Uutiset

Tuplaraportti: KaMa palasi voittojen tielle huikeassa trillerissä

 

 Pattijoen Urheilijat – Kankaanpään Maila 1-0 (1-1, 6-2)
 Kankaanpään Maila – Seinäjoen JymyJussit 1-0 (1-1, 8-6)

KaMa palasi voittojen tielle huikeassa trillerissä Seinäjoen JymyJusseja vastaan. Voitto oli arvokas uskonpalautus joukkueelle, joka painii hienoisten loukkaantumishuolten kanssa ja oli jo valumassa tappioputkeen. Nihkeän Raahen pelin jälkeen joukkue piti pitkän palaverin ja Leppäkoski Areenalla nähtiinkin iloista sisäpeliä pelannut KaMa, joka nappasi kotiareenallaan jo kolmannen voiton kolmannesta ottelusta.

Raahessa avausjakso oli kaksijakoinen. KaMalla oli sisällä vaikeuksia luoda tilanteita ja kaksi ensimmäistä vuoroparia mentiinkin kotijoukkueen hallinnassa. Lopulta KaMa sai koneensa käymään ja loi tilannetta puolestaan viimeisissä kahdessa sisävuorossaan jättäen PattUn nollaan kolmostilanteeseen. Viimeisen sisävuoron kolmesta kotiutusyrityksestä huolimatta jakso tasattiin lopulta 1-1 PattUn onnistuttua toisen lopettavalla ja KaMan kolmannen aloittavalla.

Toisella jaksolla joukkueet iskivät juoksuja tasatahtiin, kunnes PattU karkasi viimeisessä sisävuorossaan kahden palon tilanteessa, kun Topi Kosonen puhkaisi KaMan ulkokentän kakkosrajasta. Pattijoen ketsuppipullo aukesi eikä KaMalle annettu enää tämän jälkeen mahdollisuuksia. Tarjolla ollut voitto karkasi lopulta käsistä PattUn voittaessa toisen jakson 6-2.

Kotiotteluun JymyJusseja vastaan lähtikin todella ärsytetty KaMa. Leppäkoski Areenalla Leppäkosken Sähkön isännöimässä ottelussa 1013-päinen yleisö sai nähdä todellisen pesäpallotrillerin. Noin 30 asteen helteessä pelaajat pääsivät iskemään todellisessa lyöntikelissä. Avausjaksolla tämä ei vielä näkynyt. Molemmat joukkueet rakensivat kyllä tilannetta, mutta kotiutuslyönneistä puuttui laatua. KaMa siirtyi kolmannessa vuoroparissa johtoon, kun Miikka Riikosen isku linjaan yllätti pompullaan JymyJussien linjan. Tasoitus tuli puolestaan välittömästi tasoittavalla, kun Sami-Jukka Korvolan epäonnistunut kopinnosto tippui kumurana väliin ja Henri Puputti livisti kotiin.

Toisella jaksolla ketsuppipullot kuitenkin aukesivat. Vierailijat tulivat toiselle jaksolle kova henki päällä ja siirtyivät aloittavallaan 0-2 -johtoon halvahkon oloisesti. KaMa kuitenkin kavensi tasoittavallaan Henri Itävalolta lipsahdettua kaksi lautasväärää. JymyJussit oli jo karata, kun toisessa sisävuorossa Juuso Myllyniemi iski kunnarin tyhjään kenttään painuvalla lyönnillään kopparien välistä, ja toi lopulta tuplajuoksun, kun Jukka-Pekka Vainionpään kotiutuslyönti poltteli KaMan ulkopelaajien räpylässä.

Ottelussa kuin uudestisyntyneenä esiintynyt KaMa ei tästä kuitenkaan lannistunut. Kiri alkoi, kun Kari Kellokoski iski takaa läpi Puputin räpylän alta. JymyJussit kuitenkin pelastui kentän takana olevan puomin ansiosta ja selvä kunnari ajolähdöstä typistyi kahdeksi juoksuksi. KaMa nousi tasoihin samassa vuorossa, kun Petteri Kortelainen meinasi puhkoa kenttää samasta paikasta. Tällä kertaa kumura hidastui kuitenkin Puputin räpylästä sen verran, että seinäjokiset selvisivät yhdellä juoksulla.

Vainionpää siirsi JymyJussit jälleen johtoon kolmannessa vuoroparissa kumurallaan. KaMa ei tästäkään takaa-ajoasemasta hölmistynyt, vaan Miikka Riikonen tyhjäsi pajatson ajolähdössä jälleen Puputin tontilta. Hengen päälle saanut KaMa napsi taululle nopeasti kaksi paloa ulkovuorossaan. JymyJussit kavensi vielä, kun Myllyniemi karkasi kotiin tällä kertaa Ville Viidan epäonnistuneella kopinnostolla. Tämän lähemmäksi vieraat eivät kuitenkaan enää nousseet ja KaMa pääsi tuulettelemaan ottelun voittoa kolmannen kerran kolmannessa ottelussa Leppäkoski Areenalla.