukkueiden pääkotiuttajat mittelevätkin paremmuudestaan. Onnistuuko ottelussa paremmin KaMan Lankinen/Kulmala/Kortelainen vaiko JoMan Rautiainen/Niemi/Joukainen?

Kakkoskärjet. Molemmilla joukkueilla kakkoskärjet koostuvat nuorista tulevaisuuden nimistä. Otteluiden mennessä tiukaksi löytyvätkin ratkaisijat usein joukkueiden kakkoskärjistä. Tämäkin taistelu on varmasti mukavaa seurattavaa katsojille; kumman Mailan kakkoskärki onnistuu tekemään sen muutaman – lopputuloksen kannalta ehkä todella merkittävänkin – juoksun?

Ottelun ratkaisee: KaMan toinen jakso. Kankaanpään Maila on tullut alkukauden otteluihin pääosin hyvällä ilmellä. Kuitenkin toinen jakso – ja erityisesti toinen vuoropari – on ollut joukkueelle täyttä tervanjuontia. KaMan kaatama Alajärven Ankkurit onnistui voittamaan kotonaan siipirikkoisen Joensuun. KaMalla on samaan temppuun täydet mahdollisuudet, mutta se vaatii sitä, että räpylä pitää ja toinen jakso onnistuu aivan toisella tavalla kuin aiemmissa kotiotteluissa.

Tukka kuntoon ja eikun ruutuaikaa metsästämään! Saavu siis kannustamaan KaMa voittoon kaimaseurastaan Pohjanlinnan pesäpallostadionille!


-MK