Uutiset

KaMalle upea voitto pudotuspelipaikkataistelun päävastustajasta


 Kankaanpään Maila – Pattijoen Urheilijat 2-1k (2-1, 1-2, 0-0, 5-4)

Kankaanpään Maila venytti pisteputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi! Toisessa ottelussa perätysten ratkaisua haettiin kotiutuslyöntikilpailun jatkopareilta. Läpi ottelun kotiutusten kanssa tuskastelleen kotijoukkueen ketsuppipullo aukesi kuitenkin kreivin aikaan siivittäen miehistön huipputärkeän ottelun voittoon. KaMa paranteli näin asemiaan pudotuspeliviivan paremmalla puolella.

Hutunkeiton voittanut Pattijoki aloitti sisältä. KaMan ulkopeli oli kuitenkin rautaa ottaen vuoron kaikki kolme paloa vaihtoyrityksistä kolmospesälle. Myös PattUn ulkopeli toimi avausvuorossa, ja KaMakin jäi ilman kolmostilanteita.

KaMa pisti toisessa ulkovuorossaan vieläkin paremmaksi ja jätti PattUn ilman kakkostilanteita – ykkösellekin joukkue pääsi vain kahdesti lähes täydestä lyöntikierroksesta huolimatta. KaMan sisävuorolla kärki toimi. Jouni Itävalo siirteli Lauri Kaartokallion yllättäen suoraan kolmoselle saakka, ja tämän jälkeen Henri Pulkkinen sijoitti pallon tarkasti väliin vieden KaMan 1-0 –johtoon! KaMa rakensi vielä ajolähdön, mutta kaikki kolme kotiutusyritystä tuottivat palot.

KaMan loistava ulkopelaaminen jatkui kolmannessakin vuorossa, ja PattU jäi tälläkin kertaa ilman kolmostilanteita. KaMa puolestaan rakensi palottoman ajolähdön, josta Ville-Veikko Ollin ohitusnäppi yllätti Pattijoen tappimiehen ja Mikael Sillanpää kirmasi kotipesän suojiin! KaMa rakensi vielä palottoman ajolähdön, mutta Jukka Lankisen yksi ja Petteri Kortelaisen kaksi kotiutusyritystä tuottivat palot.

KaMan neljäskin vuoro alkoi loistavasti, kun joukkue otti PattUlaisista kahdet palot ykköspesältä. Eino Järvelä rakenteli kuitenkin etutilanteen, josta Timo Lemponen iski kakkosrajasta PattUn jakson ensimmäisen kolmostilanteen ja toisella lyönnillä samasta paikasta avausjuoksun. Kun polttoheittokin karkasi kotipesästä vielä yli, sai Pattijoki päälle takatilanteen kahdella palolla. Ajolähtö täydennettiin ja aikalisän jälkeen Ville Majava tuli purkamaan, mutta tämän kumurayritys kantoi kopiksi, ja kun vaihtoyrityskin katkaistiin linjassa sai Valtteri Kleemola ottaa kolmannen palon kakkospesältä siivittäen KaMan 2-1 –jaksovoittoon!

 Kotiuttaminen ylivoimaisen vaikeaa toisella jaksolla

KaMan toinen jakso alkoi vahvasti, kun kärki rakensi heti vakuuttavasti palottoman ajolähdön. Tälläkin kertaa kuitenkin Pattijoki onnistui tehtailemaan palot kotiin kolme kertaa eri yrittäjillä. PattU oli lyönyt tauolla lyöntijärjestyksensä uusiksi. Sisäpeli toimikin paremmin, ja Topi Kosonen pääsi iskemään jakson avausjakson onnistuneen vaihtolyöntinsä perään. Ottamaton lyönti kakkosjatkeelle vei PattUn ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. PattU sai vuorossa vielä toisenkin juoksun Harri Kolehmaisen lyönnillä KaMan ulkokentän avustaessa.

Toisessa vuorossa KaMan tilanteidenrakentelu toimi edelleen – tällä kertaa kakkoskärjestä, mutta Lankisen ja Kortelaisen lyöntivuoroilla PattU sai tehtyä tarvittavat kolme paloa. KaMa taasen palasi ulkona avausjakson tasolleen ja jätti PattUn tasoittavalla kakkostilanteitta.

KaMan kärki rakensi kolmannessakin vuorossa jälleen palottoman ajolähdön. Jukka Lankisen kotiutusyritys kantoi kopiksi, mutta seuraavana lyömään tullut Petteri Kortelainen iski tappikumuralla KaMan kavennusjuoksun. Enempiä juoksuja KaMa ei jatkotilanteista huolimatta pystynyt tekemään. PattUn tasoittavalla KaMan loistava ulkopeli jatkui ja Ville-Veikko Ollin tolppien johdolla PattU ei käynyt lähelläkään kolmospesää tässäkään vuorossa.

KaMa lähti siis viimeiseen sisävuoroonsa hakemaan vähintään tasoitusjuoksua. Kärki rakensi jälleen ajolähdön – tällä kertaa yhdellä palolla. Jukka Lankisen yksi ja Petteri Kortelaisen kaksi kotiutusyritystä eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, joten näin vierailijat veivät toisen jakson yhtä niukoin lukemin kuin kotijoukkue avausjakson.

 Ratkaisua haetaan jälleen kotiutuslyöntikilpailun jatkopareilta

KaMan kärki sai supervuoroparin aloittavalla Mikael Sillanpään kolmoselle. Myöhemmin yhden palon ajolähdöstä kotiutusta pääsivät yrittämään Lankinen ja Kortelainen, mutta kakkospuolen lyönneistä oli tuloksena palot. PattU rakensi tasoittavallaan nopeasti etutilanteen. Tämän jälkeen KaMa löi kuitenkin jälleen luukut kiinni ja otti nopeasti kolme paloa vieden ottelun jälleen kotiutuslyöntikilpailuun.

KaMan juoksutehtailun aloitti kolmannen parin Ville-Veikko Olli viimeisen lyönnin tappikumurallaan. Kun vielä viimeisessä parissa Teemu Utunen iski pallon väliin, joutui Pattijoki lähtemään tasoittavalleen kahden juoksun takaa-ajoasemasta. Topi Kosonen osoitti kuitenkin päivän mailavireensä olevan kunnossa ja sijoitti ensimmäisellään ottamattoman lyönnin kakkosjatkeelle. Kolmannen parin Jussi Kemilä aiheutti kotiyleisölle sydämentykytyksiä iskemällä pallon kakkosluukusta läpi. Tuttu kivi pelasti kuitenkin KaMan kunnarilta, sillä sama kivi oli aiemmin ottelussa pysäyttänyt Topias Liljan etenemisen kakkospesälle kahdesti tyhjän kentän läpilyönneistä.

KaMan torjuttua viimeiset kaksi paria edettiin kotiutuslyöntikilpailun jatkopareille, joka oli KaMan ilotulitusta. Loistavilla lyönneillä kotiutuksissaan onnistuivat kaikki yrittäjät; Olli kakkossaumasta, Lankinen keskisaumasta ja Kortelainen tappikumurallaan. Kun KaMa onnistui torjumaan PattUn ensimmäisen yrittäjän, Topi Kososen, ryhmittyi ulkopelimiehistö vain torjumaan läpilyönnit, ja KaMalla oli helppo työ ottaa jo kolmas voitto viiden ottelun pisteputkessaan.

 Ollin huippupelin johtama ulkopeli keräsi kehuja

Vieraiden pelinjohtaja Jari Törmänen oli lehdistötilaisuudessa mietteliäällä päällä, mutta löysi pelistä kuitenkin paljonkin positiivista.
 - Ensimmäisellä jaksolla oli heikkoa sisäpeliä meiltä, eikä saatu oikein mitään aikaiseksi. Ulkopeli oli kuitenkin ihan hyvää, vaikka KaMa oli kovastikin hallitsevampi osapuoli. Ensimmäinen jakso meni huonon sisäpelin piikkiin, mutta toisella jaksolla lyöntijärjestyksen muutokset auttoivat peliin mukaan, ja päästiin mukaan taisteluun voitosta sekä kiusaamaan kaveria.

Vieraiden ykköspalkittu Topi Kosonen keskittyi vielä kovemmin omien pelin hyviin puoliin. Kotiutuslyöntikilpailun ratkaisukierros kirvoitti kuitenkin kehuja myös KaMallekin.
 - Toista jaksoa me päästiin viemään. Se meni ihan mukavasti, kun laitettiin ulkopeliin lisää vauhtia. Tuli tunne, että käsketään peliä – toisin kuin avausjaksolla. Sen jälkeen tuntui, että hoidetaan kyllä superi tai kotari kotiin, ja se olikin lopulta pienestä kiinni. Kaveri oli kuitenkin lopulta vahvempi hienoilla lyönneillä.

Kotijoukkueen pelinjohtaja Jukka Karttunen oli suojattiensa esityksiin pääosin todella tyytyväinen – ainoastaan kotiutustehot vetivät miehen vakavaksi. Muuten esitys lähenteli kuitenkin kauden parasta.
 - Tämä oli varmasti molemmille joukkueille iso ja tärkeä peli, ja nämä olivat tärkeät pisteet. Aamulla huomasi, että joukkue oli rennoilla fiiliksillä, mutta menikö sitten liian rennoksi, kun 21 kolmostilanteesta saatiin vain kolme juoksua. Ei saatu pallolle ilmaa alle lyönteihin, kun piti saada. Keula toimi kuitenkin läpi ottelun loistavasti. Ulkopelikin oli – jos ei nyt aivan kauden parasta – niin varmasti lähellä sitä. Ulkona kaikki lähtee 0-tilanteesta, ja Ollilla korkea tolppa toimi tänään loistavasti hankaloittaen vastustajan sisäpeliä. Kun joukkueessa on vielä Itävalon ja Kivelän kaltaisia ulkopelaajia, niin hommaan voi luottaa. Piste karkuun alapuolella olevia ja nousu Seinäjoen rinnalle, joten ihan aikataulussa edetään pudotuspelitavoitteen kanssa.

Kotijoukkueen vaihtajaspesialistien huippupäivän ykköspalkinnon pokasi tällä kertaa kapteeni Itävalo. Hän jakoi tunnustusta loistavan ottelun pelanneelle lukkari Ville-Veikko Ollille pelianalyysin sijaan.
 - En ala tässä näitä peruslätinöitä toistelemaan. Isännät vieressä puhuivat täyttä asiaa ja niin kuin ne on. Erityisen hienoa oli kuitenkin Ollin huima parannus lukkaripelissä. Ulkonakin oli tämän myötä todella helppoa pelata.

KaMa on äitynyt kauden lähetessä loppuaan huimaan vireeseen! Totta puhuen, ottelu oli melkoista KaMa-jyräystä alusta loppuun kotiutuksia lukuun ottamatta. Tällä voitolla piste-ero pudotuspeliviivan alapuolelle venähti kolmeen pisteeseen, ja KaMa nousi tasapisteisiin Seinäjoen JymyJussien kanssa. Seuraava mahdollisuus parannella asemia pudotuspeliviivan paremmalla puolella on sunnuntaina joukkueen matkatessa Hyvinkään Tahkon vieraaksi! Tuo ottelu on kuunneltavissa jälleen KaMa-radion kautta. Seuraava kotiottelu on sitten viikon pelitauon jälkeen puolentoista viikon kuluttua sunnuntaina, kun vastaan asettuu Kiteen Pallo-90. Tervetuloa!


Ottelun tilastot


-MK