Uutiset
Rytkönen tylsytti KaMan
Kouvola tuli heti ensimmäiseen sisävuoroonsa rytinällä. Ensin Sasu Toikan pussinpohjalyönti muutti luvut Teemu Nurmion tuomana 0-1. Melkein heti perään Matti Saukon komea välilyönti lisäsi vieraiden johtoa lukemiin 0-2. Juoksun toi Juho Toivola. KaMan sisäpeli puolestaan käynnistyi pahasti yskähdellen ja ensimmäinen kakkostilannekin nähtiin vasta toisessa vuoroparissa. Jakson vanhetessa tilanteiden rakentelu hivenen parantui, mutta Kouvolan lukkari Joni Rytkönen piti hankalilla syötöillään osaltaan huoleen siitä, että KaMa ei ollut jakson aikana lähelläkään juoksun tekemistä. Kotijoukkueen ensimmäisen jakson sisäpelin vaisuutta kuvastaa aikaansaadut vaivaiset kaksi kolmostilannetta. Enempää juoksuja ei Kouvolakaan saanut jakson muissa sisävuoroissa ja näin voittolukemat kirjattiin vieraille luvuin 0-2.
Toisen jakson Kouvola aloitti ensimmäisen tapaan vahvasti. Ensin Juho Toivola kotiutti Matti Saukon ja pian tämän oli Joni Rytkösen vuoro kunnostautua mailan varressa kotiuttamalla Juho Hacklinin. KaMa puolestaan jatkoi omassa sisäpelissään siitä mihin se ensimmäisellä jaksolla jäi. Paikoitellen tehtiin hyviäkin suorituksia vaihtotilanteissa, mutta vastapainoksi taas tehtiin ratkaisevissa paikoissa aivan liian paljon virheitä. Kolmostilanteita saatiin toki toisella jaksolla enemmän aikaiseksi, mutta erityisesti kotiutuslyönneistä oli tänään puhti totaalisesti pois. Vieraidenkin sisäpeli hyytyi vahvan alun jälkeen ja myös heillä kotiutusyritykset jäivät kauttaaltaan melkoisen ponnettomaksi.
KaMa sai ottelun ainokaisen juoksunsa jakson viimeisen tasoittavalla kun Miika Anttila kotiutti hienolla ykkösrajanäpillä Marko Nygårdin. Tämänkin jälkeen saatiin vielä rakennettua kolmostilanne, mutta enempää ei juoksuja kotijoukkue pystynyt tekemään. Näin toinen jakso meni vieraille luvuin 1-2.
Ottelun ratkaisuksi muodostui ennen kaikkea se, että vieraat olivat hivenen huolellisempia ja terävämpiä ulkopelissään ja pääsivät pelissä heti kuskin paikalle vahvojen jakson alkujen ansiosta. Kouvolankaan sisäpeli ei loppujen lopuksi kovin loistokasta ollut, mutta heiltä löytyi ripauksen enemmän varmuutta ja laatua suorituksista ottelun ratkaisuhetkillä. KaMan otteista näkyi, että eilistä Koskenkorvan ottelua ei oltu saatu nollattua kunnolla.
Kotijoukkueen parhaimmistoa oli ainoan juoksun tuonut ja hyvin vaihtolyönneissään onnistunut Marko Nygård. Mies myös väläytteli myös etukentällä muutamaan otteeseen tyylikkäillä suorituksilla. Kakkospalkinnon pokkasi jälleen kerran varmasti lukkaroinut Ville-Veikko Olli. Muuten maininnan isännistä ansaitsee Topias Liljan muutamat näyttävät haut kopparin tontillaan.
Vieraiden parhaimmistoa oli Joni Rytkösen ohella erityisesti ulkokentällä kunnostautunut ja juoksun lyönyt sekä tuonut Matti Saukko.
Mahdollisuus revanssiin kouvolalaisista on kuitenkin pian edessä, sillä joukkueet kohtaavat seuraavan kerran jo tulevana lauantaina Kouvolassa.
Jarkko Huhtala