Uutiset

Raportti KaMattaret - Pattijoki

Kankaanpään Maila - Pattijoen Urheilijat 2-1 (0-2, 3-0 & 1-0)

Ottelun kulku:

Kankaanpää kohtasi tuplaviikonlopun ensimmäisessä ottelussaan sarjanousijan Pattijoen. Joukkue oli lähtökohtaisesti suhteellisen tuntematon, mutta tilastot kielivät hyvästä ulkopelijoukkueesta ja yhdestä kovimmista vastuksista runkosarjassa. 

Ottelu alkoi, kun Kankaanpään kapteeni Ella Kaasinen voitti hutunkeiton. Maila valitsi sisävuoron, joka alkoi katastrofaalisesti. Neljä lyöjää, kolmea paloa ja vuoronvaihto. Oikeastaan koko ensimmäinen jakso oli yhtä kamalaa katsottavaa kuin ensimmäinen sisävuoro antoi viitteitä, ja tähän haettiinkin tauolla pukukopin puolella syitä ja ennen kaikkea muutoksia toiselle jaksolle, jotta se ja koko ottelu käännettäisiin aivan toisille urille. 

Pattijoki sen sijaan rynnisti hurmiollisesti ensimmäisen jakson läpi käyttäen jokaisen Kankaanpään käsistä annetun virheen hyödykseen ja pitäen oman ulkopelinsä varmana. Ensimmäisen juoksunsa PattU löi heti ensimmäisen tasoittavallaan Eeva-Riikka Kolehmainen yllättetyä Mailan ulkokentän pitkällä ykkösrajanäpillä. Jakson toinen ja viimeinen juoksu syntyi, kun Henna Tähtilä löi lähes ottamattoman lyönnin kolmossaumaan, ja jonka Laura Jokinen lähes saikin kopiksi räpyläänsä. Ulkokentän hyvä yritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja kun Kankaanpää ei onnistunut omissa sisävuoroissaan kaksista kummemmin, jäi jakso vieraille lukemin 0-2.

Toiselle jaksolle KaMattaret olivat muuttaneet kokoonpanonsa takaisin lähelle edellisiä otteluitaan, ja tulosta syntyi uuden ilmeen myötä: ulkopeli piti mainiosti ja Pattijoki pääsi yrittämään kotiutusta koko jakson aikana vain neljästi - kahdessa viimeisessä sisävuorossa ei kertaakaan. Kankaanpään sisäpeli sen sijaan pyöri varsin mallikkaasti ensimmäiseen jaksoon nähden, ja kun Maija Mäkeläinen löi vapaan lyöntinsä väliin juoksun arvoisesti, Niina Jokinen puhkaisi kolmospuolen toisen juoksun arvoisesti ja Jenni Kemppainen vielä viimeisteli kolmossaumalyönnillään paletin, meni toinen jakso lukemin 3-0 emännille. 

Supervuorossa Pattijoen sisäpelin rakennusyrityksille ei annettu tilaa ja ratkaisu voittojuoksun osalta kävi Mailan tasoittavalla nopeasti: kärki Anniina Kiviharjua vaihdettiin kakkoselta kolmoselle ja kun tappoheitto meni reilusti pesän ohi, kirmasi Kiviharju aina kotiin asti. Näin koko ottelu päättyi huonon alun jälkeen Kankaanpäälle.

Joukkueen parhaana palkittiin loistavaa ulkopeliä varmoilla otteilla pelannut Jenni Kemppainen ja kakkospalkinnon pokkasi Mailan avausjuoksun iskenyt Maija Mäkeläinen.

TH-Kumi Areenalla pelataan jälleen huomenna, kun Reisjärven Pilke astelee vastaan klo:17.00 alkavaan otteluun. Tervetuloa kentän laidalle kannattamaan! 

Joukkueiden kokoonpanot:

Kankaanpää:

1. Jakso

1. Laura Jokinen 2P
2. Anniina Kiviharju 2K
3. Niina Jokinen 3K
4. Ella Kaasinen 3P
5. Taiju Haanpää L
6. Essi Ahonen 3V
7. Anu Kiviharju 1V
8. Maija Mäkeläinen S
9. Jenni Kemppainen 2V
10. Elisa Salonen
11. Anni Isoniemi
12. Jenna Viitanen

2. Jakso

1. Anniina Kiviharju 2K
2. Niina Jokinen 3K
3. Anu Kiviharju 1V
4. Elisa Salonen 3V
5. Taiju Haanpää L
6. Laura Jokinen 2P
7. Ella Kaasinen 3P
8. Maija Mäkeläinen S
9. Jenni Kemppainen 2V
10. Essi Ahonen
11. Anni Isoniemi
12. Jenna Viitanen

Pattijoki:

1. Maria Kankaanpää 3V
2. Henna Tähtilä 2P
3. Pauliina Pirhonen 1V
4. Eeva-Riikka Kolehmainen 3K
5. Sanna Karsikas 2V
6. Henna Korkala 2K
7. Riina Lamberg S
8. Heidi Haapaniemi 3P
9. Iiris Puskala L
10. Rosalia Leinonen
11. Hanna Tuomikoski
12. Eveliina Hildén

Lyödyt / tuodut:

1. Jakso:

0-1 Eeva-Riikka Kolehmainen / Maria Kankaanpää
0-2 Henna Tähtilä / Heidi Haapaniemi

2. Jakso:

1-0 Maija Mäkeläinen / Laura Jokinen
2-0 Niina Jokinen / Ella Kaasinen
3-0 Jenni Kemppainen / Laura Jokinen

Supervuoro:

1-0 Harhaheitto / Anniina Kiviharju

Palkitut:

Kankaanpään Maila             I Jenni Kemppainen      II Maija Mäkeläinen

Pattijoen Urheilijat                I Iiris Puskala                II Maria Kankaanpää

Yleisöä:

186