Uutiset

Raportti: KaMalla voitokas viiden pisteen viikonloppu

 

 Manse PP, Tampere – Kankaanpään Maila 0-1 (1-2, 2-2)   Tilastot
 Kankaanpään Maila – Kiteen Pallo-90 2-0 (3-1, 9-7)    Tilastot

Tiivis pelitahti herkeni KaMan osalta tiistain jälkeen vain jatkuakseen viikonloppuna tuplapeleillä. Lauantaina KaMa matkasi kauden toiseen paikallisotteluun Tampereelle Manse PP:n vieraaksi. Tuloksena makea paluu voittokantaan, mutta aikaa juhlimiseen ei juuri ollut, kun ottelut jatkuivat heti sunnuntaina kotiottelulla Kankaanpää-Areenalla, kun vieraaksi saapui hienosti kautensa aloittanut Kiteen Pallo-90. Toisen jakson huikea loppukiri varmisti isännille lopulta toisen voiton putkeen ja arvokkaat kolme pistettä.

Paikallisottelu Tampereella esitteli paikallisille katsojille sekä Kankaanpäästä saapuneelle fanibussille tiukkaa ulkopeliä. KaMa sai kuitenkin kuparisensa rikki heti avaussisävuorossa, kun Miikka Riikosen piiska sivalsi ja Toni Pomell toi johtojuoksun.

Lisäjuoksuja saatiin odotella viimeiseen vuoropariin saakka, jossa Riikonen löi illan toisellaan Topias Liljan kotipesän suojiin. Tasoittavalla Manse PP rakenteli yhden palon ajolähdön, josta Ville Hotakainen onnistui kaventamaan. MIkko Haukkalan kotiutusyritys päättyi kuitenkin paloon ja viimeisenä lyöjänä lyömään tulleen Juha Niemen ahdistelut päättyivät viimeisen lyönnin laittomaan.

Toisella jaksolla Manse PP siirtyi heti avaussisävuorossa johtoon jälleen Hotakaisen lyönnillä. KaMan tasoitus tuli toisen vuoroparin tasoittavalla, kun etenemään pyrkinyt Teemu Utunen puhkoi puolittain Mansen ulkokenttää ja Topias Lilja toi tasoituksen. Johtojuoksu syntyi kolmannessa vuorossa Arttu Ruuskan kotiutettua Utusen.

Manse kuitenkin tasoitti jakson viimeisessä sisävuorossaan Juha Niemen mailasta. Näin KaMa varmisti vaikeamman jakson jälkeen tärkeän voiton ja kaksi pistettä. Viimeisestä sisävuorosta KaMa lähti vielä hakemaan kolmanteen pisteeseen oikeuttavaa johtojuoksua.  KaMa sai rakenneltua viimeiselle lyöjälle Riikoselle takatilanteen, mutta harmillisesti tuossa ei tällä kertaa onnistuttu.

Tapahtumarikas toinen jakso tuo makean kolmen pisteen voiton

KaMan hieno ulkopelaaminen jatkui sunnuntaisessakin ottelussa, ja samaten toistui hieno avaussisävuoro. Kärki rakenteli heti hienosti palottoman ajolähdön. Onnistumista saatiin kuitenkin odotella kahdella palolla lyömään astelleen Toni Pomellin vuoroon saakka, joka iskikin kuparisen rikki upealla kakkosjatkekumuralla. Perään lyömään tuli paremmin etenijänä tunnettu Manu Haukkala, joka lisäsi johdon kahteen tarkalla ja ärsyttävän löysällä kakkospuolen pystymailalla. Kitee kavensi heti tasoittavalla vuorolla Ville Liukun taidokkaalla ohitusnäpillä takatilanteessa.

Toisessa vuoroparissa molemmat joukkueet rakentelivat kotiutustilanteet, mutta lisäjuoksuja saatiin kuitenkin odotella neljänteen vuoropariin, jossa aloittavalla vuorolla KaMan kakkoskärki rakenteli kahdella palolla ajolähdön pikahälytyksen Miikka Riikosen korvanneelle Joona Anttilalle, joka iskikin isäntien kolmannen juoksun tyylipuhtaalla tappikumuralla Manu Haukkalan kirmatessa kotiin. Tasoittavalla vuorolla Kitee rakenteli yhden palon ajolähdön, mutta lukkari Joona Lehtinen hyydytti vieraiden kotiutusyritykset varmistaen jaksovoiton isännille.

Toinen jakso alkoi isäntien kannalta epämieluisasti, kun Kitee siirtyi heti avaussisävuorossa johtoon kahdella mallikkaalla tappikumuralla. Tasoittavalla Toni Pomell kavensi avausjaksolta identtisellä kakkospuolen kumuralla, mutta lisää kylmää vettä tuli isäntien niskaan Kiteen toisessa sisävuorossa Hannes Pekkisen tappikumuran painuttua takaa läpi vieden vieraat jo ratkaisevan tuntuiseen 1-6 johtoasemaan.

KaMa kiri johtoa kiinni seuraavissa sisävuoroissaan, kun toisen tasoittavalla Arttu Ruuska puhkoi Kiteen kenttää kolmosrajasta pallon kuitenkin kimmottua harmillisesti roskiksesta takaisin kentälle. Kolmannen tasoittavalla puolestaan Teemu Utunen puhkoi kenttää vieraiden kakkoskopparin häplättyä pallon kanssa ja Topias Lilja toi kavennuksen. Utusen perään KaMa rakenteli ajolähdön Joona Anttilalle, joka onnistui upealla kakkospuolen kumuralla. Vieraat saivat kuitenkin lisäsivät johtoaan viimeisessä sisävuorossaan 4-7:ään, kun polttoheitto kakkospesälle karkasi pesästä yli ja painui harmillisesti aidan alta metsikköön.

KaMa tuli intoa puhkuen viimeiseen sisävuoroon. Vuoron aloittanut ja avausjakson hahmona häärinyt Manu Haukkala löi pystymailan kakkoskoppari Lassi Vasaraisen jalkoihin, josta pallo painui kunnarin arvoisesti läpi. Perään heti seuraavalla lyönnillä Valtteri Hämäläinen iski mallikkaan kakkospuolen kumuran, jolla ykköspalkittu Haukkala toi kavennuksen. Pallo karkasi kuitenkin jälleen helpohkon näköisesti kopparin kainalosta läpi ja kakkospalkittu Hämäläinenkin kiersi kunniaa tasoittaen ottelun 7-7:ään. Jotta viimeisen sisävuoron murskaus olisi täydellinen, rakenteli KaMa vielä kärjestään yhden palon ajolähdön Arttu Ruuskalle, joka kiskaisi toisellaan pallon kolmosluukusta läpi. Näin mahtava nousu toisella jaksolla varmisti pudotuspelipaikkakamppailun kannalta huipputärkeät kolme pistettä KaMalle!

 – Todella hyvä fiilis on siitä, että kerrankin tultiin takaa – tai oikeastaan reippaasti takaa – ja ohi! Kiteellä on vahva keula, jota ei tänään oikein saatu kiinni, mutta takatilanne sitten kuitenkin piti Lehtisen syöttöjen ansiosta. Todella tyytyväinen olen siihen, että ilme tässä kirkastuu pikkuhiljaa, repi KaMan viuhkamies Jukka Karttunen iloa kahdesta tärkeästä voitosta ja miehistönsä parantuvasta peli-ilmeestä hieman vaikeamman pelillisen jakson jälkeen.

KaMan kausi jatkuu seuraavaksi kotiottelulla Manse PP:tä vastaan. Kauden paikallisottelut ovat nyt siis viikonlopun jälkeen 1-1 molempien joukkueiden napattua vierasvoitot. Tule kannustamaan loistavan pelivireen päälleen saanutta KaMaa tärkeään voittoon ja tärkeisiin pisteisiin sekä kohti pudotuspelejä! Liput otteluun myy Tiketti.fi.

-MK