Uutiset

KaMa hakee revanssia Koplasta

 

Kankaanpään Mailan Superpesismiehistö matkaa tiistaina Kouvolaan Pallonlyöjien vieraaksi. Ottelun piti alunperin avata molempien joukkueiden Superpesis-kausi kesäkuun alussa, mutta se jouduttiin siirtämään Kymenlaaksossa tuolloin voimassa olleiden koronaviruspandemian aiheuttamien yleisörajoitusten vuoksi.

Joukkueet kohtasivat jo vajaat pari viikkoa sitten Kankaanpää Areenalla. Tuolloin erittäin tiukan ottelun nimiinsä vei vierailija KPL luvuin 0-2 (2-3, 1-3). KaMalla oli ottelussa omat mahdollisuutensa, vaikka vierailijat veivätkin kolmostilanteet hieman selvemmin luvuin 7-16. KaMa lähteekin nyt nälkäisenä Kymenlaaksoon hakemaan revanssia tuosta ottelusta.

 – Sisäpelin pitää olla parempaa kuin viime kerralla Koplaa vastaan, jotta pystyttäisiin taistelemaan voitosta tiistaina, kertoi toisen polven KaMalainen Toni Pomell voitokkaasta reseptistä vierasotteluun.

KPL oli vielä maanantaiaamuna sarjataulukossa jaetulla kolmannella sijalla, mutta nousi sarjakärkeen, kun Superpesis joutui muuttamaan sarjataulukon paremmuusjärjestyksen pisteistä pistekeskiarvoon. Joukkue kuitenkin menetti sarjataulukon kärkipaikan vielä maanantai-iltana, kun ViVe nappasi puhtaan 2-0 -kotivoiton JymyJusseista. Maanantai oli siis kaikinpuolin mielenkiintoinen päivä kymenlaaksolaisille.

KaMaa odottaa Kouvolassa tiukka haaste, sillä Kopla on kulkenut viime kierrokset voitosta voittoon. Se koki sarjan avausottelussaan yllätysvierastappion Siilinjärven Pesikselle puhtaasti 2-0, mutta on tuon jälkeen voittanut kaikki pelaamansa seitsemän ottelua, vaikka pelinjohtaja Iiro Haimin mukaan joukkueella on ollut haasteita sisäpelinsä kanssa monissa noista otteluista.

 – Se on vähän mysteeri vielä, keitä siellä huomenna pelaa, mutta laadukas joukkue tulee joka tapauksessa vastaan, oli siellä sitten kokoonpanossa ketä vain, antoi Pomell tunnustusta vastustajalle, joka on viime aikoina kamppaillut hieman loukkaantumishuolien kanssa, sillä edellisestä ottelusta sivusta olivat muiden muassa Toni Kohonen, Valtteri Hämäläinen ja Valtteri Luoma.

Koplan ulkopeli onkin ollut rautaisella tolalla lukkari Janne Kivipellon johdolla. Kivipellolla on muutenkin käynnissä hieno kausi, sillä jo useamman kauden ajan Superpesiksen parhaimpia ulkopelaajia ollut lukkari on murtautumassa nyt myös eturiviin sisäpelin puolella, kun hän johtaa KPL:n kotiutustilastoa tehoilla 2+16. Kivipelto on yhdessä kotiuttajajokeri Ossi Meriläisen (0+17) ja konkari Matti Latvalan (3+13) kanssa huolehtinut Koplan voittokulusta sisäpelinkin puolella, sillä kolmikko on lyönyt peräti 73% kouvolalaisten kaikista juoksuista.

Pommi

Pomellin kausi käynnistyi Sotkamossa pommin lailla kunnarilla ja kolmella tuodulla juoksulla. Miehen omat tavoitteet ovat silti tiukasti ulkopelin puolella. Kuva: Juha Levonen

KaMa tuskin muuttaa viime kierroksilta tuttua kokoonpanoaan KPL-otteluun. Koplan kovan kotiuttajakolmikon sekä tilanteenrakentelun hyydyttäjänä tarvitaankin lukkari Henri Itävalon johtaman ulkopelin onnistumista. Suuri vastuu lankeaa neljättä kauttaan KaMassa pelaavan Pomellin johtaman polttolinjan harteille, missä loimaalaislähtöinen peluri hallinnoi suurta tonttia pelaten vaativaa kakkospolttajan paikkaa vaihto- ja kotiutustilanteissa.

 – Talvikausi sujui omalta osaltani ihan hyvin, vaikka se olikin aika erilainen aikaisempiin kausiin verrattuna, kun jouduimme treenaamaan paljon pienryhmissä kokoontumisrajoitusten vuoksi. Kausi olisi voinut lähteä osaltani paremminkin käyntiin räpylän puolella, mutta tästä koitetaan nyt parantaa koko ajan, kesken kauden 2018 KaMaan tuolloisesta farmiseura Pöytyän Urheilijoista siirtynyt polttaja kertoi omasta alkukaudestaan vaatimattomana, mutta kunnianhimoisena.

KaMan pelissä onkin ollut lupaavia välähdyksiä ja hyviä hetkiä, mutta vielä ne eivät ole konkretisoituneet pisteiksi aivan niin usein kuin mahdollisuuksia olisi ollut. Hienoiselta takamatkalta kauteen lähtenyt joukkue tarvitseekin hieman aikaa ja yhteisiä kokemuksia ennen kuin pelit alkavat kääntyä KaMa-lasein katsottuna suotuisammin. KPL-kotiottelussa oli omat mahdollisuudet pisteisiin, ja nyt onkin hyvä paikka ryöstää pisteet puolestaan Kouvolasta Pohjois-Satakuntaan.

Samaa mieltä on myös Pomell. Kakkoskärjen etenijänä hyvin esiintynyt "Pommi" iski kunnarin heti avausottelussa Sotkamossa. Tuotuja on kauden aikana kertynyt jo viisi kappaletta, millä ollaan joukkueen sisäisessä tilastossa hienosti kolmantena. Kärkilyöntejäkin on kertynyt mukavasti 19 kappaletta, mikä on kakkoskärjen pelaajista eniten. Tästä huolimatta Pomellin omat tavoitteet ovat tiukasti ulkopelin puolella.

 – Oma tavoitteeni on loppukauden aikana auttaa joukkuetta ulkokentällä mahdollisimman paljon. Samaten odotan, että joukkueena pystyisimme loppukauden aikana kääntämään paremmin tiukkoja pelejä voitoiksi, hän naulasi loppukauden askelmerkit.

KPL – KaMa KSS Energia Areenalla tiistaina kello 18. Seuraava kotiottelu on vuorossa torstaina Kankaanpää Areenalle, kun vieraaksi saapuu vieraskiertueella oleva Kiteen Pallo-90. Liput otteluun myy tutusti Tiketti. Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!


 -MK