Uutiset
KaMalle jatkosopimuksia nuorisokaartin kanssa
Ulkokentällä kuluneen kauden aikana vaativasta roolistaan hienosti selvinneen Valtteri Kleemolan sopimus KaMan kanssa on mallia 1+1.
Valtteri Kleemola kahmii palloja Pohjalinnassa myös tulevalla kaudella.
Pohjanlinnan yleisöä ennen kaikkea liukkaalla etenemisellään hurmannut Mikael Sillanpään sopimus on taasen 1+2 vuotta. Miesten superissa Sillanpää pelasi siis etenijäjokerin roolissa, mutta poikien Superissa hänet nähtiin myös ulkokentällä.
Mikael Sillanpää kiitää pesänväleja Kankaanpäässä myös jatkossa.
Ulvilan Pesä-Veikkojen kasvatit Sillanpää ja Kleemola ovat kumpikin edustaneet KaMaa jo useamman vuoden A ja B-pojissa.
Vähänkyrön Viestin kasvatti Roope Reinikka puolestaan solmi seuran kanssa suoran kaksivuotisen sopimuksen. Reinikan kulunutta kautta varjosti kesäkuulla saatu käsivamma. Loppukaudesta loukkaantumisesta selvittyään mies esitti kuitenkin rohkeita ja näyttäviä suorituksia niin ulkona siepparin tontilla kuin sisällä vaihtajanakin.
Roope Reinikan näyttäviä suorituksia saadaan ihastella Kankaanpäässä seuraavat kaksi vuotta.
Kolmikolla tärkeimpinä syinä jatkaa Kankaanpäässä oli ennen kaikkea hyvä joukkue henki ja mahdollisuus menestyä sekä kehittyä pelaajan tulevaisuudessa.
- Meillä on ollut niin hyvä joukkue ja olen tykännyt pelata todella paljon Kankaanpäässä. A-Poikien suomenmestaruus antoi myös vahvaa osviittaa siitä mitä jatkossa on tulossa. Kankaanpäähän on kasvamassa siis erittäin hyvä joukkue, tiivisti Mikael Sillanpää kolmikon ajatuksia.
TorTorstaina julkistettu Jouni Itävalon paluu
kasvattajaseuraansa on otettu joukkueen keskuudessa ilolla vastaan.
Mielestäni oli todella hienoa, että Jouni tuli pelaamaan
Kankaanpäähän. Pienempänä on tullut paljon hänen pelejään katsottua. Nyt kun on
miehen kanssa samassa joukkueessa niin todennäköisesti saa hýviä vinkkejä siitä
mitä pesäpallokentällä oikein kannattaa tehdä, kiteytti Sillanpää.