Uutiset

Tuplaraportti: KaMalle tärkeät kaksi pistettä kamppailuun pudotuspelipaikasta

 

 Hyvinkään Tahko – Kankaanpään Maila 1-2k (12-2, 0-2, 0-0, 1-2)
 Kankaanpään Maila – Seinäjoen JymyJussit 0-2 (5-7, 4-9)

KaMan neljän ottelun härkäviikko jatkui otteluilla numerot kaksi ja kolme, joissa kohdattiin sarjataulukossa KaMan edellä olleet Hyvinkään Tahko sekä Seinäjoen JymyJussit. Hyvinkään PIhkalassa pelattiin suuren yleisön edessä Nuorisoleirin virallisessa leiriottelussa. Vaikean alun jälkeen KaMa ryösti tärkeät kaksi pistettä. KaMa ja JymyJussit puolestaan tarjosivat yleisölle Leppäkoski Areenalla suurijuoksuisen sisäpeli-iloittelun lämpimässä kesäsäässä.

KaMa matkasi tiistaina Hyvinkään Pihkalaan Tahkon vieraaksi Nuorisoleirin leiriotteluun. Isännät aloittivat ottelun vahvasti siirtyen heti avausvuorossa 3-0 johtoon. KaMa kavensi tasoittavalla Kari Kellokosken kotiutettua Mikko Paunan. Tahkon sisäpeliä ei saatu kuitenkaan kuriin, ja joukkue mätti jokaisessa sisävuorossaan vähintään kaksi juoksua. Lopulta jakso merkittiin selvänumeroisesti isännille 12-2. KaMan toisen juoksun iski Petteri Kortelainen ja toi Toni Pomell.

Toiselle jaksolle saapui täysin uudestisyntynyt KaMa. Heti avaussisävuorossa Joona Anttila rikkoi kuparisen kotiuttamalla Mikko Paunan. Tahkolla oli vaikeuksia sisällä koko jakson läpi ja KaMa napsi paloja varmasti tasaiseen tahtiin viimeistään kotitaipaleelta. KaMan helpottavan toisen juoksun iski Toni Pomell ajolähdöstä kotiuttamalla Joona Anttilan. Tahko rakenteli vielä viimeisen tasoittavalla ajolähdön, mutta KaMa napsi tarvittavat palot ja nappasi makean pisteen toiselta jaksolta.

KaMa onnistui upeasti supervuoroparin ulkovuorossa eikä Tahko päässyt edes kakkospesälle kuin kertaalleen. KaMa rakenteli puolestaan tasoittavalla yhden palon ajolähdön, mutta Anttilan ja Kortelaisen yritykset päättyivät viimeisen lyönnin laittomiin. Kotiutuskisassa KaMa onnistui jälleen upeasti, kun isäntien ainoa onnistuja oli ensimmäisen parin Juha Korhonen. Kun KaMalta onnistuivat avausparissa Jouni Itävalo ja myöhemmin Petteri Kortelainen, pääsivät voitonjuhlat alkamaan. Näin KaMa nappasi pudotuspelipaikkataistelun kannalta tärkeät kaksi pistettä.

Ottelun pöytäkirja & tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus (KaMa: Jukka Karttunen (PJ), Jouni Itävalo (I). Tahko: Iiro Haimi (PJ), Riku Hokkanen (I))

JymyJussien lyöntivoima ja kunnarit liikaa KaMalle

KaMa avasi ottelun hyvin, kun avausvuorossa Toni Pomell kotiutti Arttu Ruuskan vapaalla kumuralla. JymyJussien vastine tuli tasoittavalla, kun Jukka-Pekka Vainionpää ja Henri Puputti painoivat ottamattomat kakkospuolen kumurat väliin. Juoksuiloittelu jatkui läpi jakson, sillä jokaisessa sisävuorossa lyötiin vähintään yksi juoksu. KaMan tasoitus toisen aloittavalla tuli Joona Anttilan mailasta hienolla kääntönäpillä. Toisen tasoittavalla Vainionpää vei vieraat jälleen johtoon kovalla kakkossaumaiskulla, mutta KaMa tasoitti kolmannessa vuorossa – tällä kertaa Kari Kellokosken upealla hidastetulla.

Avausjakson kulminaatiopiste nähtiin kuitenkin kolmannen tasoittavalla. KaMa-kasvatti Toni Marjamäki iski ykköstilanteessa lapalaa'an, jota Topias Lilja yritti syöksymällä kopiksi. Harmillisesti lyönti livahti kuitenkin syöksyvän kopparin alta läpi kunnarin arvoisesti. Vieraiden johdon neljään lisäsivät vielä hyvässä vireessä olleet jokerit Vainionpää ja Puputti välilyönneillä. KaMa kavensi viimeisessä sisävuorossa vielä tilannetta Kellokosken kakkosrajanäpillä sekä Anttilan kakkospuolen hidastetulla. Enempää juoksuja ei KaMa kuitenkaan hyvästä kiristä huolimatta pystynyt tekemään, joten avausjakso JymyJusseille luvuin 5-7.

Toinen jakso alkoi sisällä molemmilta joukkueilta pienellä ulospuhalluksella eikä kolmostilanteita avausvuoroparissa nähty. Toinen vuoropari oli puolestaan täysin päinvastainen. JymyJussit siirtyi johtoon, kun Ville Viidan pystymaila livahti onnekkaasti läpi kakkospesästä sekä suoja-aidan alta maisemiin miehen kiertäessä kunniaa tyhjään kenttään. Tämän tilanteen perään vierailijat rakensivat vielä kahden palon ajolähdön, josta vieraiden ykköspalkittu Vainionpää tyhjäsi pajatson, kun ottamaton kakkospuolen kumura otti niin lujan kierteen, että se pomppasi vielä kakkoskoppari Valtteri Hämäläisen yli. Johtoa lisäsi vielä KaMa-kasvatti Henri Itävalo kotiuttamalla nopeuttaan väläyttäneen Vainionpään tappikumuralla.

KaMa onnistui myös tasoittavallaan avaamaan juoksuhanat, kun Kari Kellokoski kotiutti Mikko Paunan tappikumuralla. Kolmannessa vuorossa puolestaan vierailijat jätettiin juoksuitta, vaikka jokaisesta muusta tilanteestaan onnistunut Vainionpää pääsi lyömään ajolähtöön ja KaMaakin aikoinaan edustanut Atte Kontio puhkaisi kentän keskeltä takaa. Neljänneltä kunnarilta KaMan pelasti tulostaulu. Otteluun saatiin kuitenkin uutta säpinää kolmannen tasoittavalla, kun KaMa aloitti kirinsä. Kakkoskärki rakenteli palottoman ajolähdön, josta Petteri Kortelainen onnistui ensin viimeisen lyönnin tappikumurallaan. Tämän jälkeen lyömään asteli ykköspalkinnon napannut Joona Anttila, joka onnistui kahdesti identtisillä kakkosjatkekumuroilla. Lisätilanteista huolimatta enempää juoksuja KaMa ei saanut aikaiseksi, ja viimeiseen vuoropariin lähdettiin jännittävistä 4-6 lukemista.

JymyJussit ei kuitenkaan antanut KaMan orastavan kirin kipsata, vaan joukkue rakenteli palottoman ajolähdön, josta Vainionpää puhkaisi keskisauman. Puputti puolestaan onnistui keskipompulla ja Atte Kontiokin sai lopulta juoksutilinsä auki, kun kova isku kolmospussiin ei pysynyt Jussi Kivelän räpylässä. Loput ahdistelut KaMa torjui ja pääsi vielä iskemään viimeisen vuoroparin tasoittavalla. Lisäjuoksuja ei kuitenkaan nähty Kellokosken ja Kortelaisen hyvistä yrityksistä huolimatta, joten toinen jakso kirjattiin lyöntivoimaiselle vierailijajoukkueelle 4-9 ja koko ottelu 0-2.

Ottelun tilastot


Ottelun lehdistötilaisuus (KaMa: Jukka Karttunen (PJ), Joona Anttila (I), JymyJussit: Antti Piuhola (PJ), Jukka-Pekka Vainionpää (I))


KaMan neljän ottelun härkäviikko päättyy lauantaina Alajärvelle tärkeään otteluun Ankkureita vastaan. Seuraava kotiottelu on vuorossa ensi keskiviikkona, kun Leppäkoski Areenalle KaMan vireen saapuu mittaamaan Ville Väliahon ja Joni Rytkösen edustama Sotkamon Jymy. Kello 18 alkava ottelu on myös Kankaanpäässä ja Pomarkussa järjestettävän Naperoleirin virallinen leiriottelu, joten yleisön kannattaa saapua paikalle hyvissä ajoin, mikäli haluaa päästä katsomoon hyville paikoille, sillä ottelussa saatetaan hätyytellä KaMan kaikkien aikojen yleisöennätystä. Tervetuloa siis ensi keskiviikkona kannustamaan KaMa makeaan voittoon, tärkeisiin pisteisiin ja kohti pudotuspelejä!