Uutiset

Kapteenin kommentit menneestä ja tulevasta viikonlopusta

KaMan miesten osalta ulkokausi siis avattiin kotikentällä viime sunnuntain Jyväskylää vastaan. Vaikka voitto Keski-Suomeen lähtikin, niin jäi ottelusta joukkueen kapteenin Henri Pulkkisen mukaan kuitenkin kohtuullisen hyvä fiilis:

 - Tappiosta huolimatta pelissä oli myös paljon hyviä asioita, kuten ulkopelaaminen kokonaisuudessaan ja kakkoskärjen pirteä esitys sisäpelissä.

Harjoituspelien yksi tärkeimmistä tehtävistä on antaa tietoa pelin kehittämiseen kohti varsinaisen sarjakauden alkua. Pulkkisen mukaan parannettavaa jatkoa silmällä pitäen jäi niin sisä- kuin ulkopeliinkin:

-  Eniten parannettavaa jäi sisäpeliin. Emme saaneet tilanteen rakenteluun peräkkäisiä onnistumisia ja näin sisävuorot jäivät lyhyiksi. Tämän myötä vastustaja pääsi ulkopelissä liian helpolla pois paineen alta. Ulkopelissä tapahtui ratkaisutilanteissa muutama nukahdus sellaiseen paikkaan missä tiesimme jo etukäteen miten vastustaja tulee pelaamaan. Nuori joukkueemme myös selvästi jännitti liikaa kauden ensimmäistä ulkona pelattavaa ottelua, mutta seuraavaan peliin on onneksi jo taas helpompi lähteä.

Joukkueen harjoittelussa painopiste on tällä hetkellä talven kovan työmäärän irti saamisessa sekä yhteispelin harjoittelussa ja kehittämisessä.

- Fyysisessä harjoittelussa kiinnitämme tällä hetkellä eniten huomiota nopeus- ja nopeusvoima ominaisuuksien kehittämiseen. Määrää ja toistoja olemme talvella tehneet valtavan paljon, joten nyt on tarkoituksena saada voimaa ja nopeutta "irti", että olisimme fyysisesti parhaimmillamme kun sarja alkaa ja pelataan pisteistä. Lajipuolella elämme tärkeää aikaa joukkueen yhteispelin harjoittelussa ja kehittämisessä. Ulkopelin yhteispelaamisessa on varmasti isoin fokus ja myös lyöntijärjestyksessä peräkkäisten pelaajien pelaaminen sisäpelissä nousee isoon rooliin toteaa Pulkkinen.

Tulevana viikonloppuna joukkueella on edessä kaksi ottelua. Ensin lauantaina mennään Koskenkorvalla hyväntekeväisyysturnaukseen, jossa kohdataan kello 12.00 alkavassa ottelussa muunmuassa Sotkamosta Aki Oravan riveihinsä saanut Alajärvi. Sunnuntaina taistellaan  Ulvilan kanssa Satakunnan mestaruudesta heidän kotikentällään. Ottelun mielenkiintoa lisää se, että Ulvila on vahvistunut selvästi viime kaudesta ja lukeutuu ehdottomasti ykköspesiksen ennakkosuosikkeihin. Kiivas paikallistaisto alkaa kello 16.00.

- Pelaamme ensi viikonlopun tärkeitä harjoitusotteluita, joita lähdemme kumpaakin ehdottomasti voittamaan. Ennen kaikkea nyt haetaan yhteisiä kokemuksia ja kaikki tähtää siihen että oma pelimme kehittyy. Näiden kahden pelin jälkeen on enää kenraaliharjoitus jäljellä ennen sarjan alkua.

- Varsinkin viime vuoden Satakunnan mestaruusottelun tappiostamme Ulvilalle on jäänyt sen verran "hampaankoloon" että lähdemme palauttamaan valtikkaa Kankaanpäähän. Lauantaina pelaamme Alajärveä vastaan myös hyvän asian puolesta kun turnauksesta saatavat tuotot menevät suoraan hyväntekeväisyyteen.

Joukkueen kakkoskopparina ja numerolla kolme sisäpelissä pelaavalla Pulkkinen kantaa myös kapteenin natsoja tällä kaudella:

- Valinta kapteeniksi oli minulle kunnia asia ja tulen varmasti johtamaan paljon esimerkkini kautta. Kokemukseni ansiosta voin myös ohjata paljon varsinkin nuoria pelaajiamme. Tilanne on myös itselleni melko uusi, joten opin päivä kerrallaan uutta. Yritystä ja innokkuutta tulee varmasti olemaan ja periksi ei anneta piiruakaan painottaa Pulkkinen

Jarkko Huhtala