Uutiset

Pesisviikolla 27 tapahtuu

Tuloksellisesti hienosti sujunut viime pesisviikko huipentui Itä-Länsi viikonloppuun, jossa KaMalla oli vahva edustus. Nyt onkin sitten tauot pidetty ja tästä eteenpäi n painetaan tiukalla ohjelmalla eri sarjoissa aina syksyn ratkaisupeleihin saakka.

Meillä miehillä on edessään tiukka vieraspelien viikko, joka käynnistyy huomenna tiistaina reissulla Sotkamoon.  Huomenna pelataan myös Pohjanlinnassa sillä B-pojat kohtaavat SM-sarja ottelussaan Hyvinkään. Keskiviikkona voittoputkessa seilaavat naiset matkaavat Seinäjoelle pistepussia lihottamaan. Samana päivä Suomensarjamiehet saavat vieraakseen lohkonsa kärkiotteluun Vähänkyrön. Ottelu alkaa kello 18.00                       

Torstaina on miesten vuoro reissata Seinäjoelle JymyJussien vieraaksi todelliseen kuuden pisteen otteluun, sillä onhan sarjataulukossa edellä oleva isäntäjoukkue iskuetäisyydellä.


Ville-Veikko

A-poikien Itä-Lännessä kentän parhaana palkittu Ville-Veikko olli harrastaa tällä viikolla kotimaan matkailua Sotkamoon, Seinäjoelle ja Jyväskylään

Perjantaina on mahdollisuus nähdä B-pojat toistamiseen kotikentällä. Tähän myöskin kello 18.00 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi Pöytä.

Lauantaina ovat naiset tulessa pitkän tauon jälkeen kotikentällä. Vastaan tulee Viinijärvi, joka on tällä hetkellä pisteen edellä sarjataulukossa kaksi ottelua enemmän pelanneena. Herkullinen matsi on siis tuolloin kello 15.00 alkaen varmasti luvassa.  Samana päivänä hyvässä vauhdissa olevat suomensarjanaiset matkaavat Loimaalle vierasotteluun.

Ohjelman täyteinen pesisviikko huipentuu miesten kolmanteen vierasotteluun. Vastustajana tuossa on kauden yksi kuumimmista joukkueista eli Jyväskylä.  Sunnuntaina Pohjanlinnassa pelataan myös mielenkiintoiset ottelut kun C-poikien SM karsinnan päätöskierroksella sekä C1 että C2 joukkueet saavat vieraakseen Puna-Mustat Helsingistä.  Ottelu on erityisen tärkeä C2 pojille sillä siinä pitkälti ratkaistaan se pääsevätkö pojat suoraan Oulun nuorisoleirin kilpasarjaan, vai pitääkö paikkaa hakea vielä jatkokarsinta ottelujen kautta.Ottelujen alkamisajat ilmoitetaan viikon aikana.