Uutiset

Raportti: KaMan kauden kotiottelut päätökseen KiPa-tappiolla

 

 Kankaanpään Maila – Kiteen Pallo-90 0-2 (0-2, 1-3)

Kankaanpään Maila pelasi kauden 2018 viimeisen kotiottelunsa sunnuntaina Kiteetä vastaan. Ottelu varmistui kauden viimeiseksi vasta ottelun aikana, kun Alajärven Ankkurit kävi Haminassa puhtaalla ryöstöretkellä. Itse KaMan ottelu päästiin aloittamaan sateessa, kun taivas repesi heti hutunkeiton jälkeen. Kylmähkö sää ja jonkin aikaa jatkunut sade näkyivät joukkueiden sisäpelissä lähes loppuun asti.

KaMa aloitti ottelun sisältä ja sai rakennettua kahdella palolla ajolähdön, mutta Petteri Kortelaisen kumuralyönti katkaistiin linjassa. Kiteekin rakensi tasoittavallaan ajolähdön, mutta kotiutuslyönnit kantoivat kopiksi. Toisessa vuorossa KaMa sai vietyä Jouni Itävalon kolmospesälle asti. Lyömään astellut Miikka Riikonen iski viimeisellään hyvän laakapallon taa, mutta Kiteen kolmoskoppari Topi Hurskainen onnistui venyttämään tuon juuri kopiksi.

 – Tänään tietenkin voittoa lähdettin hakemaan ja täydet pisteet tuli, kuten voitosta saa. Tärkeää oli, että ulkopeli ei ollut lainkaan hermostunutta, vaan hyvinkin varmaa ilman ylisuorittamista. Sama juttu sisäpelissä. Se vähän näkyi, että panokset puuttuivat pelistä ja tehtiin vain tarvittavat asiat, jutteli joukkonsa pudotuspeleihin johtava vieraiden pelinjohtaja Raimo Bragge lehdistötilaisuudessa.

Ottelun avausjuoksu nähtiin tasoittavalla vuorolla, kun Kiteen Valentin Ikonen iski lyönnin syvään kakkospussiin ja Veli-Matti Sigvart kiisi kotiin. Kolmannessa vuorossa KaMa ei päässyt kakkospesää pidemmälle, ja tasoittavalla Kitee lisäsi johtoaan, kun Jouni Itävalon polttoheitto karkasi ohi kakkospesästä ykköskolmostilanteessa ja Ville Hämäläinen karkasi kotiin. KiPa rakensi jälkitilanteesta vielä jatkuvan ajolähdön, mutta KaMa napsi kaikki kolme paloa kotipesään.

 – Tämä päivä on summattu melko pikaisesti; 7 kolmostilannetta, onnistumisprosentti 44, oikeita ratkaisuja, huonoja suorituksia ja huonoja ratkaisuja. Siinä summattuna meidän sisäpelimme tämän päivän osalta. Ei tämä kovinkaan paljoa enempää olisi tarvinnut, sillä ei Kiteenkään sisäpeli hirveän kummoista ollut, mutta ei meistä tänään ollut oikein henkiselläkään puolella ottamaan tuota voittoa, harmitteli puolestaan kotijoukkueen pelinjohtaja Jukka Karttunen.

Viimeisessä sisävuorossa KaMan kiri meinasi tyssätä heti alkuunsa, kun kärjestä tuli nopeasti kaksi paloa. Topias Lilja saatiin kuitenkin vielä kolmospesän suojiin. Miikka Riikosen kotiutuslyönti jäi kuitenkin etumies Sami Partaselle, ja vieraat nappasivat ensimmäisen jakson nimiinsä 0-2 -lukemin.

 – Liekö sitten luotettiin siihen, että hyvässä iskussa oleva Alajärvi voittaa Haminan tänään. Se tässä ehkä se tämän päivän paras anti on, totesi Karttunen sarjapaikan varmistumisesta.

Sisäpeli ei aukea toisellakaan jaksolla

KaMa aloitti toisen jakson hyvällä ulkovuorolla, kun KiPan pelaajia ei päästetty kakkospesää pidemmälle. Teemu Rouhiainen puhkoi myös ulkokenttää kolmosluukusta ja oli nopeasti siirreltynä kolmospesälle. KaMan tilanteenrakentelu tyssäsi kuitenkin tähän eikä ajolähtöä tahdottu saada päälle millään. Petteri Kortelainen pääsi yrittämään kotiutusta ykköskolmostilanteesta, mutta kumura jäi tällä kertaa linjaan.

 – Pelissä oli muutama hyvä juttu ja paljon korjattavaa. Meidän pitää kyllä miettiä tuota tulevaa tiistaita, kuinka Hyvinkäällä sitten pelataan. Panosta ei sillä ottelulla kummallekaan joukkueelle ole. Siitä tulee mielenkiintoista. Ja toivottavasti mukavaa, käänsi Karttunen jo katseet kauden päättävään Tahko-otteluun.

Toisessa sisävuorossa Kitee sai siirreltyä Veli-Matti Sigvartin kolmospesälle Valentin Ikosen näpillä. Tämän jälkeen yllätysmerkki oli jälleen päällä, ja Ikonen löi taidokkaan korkean ja pitkän näpin etumies Itävalon yli, joka oli todella lähellä saada lyönnin kopiksi. KaMan vastine ja avausjuoksu tuli heti tasoittavalla, kun viimeisenä lyöjänä lyömään tullut ja ensimmäistä kotiotteluaan pelannut Henri Pulkkinen kotiutti ykköspalkittu Topias Liljan kakkospuolen pussinpohjalyönnillään.

 – Nihkeää oli. Tätä peliä ei kannata jäädä enää hirveästi murehtimaan. Lähdetään tiistaina Hyvinkäälle ja koitetaan siellä päättää kausi kunnialla. Siitä sitten kesälomille - tai talvilomille - miten nyt onkaan. Tätä peliä ei parane jäädä murehtimaan, totesi puolestaan KaMan ykköspalkinnon hyvällä sisäpelillä ja huikean hyvällä ulkopelillä napannut Topias Lilja.

KaMan ulkopeli kesti Kiteen ahdistelut kolmannen aloittavalla, mutta sisäpeli ei ottanut pyöriäkseen tasoittavalla eikä kolmostilanteita nähty. Neljännen aloittavalla KiPa rakensi nopeasti palottoman ajolähdön, jonka ensimmäiset ahdistelut KaMa onnistui torjumaan. Etutilanteessa Valentin Ikonen kiskaisi kuitenkin pallon kakkosrajasta läpi ja Simo Rahunen toi johtojuoksun. Ville Kotro muutti lukemat vielä 1-3:een tappikumurallaan. Ne jäivät myös jakson loppulukemiksi, kun KaMan sisäpeli ei lähtenyt pyörimään viimeisessäkään vuorossa ja KaMa jäi kakkostilanteitta.

 – Nyt ollaan menossa kovia juttuja kohti, kun ensi viikon sunnuntaina kohdataan sarjaykkönen ja pudotuspelit alkavat. Tässä vaiheessa kautta, kun keskinkertaisella pelillä voittaa, niin se on merkki hyvästä. Sitten, kun lyödään paineita kehiin, niin siitä on helppo parantaa, mutta paranemismatkakaan ei saa olla liian suuri. Ihan tyytyväinen olen peliimme, käänsi Braggekin katseensa jo ensi viikonloppuna siintäviin pudotuspeleihin. Toki Kiteellä on vielä kaksi ottelua runkosarjaakin jäljellä, mutta paikka auringossa oli jo varma ennen tätäkin ottelua.

Kausi päätökseen kotiotteluiden osalta

Kuten ennakossamme kerroimme, KaMan sarjapaikan varmistuminen vaati päätöskierroksilta kahta pistettä tai vaihtoehtoisesti Haminan Palloilijoiden kahden pisteen menetystä. Se tapahtui tänään samalla kierroksella, kun Alajärven Ankkurit kävi hakemassa Vallikentältä puhtaan 0-2 -vierasvoiton. Näin KaMan sijoitus tulee olemaan sarjassa 9:s, 10:s tai 11:s, mikä tarkoittaa kauden päättymistä runkosarjaan ja varmaa säilymistä.

 – Alunperin laskimme ja kaavailimme, että 32-36 pistettä riittää kahdeksan sakkiin, mutta sarja on ollut kyllä sen verran tasainen, ja kuten Kitee on tuossa osoittanut jatkosarjankin osalta, että kun voittaa oikeita otteluita ja pystyy hieman haastamaan sarjakärkeäkin eikä jää käytännössä nolla pisteille kovinkaan montaa kertaa, niin kolmen pisteen voitot ovat arvokkaita. Ne meiltä tällä kaudella puuttuivat, harmitteli Karttunen kauden päättymistä runkosarjaan hyvästä kaudesta huolimatta.

 – Sen lisäksi meillä oli ehkä aavistuksen verran vaikeuksia ulkopelissä. Ehkä tuo sisäpeli sitten kuitenkin oli meidän tämän vuoden kivijalka. Kovasti siihen talven aikana keskityimme, ja jos nyt sanotaan, että näissä muutamissa viimeisissä peleissä ei siitä kovin montaa merkkiä ole näkynyt, niin se on vain pisara isommassa kuvassa, hän jatkoi.

KaMan kausi päättyy siis tiistaina Hyvinkään Pihkalassa pelattavaan otteluun, ja kauden kotiottelut olivat tässä. Viime kausina karsinnoissa oleilleelle joukkueelle raastavien karsintapelien välttäminen oli hyvä suoritus. Varsinkin kun joukkue muuttui ja nuoreni rajusti kuluvaksi kaudeksi. Paikoin KaMaa veikkailtiin jopa putoajajoukkueeksi, mutta nuori miehistö otti hienoja askelia kauden aikana, ja väläytteli potentiaaliaan, josta päästään varmasti nauttimaan tulevilla kausilla, kun suuri osa joukkueen rungosta on jo kiinnitetty jatkosopimuksilla.

 – Tämä oli joka tapauksessa plus-merkkinen kausi. Suurimmalle osalle joukkueesta viime kausi oli todella raskas ja pitkä. Tänä vuonna tämä oli hyvä minimitavoite säilyttää sarjapaikka. Ehkä tämä kausi menee sitten hyvän ja tyydyttävän välimaastoon, summasi Karttunen kauden lehdistötilaisuudessa.

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

Ottelun Twitter-liveselostus

 -MK