Uutiset

Seurauutisia: Tenavaleiri Kankaanpäähän, HIPPO-pesiskoulu alkaa kesäkuussa

 

Pesäpalloliitto julkaisi maaliskuussa tulevien vuosien leirien järjestäjät. Kankaanpäähän saatiin iloisia uutisia, sillä vuoden 2027 Tenavaleirin järjestelyoikeudet myönnettiin Mailajunioreiden ja Kankaanpään Mailan yhteishakemukselle. Edellisen kerran Tenavaleiri järjestettiin menestyksekkäästi Kankaanpäässä vuonna 2023. Muut tulevien vuosien leirien järjestelyoikeudet löydät liiton uutisesta.

Tulevanakin kesänä leireillään Kankaanpäässä

Myös tulevan kesän alueleirille apukäsien haku on edelleen käynnissä. Kankaanpäässä leireillään 6.–8.6.2025, kun Etenee-alueleirille odotetaan noin 1200 E–D-ikäistä pesäpalloilijaa. Onnistunut tapahtuma vaatii monia innokkaita käsipareja. Jos et ole vielä muistanut ilmoittautua mukaan, käy se kätevästi täältä: www.mailajuniorit.fi/talkoot

Talkoolaisia tarvitaan monenlaisiin tehtäviin – voit auttaa esimerkiksi keittiössä, kentillä, kioskeissa, kansliassa tai kuljetuksissa. Voit olla mukana juuri sen verran kuin sinulle sopii – koko leirin ajan tai vain osan siitä. Aiempaa kokemusta et tarvitse, etkä pesistaustaa, sillä iloinen mieli ja tekemisen into ovat tärkeimpiä!

HIPPO-pesiskoulu alkaa kesäkuussa!

Kankaanpään Maila ja Mailajuniorit järjestävät yhteistyössä suositun HIPPO-pesiskoulun – luvassa on liikunnan riemua, leikkiä ja pesäpallon perustaitoja osaavien ohjaajien johdolla! HIPPO-pesiskoulu on suunnattu vuosina 2016–2019 syntyneille lapsille, ja mukaan voi tulla ilman aiempaa kokemusta tai omia varusteita.

MILLOIN? 2.–17.6.2025, ma, ti, ke ja to klo 17.00–18.15
MISSÄ? Myllymäen kenttä (Saarivirrantie 28)
HINTA? 50 € sisältäen ohjauksen, välineet, vakuutuksellisen pesispassin, pesiskoulutuotteen ja diplomin.

Päätöstapahtuma järjestetään keskiviikkona 2.7. klo 18 alkavan KaMan miesten Ykköspesis-ottelun jaksotauolla Kankaanpää Areenalla, kun luvassa on pesiskoululaisten esittely ja diplomien jako! Pesiskoulun mahdollistaa OP Länsi-Suomi.

Ilmoittautuminen on nyt käynnissä osoitteessa https://link.webropol.com/ep/pesiskoulu2025

Pesiskoulu25