Uutiset

Kopla kampesi KaMan kumoon kärkikamppailussa

 

Kankaanpään Mailan Ykköpesis-kausi jatkui kotiottelulla Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan perjantaina kauniissa kesäsäässä pelatussa ottelussa. Ottelu oli myös Ykköspesiksen kärkikamppailu, sillä ennen ottelua KPL miehitti ensimmäistä ja KaMa toista sijaa sarjataulukossa. KaMan unelma-alku ei riittänyt ottelun voittoon, vaan jaksotauko käänsi ottelun Kouvolaan tiukkojen vaiheiden jälkeen lukemin 1-2 (9-2, 2-3, 1-2).

Ottelu ei alkanut KaMan kannalta optimaalisesti, sillä avaussisävuorossa lyömässä kävi vain viisi pelaajaa ennen vuoron vaihtumista. Tasoittavalla Kopla puolestaan rakenteli yhden palon ajolähdön, josta Aaron Honkanen vei vieraat johtoon. Toisessa vuorossa alkoi kuitenkin tapahtumaan. Sami Mikkolanahon painava siivu keskelle taakse yllätti vieraiden ulkokentän ajolähdössä kahden juoksun arvoisesti ja seuraavana lyöneen Santeri Heinimäen painava lyönti tuotti myös yhden juoksun.

Uudella lyöntikierroksella Johannes Kerola rakenteli ensin itselleen takatilanteen ja toisellaan puhkaisi kentän kakkosjatkeelta kunnarin arvoisesti. Tasoittavalla KPL yritti kuroa takamatkaa umpeen, mutta palottomasta ajolähdöstä ainoaksi onnistujaksi jäi Tommi Angervisto. Sinetin jakso sai viimeistään KaMan kolmannessa vuorossa, kun KaMa lisäsi 6-2 johtoaan. Ajolähtö rakentui kakkoskärjestä, ja jokerit Mikkolanaho ja Joona Anttila kotiuttivat onnistuneesti. Kun vielä Joonas Peltomäki kiersi kunniaa kakkosluukun puhkaisulla tyhjään kenttään, olivat lukemat jo 9-2. Nämä jäivät myös jakson loppuluvuiksi.

Toinen jakso oli paljon tiukempaa vääntöä. Kolmostilanteista huolimatta jakson kolme ensimmäistä sisävuoroa olivat juoksuttomia. Avauspinnan löi komeasti jälleen Mikkolanaho kakkoskärjen rakenteluiden jälkeen. KPL kuittasi tämän heti seuraavassa sisävuorossa, kun Angerviston lisäksi nyt onnistui myös Ykköspesiksen lyöjätilaston kärkinimi Jani Hoteila, ja vieraat siirtyivät 1-2 johtoon. KaMan tasoittavalla tehoja söivät hölmöt kopinnostopalot, mutta isännät nousivat silti tasoihin Jesse Rantamäen yllätyskotiutuksen myötä.

Viimeisessä vuoroparissa KPL avasi rohkeasti ja siirtyi 2-3 johtoon Honkasen lyöntivireen ansiosta. Tasoittavalla KaMan kiri jäi kuitenkin täysin piippuun, ja ratkaisua lähdettiin hakemaan kotiutuskilpailusta. KaMa oli ollut kuluvalla kaudella niissä erittäin vahva, mutta tällä kertaa ainoaksi onnistujaksi jäi kolmannen parin Anttila ja Peltomäki. Vieraat eivät jättäneet tätä paikkaa hyödyntämättä, vaan ottelu ratkesi jo toisessa parissa Aaron Honkasen lyömän kunnarin myötä. KaMalle tappio oli vasta kauden toinen ja ensimmäinen, josta jäi kuitenkin piste käteen.

Sarjakärki osoittautui tällä kertaa liian kovaksi, mutta kausi jatkuu! Lisää kärkiotteluita on Kankaanpää Areenalla luvassa jo tiistaina, kun naapuriseura Koskenkorvan Urheilijat saapuu vieraaksi sarjataulukon sijalta neljä. Kauden 2022 putoamiskarsinnoista KaMalla onkin kalavelkoja makseltavanaan, joten eiköhän käytetä jälleen tilaisuus paluulle voittokantaan! Ennakkoliput myy Tiketti – Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon!

Ottelun kokoonpanot, tilastot & palkitut

Ottelun lehdistötilaisuus (Joukkueiden pelinjohtajat Eero Pitkänen ja Atte Hakala sekä ykköspalkitut Aaron Honkanen ja Johannes Kerola)

Ottelun kuvakooste (Copyright Martti Tikka)

Kou24 (kopio)