Uutiset

Ennakko: KaMa haastaa Henri Puputin johtamat Suomen Mestarit

 

Kankaanpään Mailan kausi jatkuu perjantaina Vimpelin Vetoa vastaan. Hallitsevat Suomen Mestarit saapuvat Pohjanlinnaan myös yhtenä – ehkä jopa ainoana – kuluvan kauden ennakkosuosikkina. Vimpelin orkesteria totutusti johtaa KaMa-kasvatti ja joukkueensa kapteeni, Henri Puputti.

Kauden alku

Kotijoukkue Kankaanpään Maila on ehtinyt jo pelaamaan kolme ottelua alkaneella kaudella. Kaksi ensimmäistä kotona pelattua ottelua Pattijoen Urheilijoita sekä Joensuun Mailaa vastaan olivat kotiutusongelmien sävyttämät. Piste- ja voittotili aukesi lopulta kuluvalla viikolla Oulussa supervuoroparin jälkeen.

Hallitsevat Suomen Mestarit ovat kuluvan kauden ottelusiirtojen värittämän kevään aikana ehtineet pelata kaksi ottelua. Tuloksena kaksi todella vakuuttavaa 2-0 –kotivoittoa. Junan alle legendaarisella Saarikentällä kävivät jäämässä Seinäjoen JymyJussit sekä Hyvinkään Tahko.

Ennakkoasetelmat

Viime kausina Vimpeli-otteluissa on olleet selvät sävelet; ottelun ennakkosuosikki tulee Pohjanmaalta sekä haastaja Satakunnasta. Ottelut ovat tavallisesti keränneet runsaasti yleisöä, ja mikäs on ollut kerätessä, kun ottelut ovat usein olleet todella korkeatasoisia. Lisäksi kankaanpääläisyleisö pääsee näkemään KaMa-kasvatti Henri Puputin kotikentällään.

Kotijoukkue Maila sai vihdoin avattua ketsuppipullonsa kuluvalla viikolla Oulussa. Ensimmäisissä kotiotteluissa ulkopeli oli vahvaa, mutta kotiutustyöskentely yski pahasti. Oulussa joukkue onnistui tekemään kuusi juoksua sekä tuomaan kotiin kaksi pistettä. Enemmänkin oli tarjolla, mutta pienet huolimattomuusvirheet ulkopelissä sekä merkkivirheiden suma sisäpelissä vesittivät nuo haaveet. Selvää on, että perjantaina näihin virheisiin ei ole lainkaan varaa, mikäli pisteitä ottelusta halutaan raapia.

Vimpelin Veto kirkasti viime keväänä usean peräkkäisen hopeaan päättyneen kauden jälkeen mitalinsa värin kultaiseksi. Kauan odotettu mestaruus ei joukkuetta syksyllä hillinnyt tai karsinut mitenkään, vaan kuluvalle kaudelle joukkue lähtee entistäkin selvempänä ennakkosuosikkina. Toiseen peräkkäiseen kultaan joukkuetta yrittää johtaa kapteeni ja kankaanpääläisille hyvin tuttu mies, Henri Puputti.

Kokoonpanot

Kankaanpään Mailan kokoonpanosta sivussa jatkaa Mika Ihanamäki, ja vuokrasopimuksella tätä tuuraa Severi Piispanen. Muutoin KaMa pääsee lähtemään otteluun ns. ykkösmiehistöllä, joten mitään erityisempiä muutoksia tuskin on luvassa tähän voitokkaan Lippo-ottelun kokoonpanoon.

Harvinaisesti Vimpelin Veto ei menettänyt syksyllä lainkaan pelaajiaan. Niitä sen ei tarvinnut myöskään hankkia, mutta positiivinen pulma joukkueeseen alkaa syntymään, kun vanhat nimimiehet pelaavat totutun korkealla tasollaan, ja taustalta omat juniorit saavuttavat näitä kovaa vauhtia sekä tarvitsevat peliaikaa. Joukkue onnistuikin kaivamaan kauden avauksestaan selvän kotivoiton ilman Sami Haapakoskea ja Mikko Kanalaa. Toisesta ottelusta Kanala puuttui edelleen, mutta häntä ykköskärjessä ja ulkopelissä varsin vakuuttavasti on tuurannut viime kaudella Kempeleen Kirissäkin vuokralla ollut Olli Heikkala. Vaikka poissaoloja perjantainakin olisi, on joukkueen rosteri niin laaja ja tasainen, että suurta huolta eivät pienet loukkaantumiset joukkueessa aiheuta.

Taisteluparit

Jouni Itävalo vs. Henri Puputti. KaMan kasvatit ja joukkueidensa kapteenit mittelevät kentän parhaimmuudesta. Näiden miesten otteita niin sisällä kuin ulkonakin kannattaa yleisössä ihastella koko rahan edestä. Nähtävillä on kankaanpääläistä pesäpalloilun kasvatustyötä parhaimmillaan.

Sami Haapakoski vs. Henri Pulkkinen. Tässä parissa on kyseessä todellisten vaihtajaspesialistien spektaakkeli. Viime kauden kärkilyöntitilaston voittaja vastaan saman tilaston kolmas. Viime kaudella Haapakoski vei tämän parin koko kauden kilpailun kärkilyönnein 207-184. Tällä kaudella tuo tullaan kääntämään, ja aloitetaan vaikkapa tästä ottelusta. Eikö niin, “Bule”?

Ottelun ratkaisee

Vedon vire. Hallitseva Suomen Mestari, ja alkaneenkin kauden suurin ennakkosuosikki, on luonnollisesti ennakkosuosikki tähänkin otteluun. KaMan pussiin ottelussa kuitenkin sataa ottelun ajankohta ja vuodenaika; ViVen tavoitteet ovat pitkällä syksyssä, ja aiempina vuosina pelinjohtajansa Sami-Petteri Kivimäen johdolla joukkue on harjoitellut rajusti juhannukseen saakka. KaMan pelatessa omia pudotuspelejään heti kauden startista, on kankaanpääläisillä kaikkien aikojen sauma yllättää vimpeliläiset nyt.

Ottelu on myös ViVen ensimmäinen vierasottelu, joten raju harjoituskuorma, pitkä bussimatkustaminen sekä perjantaiksi luvattu yllättävänkin korkea lämpötila voivat yllättää Vedon housut kintuissa. Mikäli KaMa on hereillä heti alkuvihellyksestä, ja hyödyntää nämä yllätysmomentit maksimaalisesti, voi Pohjanlinnaan jäädä pisteitä jopa kolmekin kappaletta.

Pelinjohtaja Mika Peltosen kommentit

 - Oulusta tuli kauan odotettu ja mielestäni ansaittukin voitto. Olemme aiemmissakin peleissä pelanneet ihan kohtuuhyvin, vaikka juoksujen teko onkin ollut vähän vaikeaa, mutta emme ole saaneet palkintoa.

 - Hallipelit ja harjoituspelit sujuivat aika huonosti, joten tuo voitto oli sitä mitä joukkue kaipasi tähän väliin. Tärkeä voitto, joka antoi uskoa omaan tekemiseen ja tulevaisuuteen.

 - Mestari on vastassa, joten ei kentälle auta mennä anteeksipyytelemään, tai ei hyvä heilu. Vähän sellaista altavastaajan peliä lähdetään pelaamaan. Heti alusta asti täytyy olla valmiita, sillä neljän vuoron jakso on aika lyhyt, mutta sopivanmittainen yllätyksille.

Pro Tip

Vimpeliläisille otteluun on luvassa KaMan toritapahtumasta lippuja halvemmalla, jotta he voivat tulla tutustumaan kauniiseen kaupunkiimme. Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää lupailee myös Vimpelistä Kankaanpäähän muuttaville perheille perhehoitomaksut ensimmäiseltä puolelta vuodelta puoleen hintaan, jotta voimme Kankaanpäässä jatkaa tähtipelaajien tuotantoa Vimpeliin. Lisää aiheesta Facebook-sivuillamme tästä linkistä klikkaamalla.

Huomenna luvassa myös muita etuja vimpeliläisille Kankaanpään retkeä varten. Pysy kuulolla, ja seuraa Facebook-sivuamme: https://www.facebook.com/Kankaanpään-Maila-121913657826646/


Perjantaiksi on luvattu kuluneen kylmän kevään aiempiin lukemiin nähden ennätyksellisen lämmintä säätä. Mitään muita vaihtoehtojahan ei tällöin Kankaanpäässä ja Vimpelissä sekä siinä välissä jää kuin suunnata perjantaina kello 18 alkavaan otteluun Pohjanlinnan pesäpallostadionille! Otteluisäntänä toimii Kankaanpään Kaupunki, ja tämän kestitsee Lumiainen Oy.

SoMessa pääset menoon mukaan hashtageilla #SydäntäPeliin #PaluuTulevaisuuteen #Pääskysasento


-MK


P.S. Veikkaus ei ole vielä julkistanut kertoimia perjantain kohtaamiseen. Odotettavissa kuitenkin on, että KaMan voittoa onnistuneesti pelaamalla tienaat etelänmatkan verran “hilloa”. Tästä linkistä pelaamalla tuet myös KaMan junioritoimintaa.

Henkka