Uutiset

Kotiuttamisen tuska jatkuu – juhannustauko hyvään paikkaan

 

 Kankaanpään Maila – Jyväskylän Kiri 0-2 (1-4, 1-2)

Jyväskylän Kiri syvensi KaMan ahdinkoa hakemalla täydet pisteet Pohjanlinnan kentältä. Kotiutusongelmien kanssa läpi ottelun paininut kotijoukkue kaatui ensimmäisellä jaksolla ulkopelivirheisiin. Hieman vaikeampaa pelillistä ajanjaksoa elävälle nuorelle joukkueelle juhannustauko tulee lähes parhaaseen mahdolliseen paikkaan. Uutta kauden alkua päästään rakentamaan rauhassa.

Jyväskylä aloitti ottelun terävästi ja rakensi heti yhden palon ajolähdön. Lyömään tullut ex-KaMa Jukka ”Päällikkö” Latvala kahden kohdistuslyönnin jälkeen sijoitti ottamattoman lyönnin kopparien eteen. Tämän jälkeen lyömään tullut Olli Kiiveri iski vierailijat jo 0-3 –johtoon kahdella eri lyönnillä KaMan ulkokentän suosiollisella avustuksella. KaMalla oli tasoittavallaan vaikeuksia saada ajolähtöä päälle Jouni Itävalon ollessa yksinäisenä etenijänä kolmospesällä. Lopulta ajolähdön tultua jäi Petteri Kortelaisen kotiutusyritys hieman ponnettomaksi. Teemu Utunen pääsi vielä viimeisenä lyöjänä yrittämään Topias Liljaa kotiin, mutta kakkosluukkupommi ei yllättänyt Kirin ulkokenttää.

Toisen aloittavalla Ilkka Ylitalo lähti yrittämään kunnaria, kun pystymailalyönti meni syöksyneen Topias Liljan alta. Pallo kuitenkin hidastui osumasta sen verran, ettei miehellä ollut mahdollisuutta ehtiä kolmospesälle kolmospuolen lyönnillään. Perään kun Miikka Matikka paloi ykköselle ei Kiri saanut vuorollaan rakennettua sen vaarallisempaa. KaMa sai Henri Pulkkisen ja Jukka Lankisen pompuilla Valtteri Kleemolan kolmoselle. Ville-Veikko Ollin kakkoskulmalyönti yllätti jo Kirin kopparin, mutta lyönti oli harmillisesti kymmenisen senttiä leveä. KaMa rakensi vielä ajolähdön, josta Petteri Kortelainen rikkoi KaMan kuparisen komealla tappikumurallaan. Teemu Utunen pääsi jälleen viimeisenä lyöjänä kokeilemaan kotiutusta onnistuttuaan vaihtamaan Jussi Kivelän kolmoselle, mutta lukemat säilyivät 1-3:ssa.

Kiri ei kolmannella vuorollaankaan saanut kolmostilannetta. Vuoron komein suoritus oli, kun Juho Määttälän pompusta kärkietenijä poltettiin kolmoselle, jonka jälkeen Jukka Lankisen piiska kävi vielä kakkoselle, josta myös takaetenijästä palo. KaMa onnistui tasoittavallaan rakentamaan yhden palon ajolähdön Lankiselle, mutta tappikumurayritys jäi valitettavasti tappimiehelle kopiksi ja tilanne kuivui kasaan.

KaMan ulkopeli avasi Kirin viimeisen sisävuoron vahvasti. Pasi Rajalan tarkkaakin tarkempi kolmosjatkelyönti rakensi kuitenkin ajolähdön. Jukka Latvala ei onnistunut, mutta Kirin kakkospalkittu Olli Kiiveri iski jo illan kolmantensa kakkossaumasta. KaMa lähti tasoittamaan ottelua 1-4 –tilanteesta. KaMa onnistuikin rakentamaan kärjestään palottoman ajolähdön. Kleemolan näppi-, Lankisen keskisauma- tai Kortelaisen kakkosrajalyönneillä ei kuitenkaan yllätetty Kirin ulkokenttää, ja näin vierailijat veivät ensimmäisen jakson.

Kirin kaksi läpilyöntiä liikaa toisella jaksolla

KaMa aloitti toisen jakson räväkästi sisällä ja rakensi heti palottoman ajolähdön. Ensimmäisenä purkamaan tullut KaMan kakkospalkittu Valtteri Kleemola laittoi viimeisellään ottamattomasti kolmoskopparin eteen ja KaMa siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Kiri pääsi lopulta tasoittavalleen, kun Kirin lukkari Perttu Hautala irroitti Itävalon kolmoselta Lankisen lyöntivuorolla, ja kun Ville-Veikko Ollin yllätysotto ei onnistunut. Kirin kärki Kimmo Carlson iski heti kunnarin arvoisesti läpi kakkosluukusta. Katastrofin ainekset olivat jo ilmassa, mutta Jouni Itävalo otti tärkeän takapalon kakkospesältä näpistä. Tämän jälkeen Kirin ykköspalkittu Carlson karkasi kotiin Ilkka Ylitalon kentällemenopystärillä, mutta Lauri Kaartokallio oli kuitenkin hereillä ja kopparin käsi kävi palon arvoisesti.

KaMan toisen aloittavalla joukkue rakensi palottoman ajolähdön kakkoskärjestään, mutta Petteri Kortelaisen viimeinen kotiutuslyönti kantoi kopiksi. Myös kärjestä KaMa rakensi takatilanteen, mutta Lankisenkin kotiutuslyönti kantoi kopiksi, ja lopulta KaMa jäi juoksuitta hyvistä tilanteista huolimatta. Kirin vuorolla Juho Määttälä iski kakkosluukusta pallon kallioille, ja Ilkka Ylitalo toi kakkoselta saakka johtojuoksun 1-2:een. Enempää ei Kiri onnistunut kuitenkaan vaaratilanteita luomaan ja KaMa pääsi aloittamaan kolmatta vuoroparia.

Mika Ihanamäen vaihtolyönnin polttoyritys karkasi Kirin kakkosvahdilta ja pallo lipsahti aidankin ali. Kirin kakkoskoppari oli kuitenkin hereillä ja ykköseltä lähtenyt Topias Lilja paloi kotipesän kynnykselle. Kolmospesälle ehtineen Ihanamäen perään saatiin lopulta täydennettyä ajolähtö, mutta Kleemolan ja Lankisen viimeiset lyönnit karkasivat laittomiksi. Kirin tasoittavalla KaMan ulkopeli oli rautaa eikä miestä päästetty kakkospesää pidemmälle.

KaMa lähti viimeisen sisävuoronsa kiriin 1-2 –tappioasemasta. KaMa rakensi palottoman ajolähdön kakkoskärjestään, mutta Kortelaisen kolmosluukkuun suuntautunut kotiutusyritys torjuttiin, eikä vaihtolyönnistäkään selvitty palotta. KaMa ei enää suurempaa kiriä saanut kahdella palolla aikaiseksi, ja näin kaikki kolme pistettä lähtivät vierailijoiden matkaan.

Juhannustauko hyvään paikkaan

Vierailijoiden pelinjohtaja Juhani Lehtimäki myhäili tyytyväisenä lehdistötilaisuudessa, vaikka parannettavaakin tietenkin suojattien otteista löytyi. Voitto ja täysi pistepotti kuitenkin maistuivat vaikean alkukauden jälkeen.
- Kolme pistettä on valtava määrä pisteitä. Voitto on hieno juttu ja sitä me lähdettiin täältä hakemaankin. Joukueen hyvä taisteluilme teki vaikutuksen, muutenkin olimme hyvin henkisesti mukana ja pelin sisällä. Parannettavaa riittää vielä, mutta turha niitä on enempää murehtia. Niitä epäkohtia lähdetään tästä parantamaan pikkuhiljaa.

Myös vierailijoiden ykköspalkittu Kimmo Carlson löysi parannettavaa, mutta oli iloinen silti ottelun lopputuloksesta.
- Ei oikein saatu jatkuvaa painetta sisällä aikaiseksi. Ulkopeli on kuitenkin ollut koko kauden hyvällä tasolla ja takatilannepelaamisemme ulkona kestää - sen päälle on hyvä rakentaa jatkossa. Voitolla on mukava lähteä juhannuksen viettoon.

KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen jutteli lehdistötilaisuudessa tutuista ongelmista. Myös viimeisen viikon otteluruuhka kirvoitti hivenen kritiikkiä.
- Huojentunein tuntein ollaan. Kevätkierros on viimein ohi ja hengissä selvittiin - ainakin fyysisesti. Neljä peliä kuuteen päivään tässä lopussa oli kyllä ehkä vähän turhan kova rypistys, mutta onneksi isommalta loukkaantumissumalta vältyttiin.

- 15 yrityksestä tuloksena kaksi juoksua, joten sisäpelin ongelmia ei sen enempää tarvitse miettiä tai arvailla. Merkkaamattomat yritykset karkasivat järjestään laittomiksi ja merkatut taasen kolmella pompulla kaverin hanskaan, niin ei siinä kaverin hirveästi tarvinnut ulkona paloja varten suorittaa. Ensimmäisellä jaksolla taasen kaaduttiin helpohkoisiin ulkopelivirheisiin. Tänä iltana taitaa muutama tunti vierähtää näitä menneitä pelejä analysoidessa.

Toisessa ottelussa perätysten KaMan ykköspalkittu oli Henri Pulkkinen. Hyvin tänäänkin onnistunut Itä-Länteenkin valittu vaihtajajokeri oli kuitenkin lehdistötilaisuudessa vakavan mietteliäs.
- Meillä riittää paljon tekemistä nyt juhannustauolla, että saadaan alkukauden syke palautettua tekemiseen. Näillä tilannemäärillä on kyllä mahdollisuudet voittoon. Ei tässä nyt ihan parhailla fiiliksillä päästä tauolle lähtemään, mutta tullaan sitten tauolta jälleen vahvempana takaisin kehiin.

Lyhyttä välitilinpäätöstä pelinjohtaja Karttuselta kyseltäessä on tällä vastaus valmiina. Myös tulevan viikonlopun ja viikon tekemiset ovat selvillä.
- Vahva kauden alku oli ehdottomasti positiivisinta antia. Sitten sloganin mukaisesti vähän palattiin tulevaisuuteen, eli menneiden kausien tutut ongelmat palasivat tekemiseen. Periaatteessa 14 pistettä 15 ottelusta on suhteessa siinä tahdissa, mikä riittänee ylempiin pudotuspeleihin. Mutta lopultahan sarjasijoitus on seurausta kaikesta siitä matkasta, mitä kauden aikana on tapahtunut. Nyt analysoidaan menneet ottelut tarkasti ja juhannussunnuntaina kokoonnutaan jälleen. Eiköhän me ihan tiukka ja hyvä treeni saada tuolloin aikaiseksi.

KaMan kausi jatkuu juhannustauon jälkeen viikon kuluttua tiistaina, kun Pohjanlinnan kentälle saapuu vierailemaan Kouvolan Pallonlyöjät. Otteluisäntänä ottelussa toimii FirstStop Kankaanpää ja ottelutauolla esitellään kaikki KaMan juniorijoukkueet! Lämpimästi tervetuloa kello 18 alkavaan otteluun!


Ottelun tilastot


-MK