Uutiset

Raportti: Kirous on murrettu – KaMa vihdoin voittoon Rantakentällä

 

 Kiteen Pallo-90 – Kankaanpään Maila 1-2s (0-2, 5-1, 0-1)

Viime kaudella KaMa otti Kiteen Rantakentältä ensimmäisen sarjapisteensä sitten kauden 1998. Tällä kaudella joukkue päätti laittaa vielä paremmaksi, ja otti Rantakentältä ensimmäisen voiton sitten kauden 1993 – ensimmäistä kertaa siis jaksopelin aikana. Perspektiiviä tuon lähes 24 vuotta täyttäneen kirouksen kestosta voi ottaa esimerkiksi siitä, että tänään voiton ottaneen joukkueen pelaajista ei puolet ollut tuolloin edes syntynyt.

 - Olimme Mikkelissä yötä ja vedimme aamutreenit Juvalla, joten valmistautuminen oli tähän ottelun ihan viimeisen päälle. Saimme pidettyä hyvät palaverit, eikä bussijaloista ollut tietoakaan. Kaikki tämä hyvä valmistautuminen näkyi kyllä tänään varsinkin ottelun alussa ja sen lopputuloksessa, hykerteli pelinjohtaja Mika Peltonen tyytyväisenä voitokkaan ottelun jälkeen.

KaMa todellakin oli valmis otteluun. Avausvuoroparissa Kitee jätettiin kolmostilanteitta, kun taas KaMa rakenteli välittömästi palottoman ajolähdön. Viime kauden seuransa kohdannut Sami Joukainen pamauttikin kakkosrajasta pallon läpi, ja kotiin kirmasivat Topias Lilja sekä Jouni Itävalo. KaMa rakenteli joka vuoroparissa kotiutustilanteita Joukaiselle sekä Jukka Lankiselle. Lisäjuoksuja ei kuitenkaan tarvittu, sillä Kiteen peluri päästettiin ensimmäistä kertaa kolmospesälle vasta neljännessä vuoroparissa, ja tuonkin vuoron kaksi kotiutusyritystä torjuttiin varmasti.

 - Ulkopeli toimi koko jakson alusta loppuun asti todella hyvin. Sisäpelikin toimi hyvin, mutta toki sitä aina toivoisi, että se pyörisi vielä paremmin, ja saisimme tehtyä vieläkin enemmän juoksuja, kertoi Peltonen avausjaksosta.

Toisella jaksolla vaihtuikin sitten ottelun kuski. KaMan sisäpeli ei toiminut aivan yhtä jouhevasti kuin avausjaksolla eikä ulkopelikään hiponut avausjakson tapaan lähes täydellisyyttä. Ilahduttavin KaMa-tapahtuma nähtiin kolmannessa vuoroparissa, kun Valtteri Kleemola kiskaisi kunnarin tyhjään kenttään. Se oli "Vaden" ensimmäinen Superpesiksessä.

 - Pystymaila lähti ihan hyvin. Siinä oli koppari tullut haistelemaan välilyöntiä läheltä, ja sain iskettyä hyvän lyönnin yli, kommentoi velmuilija ensimmäistä Superpesis-kunnariaan, vaikka Kiteen lehdistötilaisuudessa oli antanut hieman toisenlaisen tarinan kyseisestä lyönnistä.

Supervuoroparissa kuskia vaihdettiin jälleen. Ensimmäisen jakson jälkeen onnistuneesti lyöntijärjestystään toiselle jaksolle vaihtaneen Kiteen Pallon kärki yskähteli pahasti. Kun kakkoskärkeäkään ei päästetty kolmospesälle, pääsi KaMa tasoittavalle yrittämään voittojuoksua. Tässä vaiheessa roolia otti etutilanteeseen lyömään tullut Ville-Veikko Olli. Mies kiskaisi pallon kolmosjatkeelta maisemiin, ja Jouni Itävalo pääsi juoksemaan suoraan kakkospesältä kotiin, ja historialliset voitonjuhlat voitiin aloittaa.

 - Vähän ollaan mietitty, mikä toisella jaksolla tuli. Ehkä siinä vähän pääsi hyvän olon tunne puseroon tauolla ja Kitee pääsi sitten niskan päälle eikä saatu omaa peliä enää aukeamaan. Näistä jaksovoitoista pitää oppia jatkossa pääsemään vain nopeammin yli. Supervuoroparissa kuitenkin peli oli jälleen erinomaista sekä sisällä että ulkona, analysoi viuhkamies Peltonen ottelun loppupuoliskoa.

KaMan ykköspalkittu ottelussa oli ensimmäisen kunnarinsa lyönyt Kleemola. Ottelu kulki muutenkin KaMan polttolinjan sielulta mallikkaasti, kun koko ottelusta noiden lyödyn ja tuodun juoksun lisäksi jäi tilastoihin seitsemän kärkilyöntiä sadan prosentin tehoilla.

 - Ottelu meni kyllä hyvin. Voin olla tyytyväinen. Numerolla viisi pelatessa voi tulla eteen oikeastaan minkälaisia tilanteita tahansa, joten keskittyminen pitää olla pelissä sekä yksinkertaisissa lyöntiratkaisuissa koko ajan. Tämä oli kyllä hyvä päivä, ja tästä on hyvä jatkaa, myhäili "Vade".

Seuraavaksi Kankaanpään Mailan kausi jatkuu rakasta vihollista, Alajärven Ankkureita, vastaan. Pitkästä välimatkasta huolimatta näiden joukkueiden kohtaamiset ovat alkaneet saamaan rivalry-henkisiä piirteitä, kun joukkueet kaudesta ja sarjasta toiseen taistelevat samoista sijoituksista. Nyt Alajärven riveissä on myös tuttuja miehiä, kun KaMa-kasvatti Ville Väliaho lukkaroi sinikeltaisissa. Kokoonpanossa saatetaan nähdä myös KaMan A-pojissa kuluvalla kaudella esiintyvä Santeri Särkinen.

 - Tärkeät matsit ennalta ajateltuja päävastustajia vastaan jatkuvat. Ottelussa on jaossa erittäin tärkeät pisteet. Kyllähän me haluamme tätä hyvää ja voittavaa pesistä jatkaa tuossakin ottelussa nyt sitten vain kotona, avasi Peltonen odotuksia helatorstain ottelusta.

 - Ajatukset pitää nyt siirtää torstaihin. Tänään ensimmäisellä jaksolla tukittiin Kiteen sisäpeli kokonaan, ja samalla tavalla pitää ottaa Alajärvikin hallintaan. Heidän kärjen kanssa on oltava tarkkana, etteivät pääse yllättämään, jutteli puolestaan Kleemola torstain ottelusta.

Myös "Pelli" oli samoilla linjoilla. Alajärven pelaamisen sekä peluuttamisen kanssa pitää olla hyvin tarkkana.

 - Alajärvi on aina vaarallinen porukka, kuten muutama kausi sitten nähtiin. Heillä on todella yllätysvsalmis nippu, ja Matti Iivarisen peluutuksen kanssa pitää olla varpaillaan. Lyöntimiehiähän heillä riittää, hän päätti.

KaMan kausi jatkuu siis torstaina kotiottelulla Alajärven Ankkureita vastaan! Otteluisäntänä toimii Vatajankosken Sähkö, ja tämän kestitsee Lumiainen Oy. Luvassa on jälleen huippukamppailu huipputärkeistä pisteistä. Tule sinäkin toivottamaan "Välläri" tervetulleeksi Pohjanlinnaan sekä kannustamaan KaMa voittoon! Tervetuloa!


Ottelun tilastot


-MK