Uutiset

Raportti: Ei tuomisia Seinäjoelta – Joukaisen kuuma vire jatkuu

 

 Seinäjoen JymyJussit – Kankaanpään Maila 2-0 (8-0, 7-5)

Kankaanpään Mailan Superpesis-kausi jatkui ottelulla Seinäjoen Ilkka-Areenalla. Haussa olivat vieraspisteet, mutta tällä kertaa pistepussia ei onnistuttu lihottamaan. Ottelun hahmo oli jo kolmatta kertaa putkeen kotiuttajajokeri Sami Joukainen, joka iski Mailan kaikki juoksut.

Avausjakso kulki tasaista ja vähäjuoksuista tahtia aina viimeiseen vuoropariin saakka. KaMallakin oli omat mahdollisuudet jakson kuluessa, mutta kotiuttaminen oli kuitenkin liian vaikeaa. Neljännen aloittavalla JymyJusseilla oli kahden palon etutilanne 1-0 -johtoasemassa. Tähän tuomari tuomitsi kuitenkin vapaataipaleen kärkietenijälle lukkari Ville-Veikko Ollin heiteltyä tuomariston mielestä liian pitkään.

Seuraavaksi lyömään tullut Toni Marjamäki iskikin sitten pallon väliin ja lisäsi seinäjokisten johdon kahteen. Kun vielä seuraavana tullut Atte Kontio iski pallon maisemiin kakkosrajasta, alkoi ratkaisun makua olla ilmassa. JymyJussien ketsuppipullo aukesikin kunnolla, ja kahdella palolla tehtailivat peräti seitsemän juoksua Juuso Myllyniemenkin lyödessä kunnarin.

 - Yhteen yksityiskohtaan siinä ekan jakson lopussa; se oli todella raskas se vapaataival kolmoselle. En nyt ihan tarkkaan nähnyt oliko se tuomarin juttu vaiko meidän lukkarin juttu. Mutta todella raskas, harmitteli pelinjohtaja Mika Peltonen jakson loppuun tullutta vapaataivalta, kun ottelu vielä oli täysin KaMan käsissä.

 - Teimme paljon virheitä. Oli sovittu asioita, mutta tehtiin niitä päin sitä itseään. Oliko se taidottomuutta vaiko ymmärtämättömyyttä, en osaa sanoa, mutta se oli yksi syy tappiolle. Sen jälkeen lyönnit olivatkin hyviä. Tämmöstä tänään, kommentoi jo kolmannessa peräkkäisessä ottelussa ykköspalkinnon pokannut Sami Joukainen.

Toisella jaksolla lyötiinkin juoksuja kunnolla molempien joukkueiden toimesta. Kotiuttajajokerit Jukka-Pekka Vainionpää ja Sami Joukainen olivat iskussa onnistuen lähes täydellisesti. Toisella jaksolla kovavireiset kotiuttajat iskivät palloa merkistä väliin, eikä ulkopelaajille jätetty paljoa mahdollisuuksia paloihin. JymyJussien Vainionpää sai kuitenkin omiltaan Miika Anttilan ja Markus Hallasuon välilyöntien myötä Joukaista paremmin taustatulitukea, ja näin jakso seinäjokisille 7-5 ja koko ottelu 2-0.

 - Kaverin taktiikka oli alussa, että edestä ei anna pinnaakaan. Meidän täytyi lyödä se pallo väliin tai saumaan, mutta emme osuneet siihen. Sitä kautta sisäpeli oli todella tukkoista. Toisella jaksolla sitten onneksi vähän alkoi käymään palloon, Samilla nyt lähinnä, ja Ville-Veikolla, mutta hänellä oli lähinnä vaihtotilanteita. Sitä kautta saatiin saumoja rikki ja juoksuja, ja oltiin kyllä siinä pelissä mukana, analysoi Peltonen.

 - Toiselle jaksolle tarkennettiin asioita. mutta mielestäni tultiin häviämään tänne alusta asti. Olimme pehmeitä kuin minun sikspäkkini ja aneemisia. Vieraspelit toistavat itseään. Katsotaan nyt, kun seuraava peli on Porissa. Sen pitäisi olla kotipeli, mutta on kuitenkin tavallaan vieraspeli. Toivottavasti sinne löytyy sitä sikspäkkiä, hauskuutti Joukainen analyysillään.

Häviämään tulemisen Peltonen totesi olevan ehkä hieman liioitellusti todettu, mutta komppasi kuitenkin virheiden osuutta. Samalla hän ihmetteli myös pelaajien vireystilaa.

 - Pitää kyllä ihmetellä nukkumista kaaripelissä ja nukkumista ulkopelissä. Hetki ollaan matkassa, ja sitten jo mietitään jotain ihan muita juttuja. Siinä tapahtui todella monta sellaista asiaa.

 - Jostain syystä kaikki eivät olleet ihan koko aikaa mukana. Tuli muun muassa semmoisia, että äijä kärkkyy ykkösellä ja siitä otetaan siihen kärpänen. Minä ihmettelen, että mikä nyt taas. No ei kuulemma ollut uhan näyttöä. No miksei ollut uhan näyttöä, sitä en ole vielä kysynyt. Eikö vain jaksettu nostaa kättä tai jotain. Näitä tarvitsee käydä pelin jälkeen läpi, vaahtosi pettynyt Peltonen.

 - Voitot kyllä tyydyttää, vaikka tietenkin se on hienoa onnistua, mutta voittaminen auttaa siihen, että jaksaa tätä touhua ja haluaa tätä. Harmittaa, totesi Joukainen vielä loppuun, mutta käänsi katseet jo lauantaiseen Porin otteluun Hyvinkään Tahkoa vastaan.


-MK