Uutiset

Ei tuliaisia Pohjois-Karjalasta

 

Kankaanpään Mailan Superpesis-kausi jatkui viikonloppuna Pohjois-Karjalan kiertueella. Tuliaisia reissulta ei kuitenkaan tullut, sillä kaimaseura Joensuun Maila osoittautui lauantaina paremmaksi luvuin 2-0 (2-0, 5-3), ja sunnuntaina paremmaksi osoittautui Kiteen Pallo numeroin 2-0 (5-1, 5-2).

JoMa sai avausjuoksunsa ensimmäisen tasoittavalla, kun polttoheitto kolmospesälle karkasi yli ja Mikko Kemppainen livisti harhaheitolla kotiin. Kolmannen tasoittavalla lyöjätykki Patrik Wahlsten puolestaan lisäsi isäntien johtoa kotiuttamalla Konsta Kettusen. KaMa ei saanut jakson aikana sisäpeliään kulkemaan, ja jakson loppuluvuiksi kirjattiin lopulta 2-0 isännille.

Toisella jaksolla JoMa iski juoksuja jokaisessa vuoroparissa. Konsta Saarilehto iski heti avaussisävuorossa Superpesis-uransa avauskunnarin, kun tyhjään kenttään lyöty pomppu nousi etumiehen yli ja meni rajasta maisemiin. KaMa sai lyöntipeliään käyntiin vasta kolmannen tasoittavalla 4-0 tilanteessa, kun Miikka Riikonen kotiutti Teemu Utusen. Viimeisen tasoittavalla sama pari onnistui uudemman kerran, ja heidän lisäkseen myös Kari Kellokoski onnistui Lauri Vierimaan kotiuttamisessa. Nämä onnistumiset eivät kuitenkaan pisteille kantaneet, vaan toinen jakso merkattiin isännille 5-3 ja koko ottelu puhtaasti 2-0.

 – Emme ansainneet palkintoa tänään. Pitää pelata paremmin, jos meinaa palkintoja saada. Olimme pehmeitä suurimman osan pelistä eikä oltu oikein lähelläkään voittaa. Tuolla esityksellä ei täältä pisteitä saa. Keula pelasi ihan hyvin, mutta kakkostilanne tuotti hankaluuksia. Paljon laittomia ja kaikennäköisiä kopinnostopaloja. Nämä on näitä, joilla hävinnyt pelinjohtaja aina selittää tappiota. Kotiutuksetkin olivat avausjaksolla aika tussahduksia ja vasta lopussa saimme kunnon osumia. Pehmeää oli, harmitteli KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala lehdistötilaisuudessa.

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus


IMG 3493

Lauri Vierimaa oli KaMan parhaimmistoa Pohjois-Karjalan kiertueella napaten molemmissa otteluissa ykköspalkinnon. Kitee-ottelun kunnari tyhjään kenttään oli jo kauden viides. Kuva: Juha Levonen

Jos lauantain JoMa-ottelussa tilanteet jakautuivat tasaisesti 13-12, oli sunnuntaina ero selvä KiPan hyväksi 21-6. Kotijoukkue aloittikin avausjakson terävästi, kun Jesse Eskelinen puhkaisi kentän kakkoskulmasta kunnarin arvoisesti kolmostilanteessa. KaMa pääsi otteluun mukaan toisen tasoittavalla Lauri Vierimaan iskettyä kunnarin tyhjään kenttään kakkosluukun puhkaisullaan. Enempää juoksuja KaMa ei kuitenkaan saanut aikaiseksi, ja kun isännät onnistuivat vielä kolmannessa ja neljännessä vuorossa, kirjattiin avausjakso heille 5-1.

Toisella jaksolla KiPa siirtyi Sami Mikkolanahon lyömänä johtoon ensimmäisen tasoittavalla. Tilanne kuitenkin kääntyi KaMan seuraavalla sisävuorolla, kun Miikka Riikonen onnistui kotiutuksessaan ykköskärjestä ja Jouni Mäki kakkoskärjestä kolmospuolen lyönneillä. Tämän jälkeen isännät löivät kuitenkin luukut kiinni. Tasoitus tuli jo toisen tasoittavalla jälleen Mikkolanahon toimesta, ja loppuratkaisu iskettiin kolmannen tasoittavalla, kun Samu-Kalle Varonen, Mikkolanaho ja Jarkko Matikka onnistuivat kotiutuksissaan. KaMan kiri neljännen aloittavalla jäi piippuun ja näin toinen jakso kirjattiin päävastustajalle 5-2 ja koko ottelu 2-0.

 – Emme olleet tänään missään kohtaa ottelua hyviä. Jos jossain vaiheessa saimme jonkun tilanteen, niin sille ei tullut kyllä jatkuvuutta. Olimme jokaisella osa-alueella todella paljon vastustajaa jäljessä. Ei tätä ohipeliksi voi kutsua, ja tämä jätti kyllä aika paljon mietittävää. Tässä tulee karsintapelit pian eteen ja peliä pitää pystyä kehittämään koko ajan. Analysoitavaa riittää, kun pelejä tulee kovalla tahdilla vastaan. Tässä on vielä kaikki omissa käsissä, mutta pelin pitää parantua, myönsi pelinjohtaja Kulmala lehdistötilaisuudessa.

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

KaMan kausi jatkuu keskiviikkona tärkeällä kotiottelulla Kempeleen Kiriä vastaan. Ottelu alkaa syysaikojen mukaisesti kello 17:30, ja liput voit napata tapahtumaan tuttuun tapaan Tiketistä. Tervetuloa koko perheen voimin nauttimaan huippupesäpallosta ja kannustamaan KaMa voittoon!

 -MK