Uutiset

Raportti: Leppäkoski Areenalla jälleen kerran huima pesäpallotrilleri!

 

 Kankaanpään Maila – Joensuun Maila 1-2s (7-3, 1-2, 1-4)

Kankaanpään Maila haastoi ennakkoluulottomasti hallitsevan Suomen mestarin Joensuun Mailan kotikentällään. Koko kauden kestänyt voittokulku Leppäkoski Areenalla sekä kolmen ottelun voittoputki tulivat päätökseensä, mutta pisteputki jatkuu. Huikean jännittävää pesäpallospektaakkelia oli tullut jännittämään kauden ennätysyleisö 1208 silmäparia. Pettymään yleisö ei joutunut tälläkään kertaa, vaikka voittosarake ei karttunut, sillä äärimmäisen arvokas piste tarttui silti matkaan.

Juoksujen teon aloitti vierailija Joensuun Maila heti ensimmäisessä sisävuorossa, kun Juha Niemen järkyttävän kova tappikumura painui aina takakentälle saakka, ja saatiin pysäytettyä vain vaivoin. KaMa tasoitti kuitenkin heti tasoittavallaan, kun Joona Anttilan kopinnosto poltteli JoMan linjassa ja Mikko Pauna livisti hienosti kotipesän suojiin.

Kolmannen aloittavalla JoMa siirtyi jälleen johtoon Juha Puhtimäen vastustamattomalla tappikumuralla. Tämän jälkeen JoMalle tarjottiin vielä kahden juoksun johto harhaheitolla. Tilanne näytti jo heikolta, kun Juha Niemi tuli jatkamaan lyöntejä palottomaan ajolähtöön. Viimeisellä lyönnillä vääräksi vedottu syöttö tippui kuitenkin lautaselle ja tilanteesta syntyikin lopulta kolme paloa.

Tasoittavalla sisävuorolla nähtiin hieno hetki KaMa-historiassa, kun Niko Ehto tuli lyömään kolmostilanteeseen. Nuorukainen painoi heti elämänsä ensimmäisellä lyönnillä Leppäkoski Areenalla miesten Superpesiksessä täydellisen kakkosjatkekumuran, joka pomppasi kakkoskoppari Konsta Piirosen ulottumattomiin. Topias Lilja kirmasi kotiin KaMan 3-3 -tasoitusiskulla.

Neljännen aloittavalla JoMa rakensi palottoman ajolähdön, mutta KaMan ulkopeli torjui nämä ahdistelut upeasti. KaMa lähti viimeisen tasoittavalla hakemaan tarvittavaa johtojuoksua. Lopulta Arttu Ruuska saatiin saateltua kolmospesälle Joona Anttilan taidokkalla hidastetulla kahden palon tilanteessa. JoMa tiputteli päälle vielä ajolähdön, kun lyöntivuoroon asteli KaMan viimeisenä lyöjänä Miikka Riikonen. Toisella lyönnillä nasahti keskikeppiin ja upea kumura painui JoMan takakentältä aina vesitornille saakka, ja. KaMa nappasi arvokkaan 7-3 -jaksovoiton hallitsevilta Suomen mestareilta.

Arvokas piste plakkariin

Kotijoukkueen sisäpeli ei oikein ottanut pyöriäkseen toisella jaksolla. Vierailijat sen sijaan saivat juoksunsa halvahkosti. Ensimmäisen tasoittavalla etenijäjokeri Matias Hänninen pääsi livistämään aina kotipesään saakka, kun polttoheitto kakkospesälle karkasi rajusti pesästä ohi. Toisen tasoittavalla sama mies iski jälleen. Tällä kertaa painuva lyönti takakentälle painui kakkospuolelta läpi ja Hänninen kiersi kunniaa.

KaMan kiri käynnistyi kunnolla vasta viimeisessä sisävuorossa. KaMa rakensi nopeasti palottoman ajolähdön, mutta Kari Kellokosken ja Miikka Riikosen yrityksistä syntyivät palot kotipesään. KaMan juoksutilin avasi lopulta kapteeni Jouni Itävalo täydellisellä koukkunäpillä kolmosrajaan. Kotiin kirmasi ottelussa kolme juoksua tuonut sekä jäätävän kovia ulkopelisuorituksia läpi ottelun esittänyt Topias Lilja. Tasoihin KaMa ei kuitenkaan onnistunut enää nousemaan, kun Henri Litmanen hoiti palon kotipesään Petteri Kortelaisen hyvän näköisestä saumaiskusta.

KaMa loi jälleen supervuoroparissa hyvän paineen ja Kari Kellokoski onnistuikin tärkeän juoksun iskemisessä hienolla kumuralla. Enempää ei KaMa juoksuja saanut taululle, mutta ulkovuoro alkoi lupaavasti, kun JoMan kärki saatiin pidettyä poissa kentältä. Lopulta hallitsevat Suomen mestarit onnistuivat kuitenkin rakentelemaan palottoman ajolähdön. Henri Litmasen välilyönnistä teki Topias Lilja upean palon kotipesään, mutta seuraavana lyömään tullut Juha Niemi kiskaisi heti ensimmäisellään pallon kakkosrajasta maisemaan, ja peli ratkesi lopulta kotijoukkueen kannalta tylysti.

KaMan kausi jatkuu pitkällä vierasreissulla Sotkamoon ylihuomenna tiistaina sekä juhannustauon jälkeen tiistaina puolestaan matkalla Kempeleeseen. Leppäkoski Areenalla KaMan kausi jatkuu puolentoista viikon kuluttua torstaina 27.6., kun Kankaanpäähän saapuu Kouvolan Pallonlyöjät.

Joensuu-ottelun lehdistötilaisuuden löydät täältä. Videolta kuulet kommentit joukkueiden ykköspalkituilta Tuomas Jussila (JoMa) ja Miikka Riikonen (KaMa) sekä pelinjohtajilta Juhani Lehtimäki (JoMa) ja Jukka Karttunen (KaMa). Joukkueiden kokoonpanot ja ottelun tilastot löydät puolestaan täältä.