Uutiset

Joensuun kotiutusvoima liikaa KaMalle

Kahden ottelun voittoputkessa sunnuntai iltapäivän Joensuu kohtaamiseen lähtenyt kotijoukkue ei hyvästä taistelusta huolimatta pystynyt haastamaan kunnolla kovalyöntisiä ja nimekkäitä vieraita. Selkeät jaksolukemat 1-6 ja 1-7 eivät kuitenkaan kerro ottelusta ihan koko totuutta. Joensuu oli toki parempi, mutta myös KaMalla oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla omat hetkensä muuttaa ottelun kulkua. Heikosti sujuneet kotiutukset kuitenkin olivat yksi syy lopulta pisteettömäksi jääneeseen otteluun.

Ottelu alkoi varsinkin erikoisella tavalla. KaMa tuhrasi ensin omalla aloittavalla sisävuorollaan kaksi paloa ja näytti siltä, että vuoronvaihto on edessä nopeasti. Sitten tuli kuitenkin vieraiden lukkarille Mika Väisäselle musta hetki. Ensin Henri Pulkkinen pääsi vapailla kakkoselta kolmoselle ja lopulla kotiin saakka. Enempää ei kuitenkaan vastustajan sekoilua pystytty hyödyntämään, vaan 1-0 lukemissa siirryttiin tasoittavaan vuoroon.

Joensuun ottelu ei alkanut sisäpelin osalta paljoa paremmissa tunnelmissa. Vieraiden toiselle huippulyöjäjokerilla Sami Joukaiselle kyllä saatiin rakennettua paloton ajolähtötilanne, mutta sen purkamisessa mies epäonnistui totaalisesti aiheuttaen joukkueelle kolme paloa saman lyöntivuoron aikana. Vastaavia episodeja kaikkien aikojen lyöjätilaston ykköselle tuskin on sattunut urallaan kovinkaan montaa kertaa.

Tästä KaMa sai lisää henkeä päälle ja rakensi toisen aloittavalla kärjestä palottoman ajolähdön. Kotiutusyrityksistä puuttui kuitenkin viimeinen terävyys ja näin lisäjuoksujen teko jäi haaveeksi. Joensuun toinen sisävuoro ei sujunut paljoa paremmissa merkeissä vaan joukkue teki taas kolme paloa taas nopeasti.
KaMalle tarjoutui siis kolmannen aloittavalla hyvä etsikkoaika lisätä johtoasemaa ja sitä kautta vankistaa otettaan jaksovoitosta. Tämä mahdollisuus mokattiin kuitenkin harvinaisen nololla tavalla, sillä kolme ensimmäistä lyöjää paloivat kaikki ykköselle vuoron perään.

Tasoittavalla sitten Joensuun ennakkoon pelätty vahva sisäpeli alkoi pyöriä kunnolla ja tuottaa tulosta. Ensin jokerit Juha Niemi ja aiemmin epäonnistunut Samo Joukainen kotiuttivat vuoron perään tiukkojen pesäkilpojen jälkeen Tuomas Jussilan ja Lauri Kivisen. Järkälemäinen Niemi eteni kotiutuksensa jälkeen lopulta aina kolmoselle asti, josta hänet vielä kotiutti välilyönnillä Henri Litmanen. Ex-KaMat Aleksi Rautiainen ja Jonne Kemppainen lisäsivät vielä hienoilla lyönneillä joensuulaisten johtoa lukemiin 1-5. Pitkäksi venyneen sisävuoron lopulla Henri Litmanen kävi vielä onnistumassa mailan varressa toisen kerran ja näin lukemat olivatkin hetkessä 1-6. Neljännen aloittavalla KaMa ei enää kunnon takaa ajoa saanut aikaan, joten näin lupaavissa merkeissä alkanut jakso kirjattiin lopulta vieraille selkein lukemin.

Toisella jakson alkuun ajolähtötilanteesta Sami Joukainen suuntasi kakkospuolelle kovan sivalluksen, jonka KaMan ulkokenttä kuitenkin sai torjuttua ja näin tilanteesta selvittiin lopulta vain yhdellä juoksulla. Omalla tasoittavalla saatiin taas tilannetta hyvin päälle, mutta ensimmäisen jakson tapaan kotiutuslyönneillä ei saatu vieraiden ulkokenttää haastettua riittävästi.

Toisen aloittavalla astui esiin taas kerran Aleksi Rautiainen. Ensin mies kotiutti palolta haiskahtaneessa tilanteessa kärki Mikko Kemppaisen ja vielä saman lyöntivuoron aikana Ilkka Männikön. Samassa vuoroparissa Juha Niemi vielä pisti pallon maisemiin kahden juoksun arvoisesti ja näin toisen tasoittavaan vuoroon lähdettiin vieraiden johtaessa lukemin 0-5. KaMan sisävuoron aikana Petteri Kortelainen vielä nosti isäntiä mukaan taisteluun kotiuttamalla välilyönnillä Henri Pulkkisen. Kolmannen aloittavalla kävivät Niemi ja Joukainen vielä kertaalleen onnistumassa mailan varressa ja näin lukemat olivat 1-7. Enempää ei juoksuja enää toisella jaksolla nähty ja näin kolme pistettä lähtivät ansaitusti Pohjois-Karjalaan.

KaMan osalta ottelu oli edellisen kotiottelun tavoin, joka pelattiin Raahea vastaan, hyvin kaksijakoinen. Sekä sisä- että ulkovuorojen aikana nähtiin paikoitellen hyviä suorituksia, mutta taas vastaavasti sorruttiin virheisiin, jotka estivät lopulta kunnon taistelun sarjapisteistä. On myös todettava, että Joensuun vahvan kotiutusarsenaalin kanssa tulee olemaan tällä kaudella vielä moni muukin joukkue ihmeissään. KaMan palkitut olivat ottelussa Mika Ihanamäki ja Jukka Lankinen. Myös B-ikäinen Ville-Veikko Olli suoriutui lukkarin tontillla jälleen puhtain paperein.
Vieraiden ehdotonta eliittiä oli heidän ykköspalkittunsa Aleksi Rautiainen, joka kolmen lyödyn juoksun ohella hoiteli myös eteen tulleet vaihtotilanteet tyylillä. Kakkospalkinnon Joensuulta pokkasi neljä juoksua lyönyt Juha Niemi

Kolme ottelua sisältäneen viikon saldoksi jäi lopulta kaksi voittoa ja yksi tappio eli kokonaisuutena viikkoon voidaan olla tyytyväisiä - varsinkin kun voitot haettiin vielä vieraskentiltä ja kahdelta päävastustajalta eli Alajärveltä ja Jyväskylältä.

KaMan osalta ottelut jatkuvat ensiviikon torstaina Sotkamossa. Seuraavan kerran joukkue nähdään kotikentällään tiistaina 3.6 kun vastaan tulee Seinäjoen JymyJussit.

Jarkko Huhtala