Uutiset
Kaksi pistettä Alajärveltä
Ulkopelijärjestystään sairastapauksen vuoksi sekoittanut KaMa haki kaksi pistettä Alajärveltä supervuoron jälkeen 1-2 (1-2, 4-0, s0-3). Lukkarina toimi Ville-Veikko Olli Jussi Kivelän paikatessa poissa olevaa Erno Painilaista siepparin tontilla.
Ottelu alkoi heti parhaalla mahdollisella tavalla kun Lankinen kotiutti Topias Liljan ensimmäisen aloittavalla. Alajärvi ei saanut tasoittavalla aikaan kuin yhden kolmostilanteen. Toisessa vuoroparissa nähtiin Lankiselta nätti läpilyönti, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Tasoittavalla Alajärvi tuli rinnalle ja kolmanteen vuoropariin lähdettiin tilanteessa 1-1.
Kolmannen aloittavalla Miika Anttila kotiutti Eemeli Vanhatalon. Loppujakson ajan Alajärvi yritti tasoitusta, mutta KaMan ulkokenttä piti tilanteen hallinnassa ja jaksovoitto tuli lukemin 1-2.
Toinen jakso alkoi Alajärven dominoinnilla ja KaMan vaisulla sisäpelillä. Ensimmäisen vuoroparin jälkeen tilanne oli jo 2-0. Toisessa ja kolmannessa vuoroparissa KaMan ulkokenttä piti Alajärven aisoissa, mutta sisävuoroissa ei onnistuttu yhtä hyvin, kuin ensimmäisellä jaksolla. Neljännen aloittavalla Alajärvi sai taas tulosta aikaan, kun Aki Orava löi Juha-Matti Jaatisen kotiin ja Juha-Matti Matilainen karkasi kotiin koppia tiputellessa. Tasoittavalla Eemeli Vanhatalo löi itsensä suoraan kakkospesälle, mutta kärjen takana etenijä paloi eikä kotiutuyritystä saatu aikaan. Toinen jakso puhtaasti Alajärvelle 4-0.
Supervuoroparissa KaMan peli alkoi heti toimia. Elias Lilja kärjeksi, Mika Ihanamäki vaihtoi Eliaksen kakkoselle. Henri Pulkkinen rakensi ensin kakkos-kolmos tilanteen ja löi sitten läpi kakkospuolelta: Kunnari ja kaksi juoksua. Muutaman lisäyrityksen jälkeen tuli Alajärven vuoro, mutta KaMan ulkokenttä piti tilanteen hallinnassa. Supervuoropari KaMalle 0-3 ja koko ottelu jaksoin 1-2.
Molempien joukkueiden peli oli vaihtelevaa. Ensimmäisellä jaksolla KaMan sisäpeli tuotti enemmän kolmostilanteita, mutta toisella jaksolla tilanne oli toisin päin. KaMasta palkittiin pelin ratkaissut ja kunnarin lyönyt Henri Pulkkinen sekä myös pirteästi esiintynyt Jukka Lankinen. Nuorista voi nostaa esiin erityisesti Ville-Veikko Ollin ensimmäisen jakson pirteän lukkarityöskentelyn sekä Eemeli Vanhatalon ennakkoluulottoman lyönti- ja etenijätyöskentelyn.
-LJK