Uutiset

Kauden 2022 KaMa rakentuu – Joukkueen runko koossa

 

Kankaanpään Maila päätti sunnuntaina kauden 2021 varmistamalla säilymisensä Superpesiksessä. Katseet on siirretty jo kohti tulevaa, ja ensi kauden joukkueen rakentaminen on täydessä vauhdissa. Sopimuksia on tällä hetkellä kasassa yhteensä 13 kappaletta. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Severi Piispanen, Sami Mikkolanaho sekä Juuso Vuorenmäki.

Kankaanpään Maila on käyttänyt Jouni Mäen, Teemu Utusen, Perttu Ollin ja Antti Kortteenperän sopimuksiin sisältyneet optiot ensi kaudesta. Jouni Mäki siirtyi KaMaan juuri kauden kynnyksellä Koskenkorvan Urheilijoista paikkaamaan miesvajetta koppariosastolla. Mäki ihastutti KaMassa periksiantamattomalla pohjalaisella asenteellaan sekä loppukaudella kotiuttajajokerin roolissa ratkomalla KaMalle isoja voittoja, joista viimeisimpänä ottelun ratkaisujuoksu Jyväskylän Lohea vastaan ensimmäisessä karsintaottelussa.

Teemu Utunen on tullut tutuksi luotettavana ulkopelaajana, mutta kuluneella kaudella nähtiin KaMa-kasvatin läpimurto Superpesiksen sisäpelieliittiin, kun hän keräsi 1-2 -välin vaihdoista koko Superpesiksessä neljänneksi eniten kärkilyöntejä, 92 kappaletta. Vimpelistä kuluvaksi kaudeksi KaMaan siirtyneet Olli ja Kortteenperä ihastuttivat puolestaan erinomaisilla otteillaan. Vasta ensimmäisen täyden Superpesis-kautensa pelanneet pelurit ottivat roolia kauden edetessä ja olivat loppukaudella keskeisissä rooleissa KaMan sisä- ja ulkopelipaletissa. Odotukset ovat korkealla ensi kaudelle, kun nuoret miehet ovat pääsarjatasolla kauden kokeneempia.

Uudet kauden mittaiset jatkosopimukset rustasivat puolestaan lukkari Henri Itävalo ja lyöjätykki Miikka Riikonen. KaMa-kasvatti Itävalo siirtyi menneeksi kaudeksi KaMaan Seinäjoen JymyJusseista ja nousikin entiselle huipputasolleen muutamien rikkonaisempien kausien jälkeen. Riikoselle mennyt kausi KaMassa oli jo neljäs ja kankaanpääläisyleisö pääsikin todistamaan miehen nousua huippukotiuttajien joukkoon. 2+56 lyötyä juoksua 25 ottelussa oikeuttivat Superpesiksen lyöjätilaston 11:nneksi, vaikka Riikoselta jäi eri syistä johtuen kolme runkosarjaottelua väliin. Potentiaalia vielä tätäkin kovempiin kotiutuslukemiin on silti olemassa.

IMG 7359

Antti ja Perttu ihastuttavat KaMassa ensi kaudellakin. KaMan sisäisissä tilastoissa he löytyvät peräkkäisiltä sijoilta, kun lyötyjä Pertulla oli 1+3 (7.) ja Antilla 0+4 (8.), tuotuja puolestaan Antilla 20 (3.) ja Pertulla 15 (4.) sekä kärkilyöntejä Antilla 103 (4.) ja Pertulla 91 (5.). Olisiko kaudella 2022 vieläkin tasaisempaa? Kuva: Juha Levonen

Juuso Vuorenmäki siirtyy KaMaan Koskenkorvan Urheilijoista 1+1 -vuotisella sopimuksella. Vuorenmäki on kankaanpääläisyleisölle tuttu kaudelta 2019, kun hän pelasi KaMassa neljä ottelua lainalla miesten Superpesistä sekä 12 ottelua poikien Superpesiksessä. Mennyt kausi oli Vuorenmäen läpimurtokausi Superpesis-tasolla, kun kopparina pelaava kotiuttaja keräsi 19 ottelussa 59 kärkilyöntiä, toi 10 juoksua ja iski 3+15 lyötyä juoksua. Kotiutustehokkuus oli hurja 75%. Vasta 23-vuotias KoU-kasvatti on pelannut miesten Superpesiksessä tähän mennessä jo peräti seitsemällä kaudella.

 – Vuorenmäki on nuori nouseva pelaaja, jolla on selkeä rooli kopparina ja hän on numerolla pelaavaksi hyvä lyöjä, kuvailee KaMan puheenjohtaja Jani Mäntylä uusvanhaa KaMa-kasvoa.

KaMan kaatajana tutuksi tullut Sami Mikkolanaho siirtyy Pohjois-Satakuntaan Kiteen Pallosta, jossa menneen kauden 28 ottelussa lyötyjä kertyi 2+40=42 kappaletta. Kiteen lisäksi kasvattiseuraansa Alajärven Ankkureita Superpesiksessä edustanut kotiuttajajokeri on iskenyt pääsarjatasolla 263 ottelussa komeat 14+457=471 juoksua. Erityisen tuhoisaa jälki on kuitenkin ollut Kankaanpää Areenalla, jossa lokakuussa 31 vuotta täyttävä Mikkolanaho on 13 ottelussa iskenyt peräti 3+38=41 juoksua ja poistunut kuudesti joukkueensa parhaan pelaajan palkinto kourassaan. Nähtäväksi jää jatkuuko tuo hurja tahti uudella kotiareenalla ensi kaudellakin.

 – Mikkolanahon kautta haemme lisää kotiutusvoimaa. Sami ja Miikka ovat molemmat vähän sellaisia lyöjiä, että uskon molempien suorittavan paremmin, kun he tukevat toisiaan, Mäntylä kertoo.

Pattijoen Urheilijoissa kahdella edelliskaudella Superpesiksen etenijäeliittiin noussut Severi Piispanen siirtyy KaMaan myös 1-vuotisella sopimuksella. Piispanen oli menneellä kaudella Superpesiksen ykköskärjistä neljänneksi tehokkain kentällemenijä. 23 ottelussa kärkilyöntejä kertyi 110 kappaletta ja tuotuja juoksuja 35. Edelliskaudella 24 ottelussa luvut olivat 115 kärkilyöntiä ja 33 tuotua. Tänään 24 vuotta täyttävä pikakiituri nähtiin KaMassa ensi kerran jo kaudella 2017 viiden ottelun lainavisiitillä. Ulkopelissä Nurmon Jymyn kasvatti on totuttu näkemään keskeisissä rooleissa etukentällä ja linjassa.

 – Severi on jalkamies keulaan eli numerolla yksi tai kaksi.

 – Olen erittäin tyytyväinen, että koko kolmikko halusi tulla Kankaanpäähän. Kokonaisuudessaan tilanne näyttää erittäin hyvältä. Viime vuonna tähän aikaan pelaajasopimuksia oli kolme, nyt tilanne on aivan erilainen, iloitsee puheenjohtaja Mäntylä.

Näiden nyt julkaistujen sopimusten lisäksi pelaajaringin koko kasvaa 13 pelaajaan, kun mukaan lisätään Joona Anttila, Arttu Vilander, Santeri Heinimäki ja Atte Piisi, joilla sopimukset olivat jo valmiiksi ensi kaudeksi. Joukkueen rakentuminen jatkuu ja lisää sopimusuutisia on odotettavissa lähiaikoina, kun Superpesis-joukkue täydentyy sekä valmennustiimin kaikki palaset saadaan loksahtelemaan kohdilleen.

Tulevia sopimusuutisia odotellessa toivotetaan kuitenkin Severi, Sami ja Juuso lämpimästi tervetulleiksi KaMa-perheeseen!

 -MK