Uutiset

Raportti: KaMa palasi juhannustauolta virheiden kera

 

 Alajärven Ankkurit – Kankaanpään Maila 2-0 (4-1, 3-2)

Kankaanpään Maila palasi pitkältä juhannustauoltaan sorvin ääreen Alajärven Kitrolla. Tasaisen keskiryhmän huipputärkeässä ottelussa KaMa sortui suureen virhesumaan, ja pisteet jäivät Alajärvelle. Kausi jatkuu keskiryhmän tärkeiden otteluiden tiellä, kun Vatajankosken Energiakentälle saapuu torstaina Kempeleen Kiri.

 - En halua ottaa mitään voittajalta pois, mutta kyllä tämä oli ehkä meidän huonoin peli tällä kaudella. Kiva olisi nyt joskus olla hyvällä tuulella lehdistötilaisuudessakin, mutta ei ole nyt aikoihin ollut. Käsittämätön määrä erilaisia virheitä varsinkin sisäpelissä sekä ensimmäisellä jaksolla myös ulkopelissä, sadatteli pelinjohtaja Mika Peltonen lehdistötilaisuudessa.

Alajärvi siirtyi avausjaksolla johtoon toisessa vuoroparissa Aki Oravan kolmospuolen läpilyönnillä. KaMan sisäpelin hakiessa toisen ja kolmannen vuoroparin itseään, siirtyi Ankkurit jo 4-0 -johtoon ennen viimeistä vuoroparia Sami Mikkolanahon keskipompulla sekä virhesuman kruununa kahdella vapaataivaljuoksulla kahden palon tilanteessa. Sami Joukaisen iskemä kavennus Joni Rytkösen tuomana jäi laihaksi lohduksi avausjaksolta.

 - Kun maila putoaa, ei tulla. Kun maila putoaa ja huudetaan väärä, tullaan. Ei oteta takavaihtoja. Tai sitten otetaan, kun ei ole edes merkki päällä. Ja samalla vietävän merkillä on menty talvesta asti. Joku siinä on vikana, mutta itse en kyllä tiedä, että mikä. Enkä tiedä, onko se edes se ongelma, luetteli selvästi tuohtunut Peltonen KaMan virheitä.

Ankkurit iski toisen jakson kolmeen ensimmäiseen vuoropariin jokaiseen juoksun Mikkolanahon kakkos- ja kolmosjatkelyönneillä sekä Sasu Iivarisen kolmossauman puhkaisulla. Joukainen kotiutti toisessa vuorossa välilyönnillä Valtteri Kleemolan, ja viimeisessä vuorossa puolestaan merkkaamattomalla kumuralla Ville-Veikko Olli Rytkösen. KaMa rakensi vielä uudenkin ajolähdön, mutta KaMa-kasvatti Ville Väliaho ratkaisi ottelun irroittamalla Teemu Utusen kolmospesältä.

 - Erittäin positiivisella mielellä olin, kun tulimme Alajärvelle, ja vielä tauollakin uskoin, että pystymme voittamaan, mutta ei tänään pystytty. Vähän alkoi lyöntikin käymään pikkuhiljaa ottelun edetessä, mutta ei sitten riittävästi noilla virheillä. Aina tuli paloa alle jostakin ennen kuin saatiin tilannetta päälle, kertoi "Pelli" turhautuneena.

KaMa vei ottelun kolmostilanteet 13-14, mutta hävisi selvästi kotiutustehoissa isäntäjoukkueelle. KaMan onnistujiin lukeutuivat 100% tehoilla neljä kärkilyöntiä ja kaksi tuotua kerännyt Rytkönen sekä palkitut kopparit, joista 100% tehoilla viisi kärkilyöntiä kerännyt Henri Pulkkinen sai ykköspalkinnon. Kakkospalkinnon napannut Topias Lilja onnistui ottelussa kakkoskärjen vaihtajana.

 - Siihen virhesumaan me tänään kaaduimme. Niitä tulee nyt miehelle kuin miehelle, ja tulee paljon. Sillä virhesumalla ei vaan voi voittaa tässä sarjassa pelejä. Niitä täytyy saada karsittua, painotti ykköspalkinnon napannut Pulkkinen.

KaMan kausi jatkuu torstaina kotiottelulla Kempeleen Kiriä vastaan. Myös KeKi kuuluu nyt runkosarjan puolivälissä tuohon huipputasaiseen keskiryhmään, jossa KaMakin kamppailee tiukasti ylempään jatkosarjaan ja pudotuspeleihin pääsemiseksi. Pelinjohtaja Peltonen onnistui Alajärveltäkin lopulta kaivamaan jotain positiivista, jota ottaa mukaan Kempele-otteluun.

 - Positiivista oli, että nyt saimme vähän vapaita vaihtolyöntejä onnistumaan, ja saimme sitä kautta muutaman happea antavan vaihdon, ettei aina tarvitse merkillä viedä. Se oli se laiha lohtu tästä ottelusta, hän päätti.

 - Torstaina tärkeät pelit jatkuu, kun Kempele tulee meille Kankaanpäähän. Siihen täytyy saada hyvä lataus nyt päälle. Tärkeitä pinnoja taas jaossa siinä, käänsi myös Pulkkinen katseet jo torstaille.


Ottelun tilastot


-MK


  KeKi