Uutiset

KaMa hakee kauden avausvoittoa viime kauden yllätysjoukkueesta

 

Kankaanpään Mailan Superpesis-kausi jatkuu sunnuntaina kotiottelulla Imatran Pallo-Veikkoja vastaan. Joukkueet ovat kausiennakoissa sijoiteltu taistelemaan viimeisistä pudotuspelipaikoista. Alkukaudesta vain sarjan kärkijoukkueita kohdanneelle KaMalle ottelu on ensimmäinen, jossa se pääsee mittelemään paremmuudesta yhtä kuluvan kauden päävastustajaansa vastaan.

KaMa on pelannut neljä ottelua, joissa se ei vielä ole avannut pistetiliään. Tällä se jakaa 12:tta sijaa yhdessä Seinäjoen JymyJussien kanssa. Vierailija IPV on pelannut otteluita jo viisi ja löytyy sarjataulukosta sijalta 11. Myös IPV on kärsinyt neljä puhdasta tappiota sarjan kärkijoukkueita vastaan. Kauden ainoat pisteensä se onnistui kaivamaan myös KaMankin päävastustajiin kuuluvalta Koskenkorvan Urheilijoilta, kun KoU kaatui Imatralla supervuoroparin jälkeen.

 – Liian paljon olemme kolmostilanteita antaneet, ja toisaalta liian vähän tehneet itse, siinäpä ne suurimmat syyt nollaan pisteeseen. Toki vastustajat ovat olleet todella kovia, luultavasti kaikki ovat kauden lopuksi top6:sessa, mutta silti tietyt asiat olisivat pitäneet olla jo paremmalla tolalla. Pitää saada palaset kohdalleen ja rauha omaan tekemiseen, jotta tämä tästä aukeaa, summasi pelinjohtaja Mika Kulmala alkukauden antia.

IPV oli viime kauden sensaatiojoukkue, kun se paineli vastoin ennakko-odotuksia pudotuspeleihin. Vielä suurempi sensaatio jäi vain juoksun päähän, kun se johti puolivälieräsarjaansa Manse PP:tä vastaan jo 2-0 ja pääsi kotiottelussaan hakemaan voittoa supervuoroparista ja kotiutuslyöntikilpailusta. Manse kuitenkin kokosi rivinsä ja paineli välieriin voitoin 3-2 sekä lopulta aina Suomen mestariksi asti.

IPV:n joukkue hajosi viime kauden jälkeen KaMan tapaan, kun Oskari Lukkari palasi Sotkamoon ja häntä varsinaisella seurasiirrolla seurasi Superpesis-eliittiin noussut Juho Keinänen. Viime kauden tähtipelaaja Juho Toivola vaihtoi puolestaan Joensuun Mailaan sekä kotiuttajajokeri Tommi Piirainen siirtyi Tampereen kautta Kempeleen Kiriin. Heidän tilalleen hankki mielenkiintoisia nimiä, joista kaikki eivät esittelyjä kaipaa. IPV-kasvatti Toni Laakso palasi kotiin Sotkamosta ja legenda Toni Kohonen saapui itärajalle puolestaan Kouvolan Pallonlyöjistä. Ykköseen pudonneesta Haminasta puolestaan tulivat Sasu Toikka ja Joona Mäkelä.

 – Sieltä tulee vastaan hyvä ulkopelijoukkue, jolla on erityisesti lukkarina, etukentällä ja linjassa laatua. Surakka on lukkarina erittäin mielenkiintoinen ja toisaalta Hyötyläinen ulkopelin moottorina hyvä johtaja. Aiempiin vastustajiin verrattuna kuitenkin jokeriosasto on heillä aika köykäinen ja sisäpelin parhaat voimat ovat keskipalkissa. Vähän erilainen joukkue siis kuin edelliset, ja vaatisi korostetusti sitä, että onnistumme hyvin 0-, 1- ja 2-tilannepelaamisessa ulkona, analysoi "Kume" sunnuntaista vastustajaa.

283011940 429424162521597 3033221908470301375 n

Viime kaudella Jokioisilla Suomensarjaa pelannut Joonas Peltomäki palasi täksi kaudeksi kotiin ja on ollut alkukaudesta yksi KaMan suurimpia valopilkkuja. Edellisestä ViVe-ottelusta kotiintuomisina oli kakkospalkinto. Kuva: Juha Levonen

Nimellisesti IPV onnistui paikkaamaan siirtomarkkinoilla viime kauden menetyksiään kohtuullisesti. Alkukaudesta ongelmia ja harmaita hiuksia on aiheuttanut kuitenkin joukkueen loukkaantumistilanne. Esimerkiksi edellisestä ottelusta Kempeleen Kiriä vastaan Imatran riveistä puuttuivat erinäisten syiden vuoksi Sasu Iivarinen, Kohonen, Laakso, KaMalaisille Lohi-karsinnoista tuttu Veeti Lankinen sekä Mäkelä. Poissaoloja paikkaamaan IPV vuokrasi KeKistä Aappo Savikosken sekä on antanut nuorilleen mahdollisuuksia haistella Superpesis-tunnelmaa. Myös KPL:n Juho Hacklin kävi ottelun pikavisiitillä vain palatakseen nopeasti takaisin Kouvolaan.

 – Tärkein asia nyt lähitulevaisuudessa on saada oma peli kasaan. Sillä ei ole mitään merkitystä saammeko nyt yksittäisestä ottelusta yhden, kaksi vai kolme pistettä, jos oma peli ei ole kunnossa. Sitten kun se saadaan pyörimään paremmin, alkaa myös pisteitä tippumaan. Se on pitkässä juoksussa yksittäistä voittoa tärkeämpi ja isompi asia. Vielä emme ole olleet riittävän hyviä ja siinä riittää petrattavaa, käänsi "Kume" katseensa vastustajan sijasta omaan pelaamiseen.

Myös KaMalla on ollut paljon vaivoja ja loukkaantumisia, mutta saman mittakaavan kokoonpanohuoliin ne eivät ole johtaneet kuin IPV:llä. Esimerkiksi huomisen ottelun kokoonpano on vielä auki, mutta yhtään varmaa poissaolijaa ei ole. Lopullinen tilanne nähdään kuitenkin vasta aamuharjoituksissa. Esimerkiksi edellisistä otteluista sivussa ollut lukkari Henri Itävalo saattaa olla jo mahdollisesti mukana kokoonpanossa, joskin myös tuurari Rasmus Paananen on esiintynyt lautasen äärellä hyvin.

 – Sisäpeli on meillä ollut hyvin rauhatonta ja pätkinyt todella pahasti aina jostain kohtaa. Jos olemme saaneet tilannetta, emme ole onnistuneet jatkamaan sitä järkevästi. Tilanteita on muutenkin tehty liian harvakseltaan ja meidän jokereilla on ollut yrityksiä todella vähän. Laskimmeko tuossa että yhteensä 10 kappaletta alkukauden otteluissa. Sillä määrällä ei päästä kyllä puusta pitkään, avasi Kume alkukauden pelaamisen ongelmakohtia.

Sunnuntainen kohtaaminen tulee olemaan varmasti tasainen ja tiukka otatus kahden toistensa päänahkaa janoavan joukkueen välillä. Siipirikkoisen Imatran kärkipelaajina seurata kannattaa ulko- ja sisäpelin moottoreita Konsta Hyötyläistä ja Sasu Toikkaa sekä viime kaudella läpimurtonsa tehnyttä erittäin omaperäisen lukkarointityylin omaavaa Rasmus Surakkaa. KaMan kokoonpano otteluun on vielä hieman auki, mutta voittoa ajatellen ratkaisevaa on ulkopelin onnistuminen vaihtotilanteissa sekä oman sisäpelin tilanteenrakentelu, jotta lyöjämörssärit Miikka Riikonen ja Sami Mikkolanaho pääsevät huudattamaan Kankaanpää Areenan kotiyleisöä kolmen pisteen arvoisesti.

 – Koitamme huomenna muuttaa vähän omaa alkukaudelta tuttua pelisysteemiämme. Vaihtolyöntipeliä emme ole saaneet vastustajiltamme kiinni oikeastaan ollenkaan ja siihen lähdetään huomenna hakemaan muutosta. Työtä tämä vielä vaatii, mutta palanen kerrallaan laitetaan asioita järjestykseen, jotta pitkässä juoksussa oma pelaaminen saataisiin tasapainoisemmaksi. Se on nyt se isoin juttu, komppasi Kume.

Huippujännittävä ottelu Kankaanpää Areenalla alkaa kello 17. Säätiedote lupaa erittäin kaunista keväistä pesäpallokeliä, ja Suomenkin jääkiekon MM-finaali pyöräytetään käyntiin sopivasti vasta ottelun jälkeen. Tervetuloa siis nauttimaan 100-vuotiaan kansallispelimme huippuottelusta sekä kannustamaan KaMa kauden avausvoittoon! Ennakkoliput otteluun myy Tiketti.

 -MK


Ipv22