Uutiset

KaMa palasi pistekantaan avausjakson hurjastelullaan

 

Kaimaseurat Kankaanpäästä ja Joensuusta kohtasivat torstaina Kankaanpää Areenalla. Keli oli loistelias, kun sadepäivän jälkeen aurinko alkoi pilkistelemään ottelun alussa pilvien takaa. KaMa innostui myös Ruudun päälähetyksestä siinä määrin, että ensimmäisellä jaksolla vierailijat jäivät täysin isäntien jalkoihin. Lopulta ottelun loppuluvuiksi supervuoroparin jälkeen merkattiin 1-2 (10-2, 0-3, 1-3).

KaMalla oli ottelussa räjähtävä alku, kun kärki rakensi heti palottoman ajolähdön, josta Miikka Riikonen onnistui kotiutuksissa merkatulla tuppinäpillä sekä merkkaamattomalla tappikumuralla. Tilanteen jälkeen Manu Haukkalan pystymaila yllätti JoMan kopparit kolmostilanteessa kunnarin arvoisesti. Loistavan alun täydensi vielä Joona Anttila, jonka kääntönäpin jälkeen taululla olivat 5-0 lukemat. Tasoittavalla JoMa jätettiin vaille kolmostilanteita, mutta KaMan karkelot jatkuivat, kun toisessa vuorossa kapteeni Kari Kellokoski puhkaisi kentän kolmoskulmasta. Palloiluhallin työmaa kuitenkin salli tästä vain yhden juoksun.

 – Meidän ensimmäisen jakson vireystila kyllä kuoli siihen avausvuoropariin. Otteluun tulimme kyllä virkeinä ja hyvällä ilmeellä, ja oltiin niissä palloissa, joita oltiin ennakoitukin, mutta sitten heitettiin huonosti eikä saatu palloa kiinni kohdalta ja taululla olikin 5-0. Onneksi saimme käännettyä tekemisen parempaan toisella jaksolla. Toki siinä meni neljä sisävuoroa aikalailla kävellessä, ja sitä pitääkin pystyä parantamaan jatkossa, että pelattiin sitten välillä ulkona tai välillä sisällä heikosti, niin se ei saisi vaikuttaa vastavuoroisesti toiseen, näki vieraiden pelinjohtaja Mikko Korhonen.

Vieraat saivat ensimmäisen kolmostilanteensa toisen tasoittavalla, mutta KaMa torjui yritykset helposti. Kellokosken näppi vaihtoi kolmannessa vuorossa lukemat taululla puolestaan 7-0:aan. Tasoittavalla vuorolla vieraat saivat kuparisensa rikki, mutta KaMa pelasi ulkovuoron viisaasti, ja jätti JoMan kahteen juoksuun Aleksi Rautiaisen ja Patrik Wahlstenin onnistumisten myötä. Viimeisessä sisävuorossa onnistui jälleen Kellokoski, jonka taidokkaalla merkatulla puolipystärillä sekä sitä seuranneella vaihtolyönnillä KaMa lisäsi johtoaan, kun pallo poltteli takakentällä ja Perttu Olli livisti kotiin. Jakson loppuluvut 10-2:een lisäsi KaMan kakkospalkittu Lauri Vierimaa, joka livisti Antti Kortteenperän pudotetulla koppilyönnillä.

 – Se oli todella hyvä, että saimme iskettyä siihen ensimmäiselle jaksolle, kun kaveri oli siinä ehkä vähän unella. Saatiin siihen iskettyä sellainen turvallinen etumatka, jota oli sitten suhteellisen helppo puolustaa antamatta läpilyöntejä. Ensimmäinen jakso oli todella hyvää peliä meiltä, mutta toisella jaksolla sitten kaveri oli paljon energisempi ja löi siinä tarvittavat pinnat emmekä me saaneet oikein miestä kotiin, analysoi puolestaan KaMan ykköspalkinnon napannut ja loistavan pelin pelannut Manu Haukkala.

IMG 1913

1+1 lyötyä juoksua, 3 tuotua, 7 kärkilyöntiä sekä valinta KaMan ottelun parhaaksi takasi Manu Haukkalalle myös hetkensä julkisuudessa. Kuva: Juha Levonen

Ottelu rauhoittui selvästi toiselle jaksolle, kun JoMa tiivisti ulkopeliään ja jätti helpot virheet pukukoppiin. Avausvuoroparissa ei juoksuja kotiutustilanteista huolimatta nähty. Toisen aloittavalla alkoi tapahtumaan, kun vieraiden Kasperi Hämäläisen kumura puhkaisi kentän takaa. Perttu Ollin nopeat jalat pelastivat kuitenkin KaMan takaiskuilta. JoMa rakensi vielä kärjestä palottoman ajolähdön, josta ainoana onnistui Aleksi Rautiainen, jonka hieno merkattu tappikumura vei vieraat ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon.

 – Oli kyllä kiva pelata Kankaanpäässä, vaikka tuo ensimmäisen jakson ulkopeli ja varsinkin ensimmäinen vuoro oli meiltä suoraan sanottuna aikamoista ripulia. Se vähän latisti meininkiä ja tukkeutti sisäpeliäkin. Tauolla sitten sovittiin, että kyllähän tässä vielä voitosta kuitenkin pelataan ja toinen jakso oli jo hyvää peliä. KaMa löi kyllä läpi pelin hyvin, joten ilmankos oli sellainen ensimmäinen jakso. Mutta voitto kyllä lämmittää mieltä, jutteli ottelun jälkeen vieraiden ykköspalkittu, kolme juoksua lyönyt ja KaMaakin aikanaan edustanut, Aleksi Rautiainen.

Toisen tasoittavalla KaMa pääsi takatilanteessa viljelemään vapaita kotiutusyrityksiä, mutta JoMa hyydytti nämä lukkari Ville Väliahon johdolla. Kolmannessa vuorossa vieraat lisäsivät johtoaan, kun ajolähdöistä onnistui tällä kertaa Patrik Wahlsten kakkossaumasta. Jakson loppuluvut kirjattiin lopulta 0-3, kun JoMa hyydytti hienoilla ulkopelisuorituksilla KaMan tilanteenrakentelun. Neljännessä vuorossa vierailta lukemia kaunisteli Aleksi Rautiainen, kun Teemu Utusen loistavaa polttosuoritusta merkatusta lyönnistä seurasi toisella vastustamaton tappikumura.

 – Näinhän siinä taas kävi, että se joko lähtee tai se ei lähde. Ei ottanut toisella jaksolla tuulta allensa tuo homma. Superin ulkovuoro oli myös todella huono. Laittoman jälkeen annetaan vaihto, sitten huono pomppu suoraan käteen ja annetaan vaihto. Sitten se onkin kyllä hankalaa noiden jokereiden kanssa, kun annetaan kuolleeton ajolähtö. Sieltä on valtakunnan parhaat lyöjät sen jälkeen tulossa. Siinä olisi pitänyt naulata se supervuoro, mutta ei meistä ollut nyt tekemään sitä tälläkään kertaa, puhalteli KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala ottelun jälkeen harmissaan.

KaMa avasi supervuoroparin terävästi rakentaen heti palottoman ajolähdön. Miikka Riikosen päivän toinen loistava tuppinäppi vei isännät johtoon. Jatkotilanteet JoMa onnistui kuitenkin hyydyttämään kakkospalkitun lukkari Väliahon johdolla. Myös vierailija rakensi tasoittavallaan palottoman ajolähdön. Ensimmäisenä vuoroon tullut Henri Litmanen tasoitti ottelun vastustamattomalla laakalyönnillä väliin. Seuraavana vuoroon asteli Patrik Wahlsten. Ensimmäinen lyönti puhkaisi keskisauman, mutta koppari Perttu Ollin loistava heitto poltti etenijän. Toisella Wahlsten laittoi kuitenkin merkatun samaan koloon ratkaisten ottelun.

  – Voittoon olen tyytyväinen, ja onhan meillä tässä se pelin henki ollut sellainen, että pisteitä ei lasketa eikä mietitä, että jäikö pisteitä ottamatta, vaan voitoista pelataan ja tänäänkin voitettiin. Tauolla piti jokaisen itse ravistella itsensä tähän peliin mukaan. Oli kyllä vähän vakavan näköistä ja pelokastakin naamaa ensimmäisen jakson jälkeen, mutta siitä vain noustiin ja voitettiin, niin oli hyvä pelin kaari meidän kannalta, iloitsi huomiseksi Koskenkorvalle matkaavan JoMa-laivan viuhkamies Mikko Korhonen.

KaMan kausi jatkuu sunnuntaina ehkä kauden tähän asti tärkeimmällä ottelulla, kun Maila matkaa itään Siilinjärven Pesiksen vieraaksi. Kauden päävastustajat mittelevät tuolloin isoista pisteistä loppukauden kannalta. Seuraava kotiottelu on vuorossa ensi tiistaina, kun Kankaanpää Areenalle saapuu Imatran Pallo-Veikot. Tervetuloa kannustamaan tuolloin KaMa tärkeisiin pisteisiin! Huomenna aamupäivästä muuten kannattaa seurata myös KaMan kotisivuja SoMe-kanavia, sillä luvassa on mielenkiintoisia uutisia...

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

 -MK