Uutiset

Kankaanpään Maila ja Lumme Energia yhteistyöhön


Kankaanpään Maila ja energiayhtiö Lumme Energia ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Lumme Energiasta tulee yksi Kankaanpään Mailan pääyhteistyökumppaneista.

Vatajankosken Sähkön sähkön vähittäismyyntiliiketoiminnan toukokuussa hankkinut Lumme Energia haluaa palvella asiakkaitaan paikallisesti ja olla mukana vaikuttamassa positiivisesti paikkakunnan tulevaisuuteen. Yhtenä esimerkkinä tästä on yhteistyön käynnistyminen Kankaanpään Mailan yhtenä pääyhteistyökumppanina.

Ensimmäisenä yhteistyövuotena Lumme Energia tulee näkymään sekä joukkueen pelipaidoissa että Kankaanpää Areenalla ja pidemmällä aikavälillä näkyvyyttä tulee myös toimijoiden yhteisen hankkeen myötä.

Yhteisenä tavoitteena vastuullinen menestys

Yhteistyön myötä Kankaanpään Maila lanseeraa Syöksy 2023 -hankkeen, jonka tavoitteena on puolittaa Kankaanpään Mailan edustusjoukkueen hiilijalanjälki vuoteen 2023 mennessä. Syöksy 2023 -hanke on sarja tekoja, joiden tarkoituksena on alentaa edustusjoukkueen aiheuttamaa ympäristökuormaa ja rakentaa kestävämpiä ratkaisuja pelitapahtumiin.

Yhdessä Lumme Energian kanssa toteutettavan hankkeen etenemisestä raportoidaan tasaisin väliajoin. Hankkeen ensimmäiset konkreettiset teot ovat jo työn alla. Syöksy 2023 -hankkeen lisäksi lisäksi yhteistyö tulee sisältämään myös yhteiskuntavastuullisia tempauksia ja tekoja.

Kankaanpään Maila toivottaa Lumme Energian tervetulleeksi tuomaan positiivista virtaa pesisperheeseen ja on ilolla mukana auttamassa Lumme Energiaa levittämään elämän energiaa Pohjois-Satakuntaan!


Lumme energia