Uutiset

KaMa huipputärkeän trillerin voittoon Pohjanlinnassa!


 Kankaanpään Maila – Kiteen Pallo-90 1-0 (2-2, 2-1)

Pohjanlinnan pesäpallostadionilla nähtiin sunnuntai-iltana huippupesäpalloa. Illan tärkeintä antia oli KaMan voitto sekä yhden päävastustajan jättäminen nollaan pisteeseen. Huippuvireisen KaMan tähtikaarti ja ottelun hahmot voidaan tiivistää kolmeen nimeen: ykköspalkittuun Ville-Veikko Olliin, kakkospalkittu Henri Pulkkiseen sekä Valtteri Kleemolaan.

Hutunkeiton voittanut Jouni Itävalo valitsi ulkovuoron, ja Kitee pääsi aloittamaan sisältä. KiPa rakensikin yhden palon ajolähdön, mutta KaMan linjaa koetelleet kotiutusyritykset eivät tuottaneet tulosta. KaMan kärki rakensi välittömästi palottoman ajolähdön, josta Ville-Veikko Ollin pitkä ohitusnäppi riitti kotiuttamaan Lauri Kaartokallion. Takatilanteessa lyömään tulleella Topias Liljalla otettiin vielä yllätysotto kotiin, mutta hyvästä keskipompusta päätuomarin silmä näki pallon olleen kotipesässä ennen Itävaloa. Tätä seuranneella harhaheitolla kolmoselta Henri Pulkkinen toi kuitenkin 2-0 –johtojuoksun.

KaMan toinen ulkovuoro oli Olli-show, kun lukkari otti kaksi kärpästä ykköspesältä. Kitee sai rakennettua vielä kahdella palolla ajolähdön, mutta Valtteri Kleemolan hurja polttoheitto oli liikaa Sami Joukaisen saumalyönnin jälkeen. KaMa sisävuorollaan rakensi yhdellä palolla ajolähdön, mutta Petteri Kortelaisen väliin tippuneella kumuralla ei tultu kotiin, ja lopulta merkatulla lyönnillä tuloksena oli palo.

Kolmas ulkovuoro oli toisen toisinto; Ollin kahden kärpäsen jälkeen ajolähtö Joukaiselle, jonka kotiutusyrityksesta Kleemolan käsi poltti etenijän jälleen kotiin. KaMakin rakensi jälleen yhden palon ajolähdön, mutta Kortelaisen ja Liljan kotiutusyritykset eivät tuoneet lisäjuoksuja.

Neljännessä vuorossa Kitee sai varhaisessa vaiheessa Veli-Matti Sigvartin kolmospesälle, mutta etupesien täyttäminen oli vaikeaa. Lopulta nämä saatiin paloitta täyteen. Sami Joukaisen ensimmäinen onnistuminen tuli kolmossaumasta kolmospesän takapalon kera. Viimeisenä lyöjänä lyömään tullut Joni Tervo tuli yhden palon kolmostilanteeseen hakemaan tasoitusjuoksua. Toisen lyönnin kumura tippuikin vastustamattomasti väliin ja peli meni jännäksi. KaMa sai kuitenkin kaksi puuttuvaa paloa kasaan jälleen päivän ulkopelaajien – Kleemolan ja Ollin – toimesta.

KaMa lähti viimeisen tasoittavalle metsästämään voittojuoksua. Merkkivirheet hieman haittasivat menoa, mutta lopulta Petteri Kortelaiselle saatiin rakennettua kahden palon ajolähtö. Toisen lyönnin kolmossaumapuhkaisuyritys jäi kuitenkin räpylään, kotiin kirmanneesta Jouni Itävalosta kolmas palo ja avausjakso tasattiin lukemin 2-2.

 Tiukkaakin tiukempi toinen jakso kääntyy isännille

KaMa aloitti toisen jakson vahvasti. Henri Pulkkinen pomputteli Jouni Itävalon kolmoselle. Seuraavana lyömään tullut Ville-Veikko Olli löi hyvän kumuran, mutta Kiteen koppari Ville Posti pääsi tulemaan hyvin vastaan ja tuhoamaan ”Sepin” kotiin. Vielä kahden palon ajolähtöön astelleen Petteri Kortelaisen merkattu tappikumuralyönti jäi Sami Partasen käsiin. Kitee rakensi tasoittavallaan palottoman ajolähdön, mutta Valtteri Kleemolan huima ulkopelivire jatkui. Mies teki ensimmäisen ja viimeisen palon, näiden välissä Topias Liljan käsi kävi merkkaamattomasta välilyönnistä.

KaMa lähti omalla sisävuorollaan rakentamaan kakkoskärjestään, mutta tällä kertaa ei homma toiminut ja kolme paloa oli nopeasti taululla. Kitee vuorollaan sai yhden palon ajolähdön. Joukaisen kotiutusyrityksen Jussi Kivelä torjui syöksyllä ja polttoheitolla, mutta seuraavalla lyöjällä palautusheitto karkasi kotipesästä yli, ja Kitee pääsi lahjoilla 0-1 –johtoon.

Kolmas vuoro kaiken muuttaa voi. KaMa rakensi kärjestä palottoman ajolähdön, ja Ville-Veikko Ollin raivokumura ensimmäisellä yllätti Kiteen kolmoskopparin, kun pallo pomppasi yli. Uimahallin seinä pelasti Kiteen useammalta juoksulta, mutta Lauri Kaartokallion ja Mikael Sillanpään tuomilla juoksuilla KaMa siirtyi johtoon. Kitee rakensi palottoman ajolähdön, mutta KaMan linja oli jälleen rautaa Kleemolan ja Kivelän johdolla.

KaMa teki viimeisessä sisävuorossaan homman itselleen hankalaksi parilla turhalla palolla. Lopulta kahden palon ajolähtö saatiin rakennettua, mutta Kortelaisen yritys ei ollut tuloksekas. Kitee taasen lähti hakemaan raivokkaasti voittojuoksua. Sami Partasen onnistuneen vaihdon jälkeen Kitee yritti heti yllätysottoa, mutta Kleemolan käsi kävi jälleen palon arvoisesti. Tämän jälkeen rakennettuun ajolähtöön astellut Sami Joukainen joutui lopulta turhautumaan, kun Jouni Itävalo katkaisi tämän hidastetun ja vielä päivän hahmo Kleemola poltti viimeisellä yrityksellä miehen kotiin. Näin KaMan voittoputki sai jatkoa 1-0 –voitolla!

 Kleemolalle ansaittuja kehuja saavin kera

Vierailijoiden pelinjohtaja Mikko Huotari oli vakavilla mielin, kun 15 kotiutusyrityksestä ja 18 kolmostilanteesta joukkue onnistui vain kahdesti omilla lyönneillä.
 - Saatiin takatilannetta ja pelattiin aggressiivisesti, mutta ei onnistuttu. Tarkastelun paikka, että oliko meidän kotiutustaktiikka tänään oikea.

Vieraiden ykköspalkittu oli tänään useamman kärpäsen ottanut sekä Kiteen ensimmäisen jakson tasoitusjuoksun iskenyt, ja muutenkin 100% sisäpeliä pelannut, lukkari Joni Tervo.
 - Molemmat joukkueet pelasivat hyvää ulkopeliä. Omakin peli oli hyvää takatilanteessa, kun juoksuja ei annettu kovilla lyönneillä. KaMa oli tänään tuon verran parempi.

KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen löysi pelistä tänään hyviä ja huonoja asioita. Loppuviimein kuitenkin selvää oli, että voitto ja yhden päävastustajan jättäminen nollaan pisteeseen lämmitti mieltä.
 - Olen todella tyytyväinen siitä, että ulkopeli on tuolla tasolla, että saadaan nopeista kavereista ja kovista lyöjistä paloja kotipesään. Jos vastustajan kotiutustaktiikassa on tarkasteltavaa, niin kyllä tässä meidänkin sisäpelissä on sellainen pienimuotoinen itsetutkiskelun paikka. Paljon tulee sellaisia helppoja virheitä, jotka syövät siitä tehoja. Täytyy kuitenkin myös nostaa esiin Ville-Veikon 6-7 kärpästä, Pulkkisen 100% sisäpeli sekä Kleemola, joka taisi tehdä loput pelin paloista. Valtteri olisi varmaan kyllä ansainnut palkinnon tänään.

Ulkopelissä omaa show’taan pitänyt sekä KaMan kaikki lyödyt juoksut iskenyt Ville-Veikko Olli sai tänään ansaitusti ykköspalkinnon. Hänkin kuitenkin jakoi tunnustusta myös ottelun toiselle hahmolle, joka jäi tänään palkinnoitta.
 - Ensimmäisellä jaksolla pääsin hyvin sotkemaan kaverin peliä ja sisäpelissä kumura tippui ihan hyvin. Ulkopelissä olisi voinut miettiä itsekin jotain tuon kaverin aggressiivisen sisäpelin suitsimiseksi. Onneksi ”Vade” kuitenkin hoiti palot.

Karttunen tiivisti vielä päivän annin ja tuloksen tyytyväisenä.
 - Meidän tavoitteen osalta äärimmäisen tärkeät kaksi pistettä ja Kiteelle nolla. Se on tietysti kotona hieno homma.

Kankaanpään Maila on nyt kolmen ottelun voittoputkessa sekä ottanut kuudesta viimeisimmästä pelistään viisi voittoa. Matka pudotuspeliviivan alapuolelle piteni jälleen kahdella pisteellä, PattUn jäädessä nollille. Joukkue on virittänyt itsensä loppukaudesta huimaan liitoon, ja tätä herkkua on vuorossa ensi viikolla kahden kotiottelun verran! Seuraava ottelu on tiistaina Joensuussa, tätä ei kuitenkaan valitettavasti KaMa-radiosta kuulla. Seuraava kotiottelu on siis torstaina, kun kello 18 alkavassa ottelussa vastaan asettuu sarjakärki Vimpelin Veto!

Kipa


Ottelun tilastot


-MK