Uutiset

Raportti: KaMa taisteli pisteen sarjajohtajalta

 

 Kankaanpään Maila – Kouvolan Pallonlyöjät 1-2s (3-5, 8-4, 0-1)     Yleisömäärä: 1227

Kankaanpään Maila pelasi Superpesiksen alkusarjan viimeisen kotiottelunsa sarjaa selvästi johtavaa Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. KaMa aiheutti Koplalle hienoisia sydämen tykytyksiä hyvillä otteillaan. Niillä KaMa varasti itselleen pisteen toiselta jaksolta, mutta kauden kolmatta tappiota kouvolalaisille se ei aivan tuonut. Mahtava taistelupiste antaa kuitenkin uskoa tulevaan alempaan jatkosarjaan sekä taisteluun pudotuspelipaikasta.

KaMa tuli otteluun vahvasti sisään siirtyen heti avausvuorossa johtoon Petteri Kortelaisen huikean hienolla kakkosjatkekumuralla. Sarjakärki ei tästä kuitenkaan hölmistynyt, vaan tasoitti pelin Juha Korhosen kolmossauman puhkaisulla heti seuraavassa vuorossa. Kouvola löikin sisävuoroissaan valtavaa painetta KaMan ulkopelille, ja toisessa vuorossa se tuotti tulosta. Koplan etenijät olivat huikeassa juoksukunnossa, ja Teemu Nurmio sekä Matti Saukko toivat näpeillä oppikirjamaiset etenijöiden tekemät juoksut. Heidän välissään vielä Janne Kivipelto onnistui kotiuttamaan etenijätilastoa johtavan Sasu Toikan, joten toisen lopettavan jälkeen ottelua jatkettiin vieraiden selvässä komennossa.

 – Moni luulee tietysti, että kun sarjajohtaja tulee vastaan, että 2-1 -tappio ei harmittaisi, mutta kyllä se harmittaa vietävästi. Ei niinkään kaverin pelin vuoksi, vaan sen virhemäärän takia, mikä itse tehtiin, harmitteli KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen ottelun jälkeen.

Kolmannessa vuorossa Matti Saukko esitteli jälleen nopeuttaan, kun hän toi 1-5 -juoksun Matti Latvalan merkkaamattomalla tappikumuralla, vaikka Topias Lilja teki lyönnissä oppikirjamaisen kopparin polttosuorituksen. Peli alkoi vaikuttaa jo ratkenneelta, kun KaMan viimeisessä sisävuorossa hölmöiltiin nopeasti kaksi paloa taululle. Kuitenkin ykköstilanteessa Topias Lilja teki sen, missä onnistui edellisessä Hamina-ottelussakin ja löi läpi kakkosjatkeelta kunnarin arvoisesti. KaMa rakensi vielä ajolähdön Liljan kunnarin jatkotilanteesta, mutta takaa-ajo kuivahti Kari Kellokosken lyöntivuorolla etenemisvirheeseen, ja avausjakso kirjattiin vierailijoille 3-5 -lukemin.

 – Ensimmäisellä jaksolla teimme ihan hirveän määrän alokasmaisia virheitä niin sisällä kuin ulkonakin. Siinä vähän jo tuntui, että kaveri tulee tänne Kouvolasta asti vain hakemaan pinnat ilmaiseksi kotiin, totesi ansaitusti KaMan ykköspalkinnon napannut Lilja, joka löi 1+1, toi 3 ja saalisti vielä 9 kärkilyöntiäkin.

 Jos kerran Lilja, niin kyllä Riikonenkin

Kouvola rakensi heti jaksotauolta tultuaan palottoman ajolähdön, jota KaMa puolusti mallikkaasti. Lopulta vain Matti Latvala onnistui kotiutuksessa pallon sirvahdettua linjassa. KaMa tuli sisuuntuneena tasoittavalleen ja tasoitti ensin Kari Kellokosken kotiutettua Topias Liljan pussinpohjalyönnillä, ja siirtyi vielä johtoon Arttu Vilanderin komealla tappikumuralla. Kouvola tasoitti Juha Korhosen merkkaamattomalla tappikumuralla, vaikka Topias Lilja teki jälleen oppikirjamaisen polttosuorituksen, oli tällä kertaa Tommi Mäentausta liian vikkelä.

 – Tänään oli pieni ekstra-lataus Loimaalta buustaamassa fiilistä. Olin tuolla Naperoleirillä katsomassa junioreiden pelejä, joten jouduin hirveästi skarppaamaan, että pääsin kartalle tänään. Oli hieman erilainen valmistautuminen otteluun kuin yleensä, kertoili vahvan ottelun mailan varressa sekä ulkokentällä pelannut vieraiden ykköspalkittu Anssi Lammila.

Toisen tasoittavalla kuitenkin lävähti. Arttu Vilander siirsi KaMan jälleen johtoon tappikumurallaan. Perään lyömään tullut Petteri Kortelainen puhkaisi kakkossauman ja Mikko Pauna kiisi kotiin. Lopulta Miikka Riikonen iski ensimmäisen naulan kouvolalaisten arkkuun, kun Loimaan Palloilijoiden kasvatti puhkaisi kentän kumurallaan, kun Kouvolan koppari Juho Hacklin kauhoi tyhjää. Katsomossa ilo oli ylimmillään, sillä otteluun oli saapunut bussilastillinen Loimaan Palloilijoiden junioreita. Näin oli myös Lilja onnistunut avausjaksolla sekä Riikonen toisella jaksolla kunnarin tekemisessä – ja vieläpä identtisillä lyönneillä menneeseen Hamina-otteluun nähden. Joku voisi puhua jo déjà vu -ilmiöstäkin.

 – Toisella jaksolla annoimme liian paljon juoksuja. Jos siitä miinustaisi tuon läpilyönnin, niin olisimme vielä voineet puristaakin rinnalle ja ohi, mutta nyt KaMa pääsi hieman liian kauas emmekä pystyneet siitä nousemaan. Ihan ok mieli, tänä päivänä tämä oli mielestäni meiltä hyvä suoritus, voitto ja kaksi pinnaa, jutteli vieraiden pelinjohtaja Matti Iivarinen.

8-2 -tilanteen jälkeen otteluun tuli seesteisempi hetki eikä kummallakaan joukkueella löytynyt oikein paukkuja sisäpeliin. KPL viritteli lopulta kiriä vasta viimeisessä sisävuorossaan, kun KaMan ulkokentän löysän pelaamisen johdosta Kopla kavensi nopeasti 8-4:ään Matti Latvalan kahdella eri lyönnillä, joista jälkimmäinen vielä puhkaisi kentänkin kakkosjatkeelta. Lopullinen ratkaisu tuli kuitenkin Juha Korhosen lyöntivuorolla palottomassa ajolähdössä, kun viimeinen lyönti suuntautui koppina suoraan kolmospesään. Tällä lyönnillä kenttä tyhjeni synnyttäen myös kaksi paloa eikä KPL tästä enää toipunut. Näin toinen jakso upeasti kotijoukkueelle.

 – Olen tietysti tyytyväinen toiseen jaksoon. Saimme hieman lyöntipeliä auki, ja sitten vielä supervuoroparissa ajattelimme, että josko siinä sisältä hyökkäisimme hyvän toisen jakson jälkeen, mutta eihän se nyt mennyt ihan niin kuin Strömsössä, totesi Karttunen.

Supervuoroparissa KaMa lähti hyökkäämään heti sisältä, ja rakensikin nopeasti palottoman ajolähdön. Ruuti oli kuitenkin märkää eikä kotiutusyrityksissä Koplalla ollut paljoakaan puolustettavaa. Tasoittavalla myös KPL rakensi nopeasti palottoman ajolähdön. Juha Korhosen vuoron KaMa kesti, mutta lopulta Juho Hacklinin viimeisen lyönnin jäätävän korkealla kakkosrajapompulla Sasu Toikka toi voittojuoksun varmistaen vierailijoille jo kauden 23:nnen voiton. KaMalle kuitenkin yksi tärkeä ja erittäin makea piste ottelusta.

 – Yksi piste ja sunnuntaina jatketaan. Katsotaan sitten, mihin se riittää, Karttunen päätti.

KaMan kausi jatkuu alkusarjan viimeisellä ottelulla Oulussa sarjajumbo Lipon vieraana. Tämän jälkeen luvassa on alempi jatkosarja, jossa tiedossa on kolme kotiottelua ja kolme vierasottelua. Otteluohjelma selviää kuitenkin vasta sunnuntaisen viimeisen alkusarjakierroksen jälkeen, joten sunnuntaina ja maanantaina kannattaa seurailla KaMan netti- ja SoMe-sivuja. Tervetuloa jälleen jatkosarjassa huutamaan ja kannustamaan KaMa komeisiin voittoihin sekä pudotuspeleihin!

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

Ottelun Twitter-liveseuranta

 -MK