Uutiset

Kankaanpään Maila seurayhteistyöhön Pöytyän Urheilijoiden kanssa

Kankaanpään Maila jatkaa pelaajapolkunsa kehittämiseen panostamista käynnistämällä seurayhteistyön miesten ykköspesiksessä pelaavan Pöytyän Urheilijoiden kanssa. Sopimus seurayhteistyöstä on kolmivuotinen.

Seurayhteistyö mahdollistaa pelaajien joustavan liikkumisen Kankaanpään ja Pöytyän välillä, jonka ansiosta erityisesti nuorille pelaajille pystytään tarjoamaan kehittymistä parhaiten tukeva rooli joko superpesiksessä tai ykköspesiksessä. Kaudella 2018 seurayhteistyön pääasiallisena muotona tulee olemaan kaksoisedustusmahdollisuuden hyödyntäminen ensisijaisesti Kankaanpään ja Pöytyän välisessä pelaajaliikenteessä. Kausina 2019 ja 2020 yhteistyö tulee sisältämään myös farmisopimuksen. Tulevalla kaudella 2018 KaMalla on farmisopimus Ulvilan Pesä-Veikkojen kanssa. 

Edellä mainittujen yhteistyökuvioiden ohella KaMa on yhteistyössä tamperelaisen Manse PP:n kanssa ollut aktivoimassa pesäpallotoimintaa Ikaalisissa ja tulevalla kaudella KaMan junioreita tullaankin näkemään Ikaalisten Tarmon suomensarjajoukkueen riveissä.

KaMa pelaa yhden kauden 2018 superpesisotteluistaan Pöytyän Kumilan stadionilla.Otteluajankohta ja vastustaja täsmentyvät superpesiksen sarjaohjelman valmistuttua.

Pöytyältä oltiin aktiivisia asiassa ja he halusivat heti pitempiaikaista yhteistyötä. Tärkeänä tekijänä yhteistyön käynnistymisessä oli meille KaMaan siirtyneet kolme pöytyäläistaustaista pelaajaa (Mikko Pauna, Mika Riikonen ja Sami Virto) sekä Pöytyän aito halu kasvattaa Varsinais-Suomessa superiin tähtääviä pelaajia. Pöytyällä tekeminen on todistetusti uskottavaa ja tavoitteellista. Lisäksi he pystyvät tarjoamaan meidän kyvykkäille junioreille ykköspesismahdollisuuden sekä oman yhteistyökuvionsa kautta myös suomensarja paikankin Loimaalla. Vastaavasti Kankaanpäässä on Pöytyän nuorilla lupauksilla mahdollisuus pelata ikäluokissaan SM-tasolla, ellei heillä riitä pelaajat omiin joukkueisiin. 

Yhteistyö Pöytyän kanssa antaa meille tulevaisuudessa laajemman materiaalin kasvattaa superiin tähtääviä pelaajia. Satakunta ja Varsinais-Suomi muodostavat tällä hetkellä elinkeinoelämänsä puolesta yhden Suomen vireimmistä alueista. Yhteistyö avaa meille hienon mahdollisuuden olla tämän alueen johtava miespesisseura muodostaa kumppanuuksia alueen yritysten kanssa.  Tiivistää sopimusta KaMan osalta rakentamassa ollut Antti Kivelä yhteistyön syntymisen syitä.

Pöytyän Urheilijoiden puheenjohtajan Paavo Kallion mukaan KaMa oli heille ensisijainen vaihtoehto yhteistyökumppaniksi:

Paikkakuntien suhteellisen lyhyt välimatka (140 km), tutut kontaktit ja hyvät kokemukset aikaisemmilta vuosilta höystettynä vielä kolmen Pöytyän pelaajan siirtymisellä Kankaanpäähän teki valinnan helpoksi. Tehty kolmevuotinen sopimus vahvistaa myös hyvin Pöytyän strategiaa, joka perustuu pitkäjänteiselle yhteistyölle.

Yhteistyön hyödyt myös Pöytyälle ovat Kallion mukaan helposti eriteltävissä:

Olemme kasvattajaseura, joka haluaa tarjota pelaajille vahvan polun liikuntaleikkikoulusta aina Superpesikseen asti. Tämä voidaan toteuttaa vain yhteistyöllä. Seuramme vahvan juniorimyllyn pelaajilla on nyt mahdollisuus päästä pelaamaan superpesistä jos rahkeet siihen riittävät. Pöytyällä on myös tulevalla kaudella varsin kilpailukykyinen ryhmä ykköspesiksessä, kun KaMan nuoret tulevaisuuden pelaajat ovat tarvittaessa käytettävissä.

Superpesisottelun saaminen kaudella 2018 Kumilan stadionille tarjoaa Kallion mukaan edellytykset hienon tapahtuman rakentamiselle:

Pöytyän miehet päättivät kauden 2017 kotiottelut Superpesiksen karsintaottelulla Oulua vastaan. Olisi todella hieno asia varsinais-suomalaiselle pesikselle, jos suunnitelmien mukaan kausi 2018 käynnistyy Kumilan stadionilla pelattavalla miesten superpesisottelulla. Saamme varmasti aikaan hienon tapahtuman. 

JH