Uutiset

Ulvila vei aluemestaruuden

Satakunnan aluemestaruus ratkaistiin eilen Ulvilassa. Hyytävässä kelissä pelattu ottelu päättyi isäntäjoukkue Ulvilan Pesä-Veikkojen voittoon jaksoin 1-0 (2-1 ja 0-0).

Läpi ottelun varmaa ulkopeliä esittänyt Ulvila onnistui torjumaan KaMan lukuisat kotiutusyritykset molemmilla jaksoilla mainion ottelun pelanneen lukkarinsa Mikko Talvitien johdolla. Talvitien usein oikeaan paikkaan osuneet taktiset väärät aiheuttivat vierasjoukkueelle useamman palon ottelun aikana.  Mies pelasi vahvan ottelun myös mailan varressa lyöden isäntien toisen juoksun, jolla juoksun toi toinen ottelun tähti Juho Ranto. Isäntien avausjuoksusta vastasi komealla välilyönnillä seurojen välisen yhteistyösopimuksen puitteissa Ulvilan paidassa pelannut Arttu Vilander, joka esiintyi myös kopparin tontilla varmasti.  Muut Ulvilan KaMa-lainat eli B-ikäinen Joona Anttila sekä Roope Reinikka pelasivat myös miehekkäästi.

KaMan ainokaisesta vastasi jokeri Sami Joukainen jonka kova sivallus ajolähdössä puhkaisi Ulvilan kolmosrajan. Pallon pysähtyminen mainosaitaan esti tilanteesta  useamman juoksun syntymisen.  Juoksun toi hyvin koko ottelun ajan kentälle mennyt Topias Lilja.

Toisella jaksolla viiteen asteen saakka laskenut lämpötila teki sisäpelistä varsin hankalaa, joten sen pidemmälle meneviä johtopäätöksiä ei ottelun tuloksesta kannata vetää. Tämä ei kuitenkaan vie mitään pois Ulvilan vahvasta esityksestä.