Uutiset

"Tavoitteeni on palata lukkarina terävimpään kärkeen"

Viime viikolla julkaistujen sopimusten joukossa oli myös vuosien jälkeen paluun kasvattajaseuraansa tekevä lukkari Henri Itävalo. KaMa kasvatin ura on ollut siinä mielessä mielenkiintoinen, että vaikka miehellä on superpesisotteluilta vvyöllään onkin jo yli 200, tulee hän vasta kaudella 2021 pelaamaan ensimmäisen ottelun superpesiksessä KaMan paidassa. Viimeksi Itävalo on edustanu KaMaa poikien superpesiksessä 2010. Superpesistä mies on pelannut Etelä-Pohjanmaalla Koskenkorvan ja Seinäjoen riveissä. Kaudella 2013 hän edusti myös Alajärveä kolmessa ottelussa korkeimmalla sarjatasolla.

 -Parina viime kautena en saavuttanut tavoitteita joukkue- eikä henkilökohtaisella tasolla. Halusin uralle uutta suuntaa ja Kankaanpää tarjosi siihen mahdollisuuden. Myös siviilielämän kannalta Kankaanpää oli hyvä vaihtoehto, summaa Itävalo kasvattajaseuraansa paluun syitä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana, jonka Itävalo on pelannut, on myös KaMassa tapahtunut paljon asioita. Ensivaikutelma hänellä on seurasta ja joukkueesta varsin positiivinen:

-Juniorityö on Kankaanpäässä paikkakunnan pienestä koosta huolimatta ollut aina vahvaa ja tuottanut hyvin pelaajia superpesikseen. Edustusjoukkueen taustalla on tehty varsinkin viime vuodet kärsivällisesti hyvää ja pitkäjänteistä työtä. KaMassa suunta on nyt oikea ja se antaa varmasti mahdollisuuden menestymiselle tulevina vuosina. Mitä tulee joukkueeseen, niin se on hyvä sekoitus kokemusta ja lupaavia nuoria. Harjoitusrinki on laaja, mikä taasen mahdollistaa aidon ja terveen kilpailutilanteen pelipaikoista

Tänä vuonna 28 vuotta täyttänyt Itävalo haluaa tuoda oman rennon persoonansa ohella myös kokemusta ja näkemystä sekä uusia ideoita uuden joukkueensa hyväksi. Hänen mukaansa itse lukkaripelaaminen ei ole viimeisen 7-8 vuoden aikana radikaalisti muuttunut, vaikka toki joukkueiden sisäpelin kehittyminen onkin tuonut lisää haasteita lukkarin pelaamiseen. 

- Eteneminen ja juoksuvoima on kehittynyt paljon siitä kun itse superpesisurani aloitin. Lisäksi kaaripelaaminen on monipuolistunut. Nämä asiat totta kai tulee huomioida syöttötyöskentelyssä. Ehkä kuitenkin itseäni 10 vuotta vanhemmat lukkarit osaisivat tätä kehitystä kattavammin kuvata, sillä vähän pidemmällä ajanjaksolla lukkaripelaaminen on varmasti muuttunut enemmän.

Itävalo

Itävalon ura vaativalla pelipaikalla ei ole ollut aina pelkkää auringon paistetta, vaan matkaan on myös mahtunut muutama ikävä loukkaantuminenkin. Nyt miehellä selkeänä tavoitteena on palata lukkarina Suomen terävimpään kärkeen:

- Onhan se aina rassannut kun jotain on tapahtunut. Vammahistoria minulta on kartoitettu ja harjoittelu suunnitellaan sen puolesta tarkasti. Ehjä harjoituskausi on totta kai elinehto, jotta huipputasolle palaaminen on mahdollista.

Siviilipuolella Itävalo asustelee edelleen Seinäjoella työskentelee myyntipäällikkönä Unique Brändigllä. Toimenkuvaan yrityksessä kuuluu muun muassa asusteiden, liikelahjojen ja muiden brändättyjen tuotteiden myynti niin yrityksille kuin urheiluseuroillekin. 

 
- Nyt tiedätte mistä nämäkin tuotteet kannattaa jatkossa hommata!  teroittaa Itävalo myyntimiehen asenteella

Harrastuspuolella erityisesti syksyisin valikoimaan kuuluu höntsäsalibandy ja kesällä/keväällä frisbeegolf. Tulevana keväänä on sillä saralla  luvassa myös ihan uusi aluevaltaus.

- Liikkuvan pallon väliin lyöminen alkaa olla minulle, Vainionpään Jukkikselle ja Riikoselle jo rutiinihommaa. Täytyyhän sitä goffin parissa testata sitten miten paikallaan olevan pallon kanssa käy!

 JH