Uutiset

KaMa luopuu naispesiksestä

KaMan johtokunta on tehnyt ikävän, mutta seuran kokonaisedun kannalta välttämättömän päätöksen luopua naisten superpesispaikasta ja samalla kokonaan naispesiksestä.

Suurin syy tällä päätökselle oli pesäpalloliiton taannoin Mailajunioreille  myöntämä ykköspesispaikka, joka muutti mahdollisuuksia pyörittää naisten edustuspesistä Kankaanpäässä KaMa brändin alla ratkaisevasti. Lähtemällä tähän kilpailuun mukaan olisimme näin pienellä talousalueella hankaloittaneet myös miesten superpesiksen toimintamahdollisuuksia ehkä ratkaisevastikin. 

Toinen merkittävä syy oli taloudelliset seikat eli viime kesä osoitti, että katsojia ei Pohjois-Satakunnassa riitä kahden superin joukkueen peleihin riittävästi. Vastaavasti myös tässä taloustilanteessa joudutaan sponsorieurojen keräämisen eteen tekemään normaaleja aikoja enemmän töitä, jolloin kahden joukkueen rahantarpeen täyttäminen on erittäin haastava yhtälö. 

Talven 2013 tapahtumien jälkeen meillä ei ole ollut tyttöjunioreita, eikä yhteistyö Mailajuniorien kanssa useista yrityksistä huolimatta ole käynnistynyt.  Tämä on tehnyt naispesiksen pitkäntähtäimen suunnittelun mahdottomaksi. Ilman junioritoimintaa ei ole pitkäjänteisyyttä, eikä ilman pitkäjänteisyyttä myöskään terveellä pohjalla olevaa huippupesistä. 

Kovien ratkaisujen jälkeen on kuitenkin aika katsoa välittömästi eteenpäin. Nyt tullaankin keskittämään kaikki paukut mies-ja poikapesiksen kehittämiseen sekä toimintaedellytysten parantamiseen. Siihen meillä on rakennettavissa yhdessä tekemällä kova juttu ja uusia kuvioita toiminnan vahvistamiseksi onkin jo rakenteilla. Niistä lisää vähän myöhemmin!

Kankaanpään Maila Ry:n johtokunta