Uutiset

KaMa saa vieraita Kainuusta – jatkuvatko komeat putket?


Sunnuntaina Pohjanlinnan pesäpallostadionilla nähdään melkoista hallitsevien Suomen Mestareiden vilinää, kun Kankaanpään Mailan vieraaksi saapuu Sotkamon Jymy. Mielenkiintoinen yksityiskohta otteluun kun on, että ennakoiduissa avauskokoonpanoissa nähdään peräti 17 hallitsevaa Suomen Mestaria. Sotkamon kokoonpanosta ainoastaan Jussi Korhonen ei pelannut viime kaudella Superpesiksen mestarijoukkueessa, ja KaMan kokoonpanosta kuusi pelaajaa oli mukana viime kauden A-poikien Suomen Mestaruuden voittaneessa joukkueessa.

Sarjatilanne: Kankaanpään Maila löytyy sarjataulukon kuudennelta sijalta kerättyään viidestä ottelusta 10 pistettä. Sotkamon Jymy majailee sijan alempana pelattuaan yhden ottelun ja kerättyään yhden pisteen vähemmän.

Viimeisimmät 3 peliä: Kotijoukkue Kankaanpään Maila on urakoinut kolmesta viimeisimmästä ottelustaan jokaisessa aina kotiutuslyöntikilpailuun saakka. Kotiotteluista Hyvinkään Tahkoa ja Joensuun Mailaa vastaan tuloksena oli voitot, viimeisimmästä ottelusta taasen tappio Kiteen Pallo-90:n vieraana.

Vierailija Sotkamon Jymy haki tänään lauantaina 1-0 “kotivoiton” Jyväskylän Kiristä Tampereen Kaupissa pelatussa ottelussa. Tätä edeltäneistä vierasotteluista joukkue haki 2-0 –voiton Oulusta sekä yhden pisteen Hyvinkäältä hävittyään juoksurikkaan ottelun supervuoroparissa.

Ennakkoasetelmat: Sotkamon Jymy lähtee historiansa ansiosta lähes jokaiseen otteluun ennakkosuosikin paineet niskassaan. Viime kausina ero muihin joukkueisiin on kaventunut vuosi vuodelta, ja esimerkiksi viime kaudella joukkue jäi runkosarjassa “vasta” kolmanneksi, vaikka jyräsikin kokeneella miehistöllään lopulta mestaruuteen saakka. Tunnetusti Sotkamon kone ei kuitenkaan vielä alkukaudesta ole täydessä iskussa, ja kun KaMa on aloittanut kautensa oikein hyvin, on kankaanpääläisillä hyvä mahdollisuus jatkaa pisteputkiaan.

Kotijoukkue Kankaanpään Maila on pelannut alkukaudesta viisi ottelua, joista se voitti neljä ensimmäistä – ensimmäistä kertaa sitten kauden 1974. Tällä hetkellä joukkue porskuttaakin kolmen ottelun kotivoittoputkessa. Samaten kaikista viidestä ensimmäisestä ottelusta joukkue on kerännyt pisteitä, joten joukkue janoaa näiden putkien jatkamista – haastavasta vastustajasta huolimatta. Pelinjohtaja Karttusenkin mukaan viime ottelussa Kiteetä vastaan “nähtiin jotain sellaista, mitä ei aikaisemmin tällä kaudella ole nähty”. Nyt kun pakollinen heikompi ottelu on saatu pelattua alta pois, voi joukkue lähteä taas pelaamaan sitä iloista pesäpalloa, jota on pitkin alkukautta nähty. Syytä nöyristelyyn ei ole.

Sotkamon Jymy on pelannut alkukaudesta vähiten otteluita kaikista Superpesis-joukkueista – vain neljä kappaletta. Nyt joukkue kuitenkin pelaa kaksi ottelua peräkkäisinä päiviän “etelän kiertueellaan”, jossa “kotiottelussa” lauantaina joukkue kohtasi Jyväskylän Kirin Tampereen Kaupissa. Sotkamon alkukausi ei ole sisältänyt varmaa kultajunan puksuttamista, vaikka selvät voitot joukkue sarjanousijoista Kempeleestä ja Oulusta ottikin. Kuitenkin alkukauteen mahtuu Hyvinkää-tappio, jossa joukkue päästi peräti 18 juoksua, joista 16 ensimmäisellä jaksolla – seuraennätyslukemat, joita ei varmaan mielellään Kainuussa muistella. Kaupin ottelun voitostakin huolimatta joukkue takelteli toisen jakson pisteen liitolle.

Kokoonpanot: Hieman heikommasta Kitee-ottelusta huolimatta KaMa tuskin toimivaa sisäpelisapluunaansa lähtee suuresti muuttelemaan. Pientä hienosäätöä joukkueen kokoonpanoon on kuitenkin luvassa yhdeksikön pelaajien osalta. Mikael Sillanpää jatkaa edelleen sairastuvalla. Tästä linkistä pääset selailemaan Kitee-ottelun kokoonpanoa ja tilastoja.

Sotkamon Jymyllä suurin muutos mestarijoukkueen kokoonpanoon on Antti Hartikaisen loukkaantuminen, joka pitää miehen sivussa ainakin heinäkuulle. Tätä korvaamaan ulkopeliin on haettu oman junioriputken tuotos, Jussi Korhonen, ja ykköskärjestä hänen paikkansa otti edellisessä Jyväskylä-ottelussa Immo Rautiainen. Tästä linkistä pääset katselemaan viimeisimmän Jyväskylä-ottelun kokoonpanoa ja tilastoja. 

Taisteluparit: Toni Kohonen vs. KaMan sisäpeli. Legendaksi jo urallaan kasvanut Toni Kohonen kuuluu edelleen Suomen lukkarieliittiin, vaikka ikää on jo 40 vuotta. Näppien haku ei ehkä taitu yhtä ketterästi kuin 10-15 vuotta sitten, mutta mies on edelleen velho lautasen äärellä. Saako mies KaMan mallikkaasti toimineen kärkipelin lisäksi kuriin lyöjätilaston 6.sijalla majailevan Petteri Kortelaisen?

Kolme Kovaa Koota vs. KaMan ulkopeli. Mitä juonia KaMa on punonut Sotkamon päänmenoksi? Kuriin pitäisi saada yli 84 onnistumisprosentin tehoilla mailan ääressä numerolla neljä häärinyt Kohonen, neljässä ottelussa 19 juoksua, joista viisi edellisessä Jyväskylä-ottelussa, lyönyt Roope Korhonen sekä aina vaarallinen Jani Komulainen. Eikä neljäskään Koo eli Niko Korhonen huonosti ole kärjessä esiintynyt Niilo Piiponniemeä unohtamatta.

Ottelun ratkaisee: Asenne. KaMa ei saa alkaa yhtään nöyristelemään Sotkamon kovan ja kokeneen joukkueen saavutusten ja nimilistan edessä. Eikä siihen ole syytäkään. Kapteeni Jouni Itävalo ja pelinjohtajat Jukka Karttunen ja Pasi Vanhatalo pitävät varmasti tästä huolen. KaMalla on alkukauden esityksillä täydet mahdollisuudet jatkaa viiden ottelun pisteputkeaan sekä kolmen kotiottelun pituista voittoputkeaan. Sama pätee kääntäen; Sotkamolla ei ole varaa saapua Kankaanpäähän yhtään takki auki. Tämän kauden KaMa on peloton, tasokas sekä ennen kaikkea voitonnälkäinen. Huonolla asenteella sekä vajaalla latauksella varustettuja vastustajia joukkue syö aamupalakseen.

Tervetuloa sunnuntaina kello 17 Pohjanlinnaan! KaMa tarvitsee kaiken tuen kotiyleisöltään kammetakseen hallitsevat mestarit kumoon! Tätä ottelua ei kannata jättää välistä, sillä kentällä vilisee tähtiloistoa ja pesäpallon kermaa peräti 17 hallitsevan Suomen Mestarin verran!


SoMessa pääset menoon mukaan hashtageilla #SydäntäPeliin #PaluuTulevaisuuteen #Pääskysasento


-MK

P.S. Veikkaus ei ole tähän otteluun vielä kertoimia asettanut, mutta muistathan, että tästä linkistä pelaamalla tuet KaMan junioritoimintaa, ja voit kaunistella oman tilisikin saldoa.