Uutiset

KaMa nousi kuilun partaalta tärkeään voittoon

 

KaMan ja Jyväskylän Lohen väliset Superpesis-karsinnat avattiin Kankaanpää Areenalta. Ottelussa oli hieno karnevaalitunnelma, josta huolen piti Lohen parikymmenpäinen kannattajajoukkio. Itse otteluun saatiin hermostunut alku ja aivan huikaiseva lopetus. Jännittävien vaiheiden ja supervuoroparin jälkeen KaMa oli parempi 2-1 (0-1, 5-3, 1-0).

 – Tiesimme, että luvassa on kova vääntö, kun vastaan tulee jatkuvasti voittanut ja hyvällä hengellä pelaava joukkue. Ja hyvin he pelasivatkin, mutta kyllä me teimme oman hommamme todella vaikeaksi. Merkkivirheitä tuli niin kuin olisimme pelanneet ensimmäistä hallipeliä. Pelirytmi oli kyllä totaalisen kateissa ja sitä kautta pelaamisesta tuli vaikeaa, totesi KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala lehdistötilaisuudessa.

Molemmat joukkueet rakentelivat avausvuoroparissa palottoman ajolähdön, mutta hermostuneisuus paistoi kotiutusyrityksistä. Avausjuoksu saatiin lopulta toisen tasoittavalla, kun Lohen Juuso Tajakka tuli viimeisenä lyöjänä ykköskolmostilanteeseen ja iski viimeisellään oppikirjamaisen tappikumuran. Seuraavissa sisävuoroissa KaMa pääsi yrittämään kotiutusta kuudesti, mutta yrityksistä puuttui edelleen laatu, ja vieraskannattajajoukkio räjähti hurmioon.

 – Kyllähän tuo faniporukan kannustus auttaa. Usean sadan kilometrin päästä lähtee noin iso porukka meitä kannustamaan tänne, niin kyllähän se paljon virtaa antaa. Muutama kerta enemmän porukkaa tulee olemaan sitten vielä Koskenharjulla. Siellä on hieno tunnelma ja mukava pelata, antoi vieraiden ykköspalkittu Aleksi Karttunen tunnustusta vierasjoukkueen huikealle rumpuryhmälle, joka osaltaan siivitti Lohta kohti yllätystä.

 – Vaikka kuinka sitä on 15 päivää toitotettu, että pitää olla valmis ja virittää ja virittää, mutta emme kyllä onnistuneet siinä tänään. Lohi oli huomattavasti valmiimpi otteluun. Voittojen ja heidän kannattajaryhmänsä kautta he saivat varmasti onnistumisista vielä vain lisää energiaa. Hieno ryhmä heillä mukana, kehaisi myös Kulmala vieraiden äänekästä rumpuryhmää.

Lohi aloitti toisenkin jakson KaMaa terävämmin ja siirtyi avausvuorossa 0-1 johtoon, kun Aleksi Karttusen kolmospussilyönnin jälkeinen polttoheitto karkasi ohi kotipesästä. Lisää tuli toisessa vuorossa, kun onnistuneen vaihtolyönnin jälkeen Matti Vilppola puhkaisi KaMan kentän kakkosjatkeelta. Janne Palomäki kiersi kakkospesältä kotiin asti, mutta Vilppola itse paloi niukasti kolmospesälle kunnaria yrittäessään. Tämä herätti lopulta KaMankin peliin, ja toisen tasoittavalla alkoi tapahtua. Lauri Vierimaa paloi niukasti kotiin Miikka Riikosen hienon näpin myötä, mutta toisella kuparinen lävähti auki, kun painuva keskikumura kotiutti Teemu Utusen. Lisää tuli heti perään, kun Jouni Itävalon vapaa kakkosjatkelyönti tasoitti jakson 2-2:een.

 – Iso harmitus. Tikkari oli jo vähän huulilla, mutta ei päästy nyt nuolaisemaan. Harmillinen viimeinen vuoro ulkona. Jos kuitenkin isoa pelin kuvaa katsoo, niin varmasti KaMa oli sisällä parempi kotiuttamista lukuunottamatta. 21 kolmostilannetta tekivät eikä saatu Utusen ykköstilannetta millään lailla kiinni. Liikaa saivat tilanteita, kun sitä myöten yleensä jossain vaiheessa se räpyläkin sitten pettää. Sisällä sitten 12 kolmostilannetta ja se on se, mitä olemme tehneet divarissakin. Tuota enemmän olemme saaneet tilannetta hyvin harvoin, analysoi vieraiden pelinjohtaja Jussi Muilu omiensa otteita.

IMG 8409

Jyväskylän Lohen kannattaja- ja rumpuryhmä toi keskiviikon ottelussa Kankaanpää Areenalle ääntä ja aivan uudenlaista tunnelmaa, jollaista ei tällä kaudella ole koettu. Kuva: Juha Levonen

 – Muutoin olen tosi ylpeä ulkopelistä. Siellä oli aivan huikeita suorituksia Karttusella, Havukaisella ja Hyvösen Villellä. Mahtavia suorituksia myös tarvitsemme, jos näissä peleissä meinaamme haastaa, ja tänään kyllä haastoimme ja uskoimme. Olen kyllä todellakin ylpeä joukkueen esiintymisestä tänään. Mahtava fiilis sen suhteen, iloitsi Muilu kuitenkin joukkueensa panoksesta täysin ansaitusti.

Lohi siirtyi kolmannessa vuorossa jälleen johtoon, kun Valtteri Havukaisen lyhyellä näpillä kotiin tuli Veeti Lankinen KaMan etukentän kommunikaatiokatkon myötä. Jännitys tiivistyi, kun KaMa ei tasoittavalla juoksujen teossa onnistunut. Viimeisessä vuoroparissa KaMa torjui Lohen ajolähtötilanteen ja lähti tasoittavalla takaa-ajoon. Kärki rakenteli yhden palon ajolähdön, josta kapteeni Kari Kellokoski tasoitti ottelun kakkosrajanäpillä. Miikka Riikonen pääsi hakemaan voittojuoksua, mutta lyönti karkasi kopiksi. Viimeisellään Riikonen rakensi kakkostilanteen uhraten itsensä ykköspesälle. Kahden palon tilanteessa Manu Haukkala räjäytti puolestaan kotiyleisön hurmioon toisella lyönnillään. Pallo painui läpi kakkosrajasta ja sujahti aidan ali Haukkalan kiertäessä kunniaa ja varmistaen KaMalle arvokkaan jaksvoiton luvuin 5-3.

 – Yritys siinä itsellä oli mennä vain kentälle, mutta se oli hyvä poskiosuma tällä kertaa. Ykköselle mennessä vielä toivoin, että menisi aidan alta, kun se niin monesti pomppaa siitä vain takaisin, paljasti KaMan ykköspalkinnon napannut Haukkala toisen jakson ratkaisseesta lyönnistään.

 – Parin viikon pelaamattomuus varmaan näkyi tänään virheiden määrässä, kun tuli turhia kopinnostopaloja ja merkkivirheitä. Uskon, että tämän pelin jälkeen saadaan nyt lauantaina Koskenharjulla paremmin pelistä kiinni. Niin paljon olen kuullut legendaa Koskenharjun kotiyleisöstä ja kentästä, että on hieno päästä näkemään se nyt itse pelitapahtumassa, odotti Manukin jo lauantain vieraspeliä.

Supervuoropariin KaMa tuli kuin uudestisyntyneenä. Aloittavalla Lohelta lyömässä kävi vain neljä pelaajaa KaMan tehtaillessa kolme paloa kakkosvaihdoista. KaMan kärki tarvitsi tasoittavallaan puolestaan vain kolme lyöntiä ja paloton ajolähtö oli valmis. Ensimmäisenä vuoroon asteli kapteeni Kellokoski, jonka komeasta keskipompusta oli tuloksena kuitenkin niukka palo kotiin. Kotiyleisön päästi piinasta lopulta Jouni Mäki, jonka ensimmäisen lyönnin tappikumuralla kotiin kiisi kolme juoksua tuonut ja mahtavaa vaihtotyöskentelyä esittänyt Teemu Utunen. Näin hankalasta alusta huolimatta KaMa nousi tärkeään avausvoittoon karsintasarjassa.

 – Peli parani koko ajan, mutta ihan loppuun asti se meni niin, ettei oltu oikein pelissä mukana niin kuin pitäisi olla. Ulkopelissäkin tippui useampi pystykoppipallo räpylöistä, vaikka niitä yleensä koko kauden aikana käy erittäin harvoin. Pientä tatsia tämä nyt vaatii, ja toivottavasti tämä nyt vähän paransi tekemistä, näki Kulmala KaMan parannuskohteiksi lauantain koitokseen.

 – Tiedämme, että menemme äärimmäisen kovaan paikkaan lauantaina, ja silloin pitää kyllä olla huomattavan paljon valmiimpi, jos siellä aiomme pärjätä. Toivottavasti karstat saatiin nyt koneesta ja saatiin pelirytmistä sen verran kiinni, että olemme siellä sitten parempia, kun vastustaja ainakin varmasti on, totesi "Kume" vielä lopuksi.

Ensimmäinen tärkeä kiinnitys napattu! Karsintasarja jatkuu lauantaina hurmosmaisen jyväskyläläisyleisön edessä Koskenharjulla kello 14. Sarjan kolmas – ja toivottavasti myös viimeinen – ottelu pelataan puolestaan Kankaanpää Areenalla sunnuntaina kello 16. Liput otteluun myy Tiketti. Tervetuloa nauttimaan jälleen karnevaalitunnelmasta sekä kannustamaan KaMa jatkamaan Superpesis-taivaltaan!

Ottelun tilastot

Ottelun lehdistötilaisuus

 -MK